Ennakkotieto: Suomen talous kasvoi 0,9 prosenttia toisella vuosineljänneksellä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote (bkt) kasvoi toisella vuosineljänneksellä 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä, ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista ennakkotiedoista.
Suomen kausitasoitettu bruttokansantuote (bkt) kasvoi toisella vuosineljänneksellä 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä, ilmenee Tilastokeskuksen julkaisemista ennakkotiedoista.

Työpäiväkorjattu bkt kasvoi ennakkotietojen mukaan 1,8 prosenttia vuoden takaisesta.

Kyseessä on niin sanottu pikaennakko eli ensimmäinen arvio toisen vuosineljänneksen talouskasvusta. Tiedot perustuvat kansantalouden tuotantoa koskeviin ennakkotietoihin.

Pikaennakon kasvulukuihin kannattaa suhtautua varauksella, sillä tiedot voivat vielä tarkentua paljonkin. Ensimmäisen neljänneksen bkt-kasvuksi arvioitiin aluksi 0,6 prosenttia, mutta myöhemmin lukema tarkentui 0,2 prosenttiin.

Tilastokeskus julkistaa tarkempia tietoja toisen vuosineljänneksen talouskasvusta elokuun lopulla.

Tuotanto kasvoi palvelualojen johdolla

Kansantalouden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi kesäkuussa ennakkotietojen mukaan 2,2 prosenttia vuoden takaisesta. Edelliskuukauteen nähden kasvua kertyi peräti 0,9 prosenttia.

Tuotanto kasvoi nopeimmin palveluissa, missä kasvua kirjattiin 2,5 prosenttia vuoden takaisesta. Palveluiden osuus tuotannosta on noin 70 prosenttia, eli niiden merkitys koko kansantaloudelle on huomattava.

Teollisuus ja rakentaminen kasvoivat noin kaksi prosenttia. Alkutuotanto sen sijaan pieneni 7,5 prosenttia. Alkutuotannolla tarkoitetaan muun muassa maa- ja metsätaloutta.

Tilastokeskuksen mukaan tuotantolukujen tarkentumiset voivat etenkin suhdannekäänteissä olla suuria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Yhden kaksion hinnalla jopa 8 kaksiota – näin hurjat ovat asuntojen hintojen erot eri alueilla

    3. 3

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    4. 4

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    5. 5

      Haminalaisen laivurin vuosien piina Venäjällä: rikosepäily vesittyi – alus ruostuu silti Viipurissa

    6. 6

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    7. 7

      Maailman ensimmäisen nollakorkoisen 30-vuotisen velkakirjan kysyntä jäi heikoksi

    8. 8

      Yliopistotutkinto ja palkka 2612 e/kk – 7 ammattia, joissa koulutus on pitkä ja palkka matala

    9. 9

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    10. 10

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    3. 3

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    4. 4

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    5. 5

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    6. 6

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    7. 7

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    8. 8

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    9. 9

      Yhden kaksion hinnalla jopa 8 kaksiota – näin hurjat ovat asuntojen hintojen erot eri alueilla

    10. 10

      100 000 avointa työpaikkaa hämmentää – ”Kertoo siitä, ettei tekijöitä enää löydy maan rajojen sisältä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    4. 4

      Katso, miten suuri osuus ruokakunnista saa asumistukea kotikulmillasi – ”Kela-alueilla” yhteisiä piirteitä

    5. 5

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    6. 6

      Kämpin ostanut norjalaismiljardööri puhui suomea: ”Ihanaa olla täällä, vaikka on niin kallista”

    7. 7

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    8. 8

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    9. 9

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    10. 10

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    11. Näytä lisää