Kommentti: Hoivayhtiöt selvisivät hoivakohusta pintanaarmuilla – korjauslasku lankeaa veronmaksajille

Julkaistu:

Kaikesta päätellen kunnat maksavat hoivaskandaalin viulut, Taloussanomien toimittaja Samuli Niinivuo kirjoittaa.
Hoivaskandaali nostatti vuoden alussa keskustelun siitä, ovatko voittoa tavoittelevat yritykset sopivia tuottamaan vanhuspalveluita. Kilvan kuumennut sote-soppa sai jotkut lisäksi pohtimaan yritysten roolia sosiaali- ja terveyspalveluissa ylipäätään.

Teemalla ehdittiin höystää muutamia vaalipuheita, kunnes keskustelu vaimeni.
Nyt vaikuttaa siltä, että asian kanssa on toistaiseksi päätetty vain elää. Hallitus on ohjelmassaan kertonut aikeistaan nostaa lakisääteistä hoitajamitoitusta, mutta muuten tällä saralla on tyyntä.

Voitontavoittelun rajoittamisesta, josta eduskuntavaalien alla kohistiin, tuskin hiiskuu enää yksikään poliitikko.

Aiheeseen saatetaan kuitenkin vielä palata. Jos silmäilee hoivaskandaalin keskellä olleiden yhtiöiden viimeaikaisia pörssitiedotteita ja tilinpäätöksiä, niistä voi jo havaita aineksia seuraavaan vääntöön.

Kaikesta päätellen hoivayhtiöt aikovat nimittäin osoittaa hoivaskandaalin loppulaskun kuntien maksettavaksi.

Ennen skandaalia hoivayhtiöt tekivät tuloksensa henkilöstökuluista tinkimällä. Juuri tämä johti laiminlyönteihin, joista skandaali sai alkunsa.

Hoivakodeissa oli liian vähän henkilökuntaa, ja vähäinen henkilökunta oli niin tiukalla, ettei se selvinnyt työstään vaatimusten mukaisesti.

Kohun saattelemina hoivayhtiöt ilmoittivat lisäävänsä henkilökuntaa ja korjaavansa puutteet hoivan laadussa.

– Hoiva-alalla henkilöstökulut ovat 60 prosenttia liikevaihdosta, ja jos ne kasvavat vaikka 10 prosenttia, se on 12 miljoonaa euroa ja kaikki tuloksesta pois, Esperi Caren entinen toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni selvitti kerran.

Minkä yhtiöt häviävät nousevissa työvoimakustannuksissa, ne yrittävät voittaa takaisin muualta. Attendon ja Esperi Caren tapauksessa “muualta” tarkoittaa hoivan hintaa, jota yhtiöt parhaillaan suunnittelevat nostavansa.

Attendo viesti asiasta kesäkuun lopulla julkaisemassaan pörssitiedotteessa:

– Mikäli henkilöstömitoitukset muuttuvat Suomessa, Attendo voi neuvotella uudelleen sopimuksistaan ja saada suuremmasta henkilöstömäärästä johtuvat kustannukset sisällytettyä palvelujen hintaan.
Esperi Care toteaa saman tuoreessa tilinpäätöksessään:

– Yhtiön näkemyksen mukaan kohonneet kustannukset tullaan viemään asiakashintoihin.

Attendo ja Esperi Care kasvoivat estoitta hoivaskandaaliin asti. Säästöliekillä lepattavilla kunnilla ei ollut nokan koputtamista, kun yhtiöt lupasivat tuottaa hoivan jopa kymmeniä prosentteja kuntien omia palveluita halvemmalla.

Molemmat yhtiöt myöntävät laajenemisella olleen kääntöpuolensa.

– Tämä laajeneminen yhdistettynä odotettua pienempään liikevaihdon kehitykseen ja Suomen hoiva-alan tämän hetkiseen tilanteeseen vaikuttaa valtavasti Attendon kannattavuuteen, Attendon toimitusjohtaja Martin Tivéus sanoi tulosvaroituksen yhteydessä.

Esperi Caren tilinpäätös kertoo samaa tarinaa. Yhtiön liikevaihto kasvoi 265 miljoonaan euroon viime vuonna, mutta yhtiön nettotulos jäi 11 miljoonaa euroa tappiolle.

– Konsernin tulosta rasittivat yritysostoista johtuvat kertaluontoiset kulut sekä uusien yksiköiden avauksista aiheutuvat avaustappiot, summataan tilinpäätöksessä.
Hoivayhtiöitä on julkisuudessa piikitelty vauhtisokeudesta. Ajatellaan, että yhtiöt saavat nyt maistaa omaa lääkettään, kun halvalla myydyt palvelut laskevat niiden kannattavuutta.

Tavallaan näin onkin, mutta silti – kaikesta huolimatta – on vaikea nähdä, että hoivayhtiöt olisivat millään lailla häviämässä peliä.

Yhtiöt voivat melko levollisin mielin nostaa hoivan hintaa, sillä kunnilla tuskin on jatkossakaan merkittäviä mahdollisuuksia kieltäytyä yhtiöiden palveluista.

Näin ollen, vaikka yletön laajeneminen nyt rasittaakin hoivayhtiöitä, alkaa se todennäköisesti kantaa hedelmää, jahka yhtiöt saavat hivutettua palveluidensa hinnat nykyistä korkeammalle tasolle.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että kunnat maksavat hoivaskandaalin viulut.

Julkisen palvelun yksityistämistä perustellaan tyypillisesti säästöillä. Voitonmaksimointiperiaatteella toimiva yritys pyrkii totisesti säästämään, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita, että säästöt ohjautuisivat palvelun yksityistäjälle.

Pahimmillaan käy niin kuin nyt vanhusten hoivapalveluissa näyttäisi käyvän: kun yritys ei kykene luotettavasti takaamaan palvelunsa laatua, takaajaksi joutuu viime kädessä julkinen valta.

Laadun valvonnasta kehkeytyy julkiselle vallalle kustannuksia. Lopulta ne syövät säästöt, joita palvelun yksityistämisellä alunperin tavoiteltiin.

Asiassa ei sinänsä pitäisi olla mitään uutta tai ihmeellistä. Harvardin kolme ekonomistia käsitteli toistakymmentä vuotta sitten tätä nimenomaista ongelmaa niin sanotun epätäydellisten sopimusten teorian kautta.

Teorian mukaan julkisen sektorin tuotanto tulee lähtökohtaisesti halvemmaksi kuin ulkoistaminen, jos epävarmuus kustannuseduista on suuri ja laadunvalvonnan lisäkustannukset ovat korkeat.

Suomessa tälle ei ole vaivattu ajatusta, vaan seurattu Ruotsin yksityistämismallia, kuten taloustieteen professori Matti Tuomala on huomauttanut.

Ruotsissa, jossa Suomen kaltainen hoivaskandaali koettiin 2010-luvun alussa, käytiin muutama vuosi sitten keskustelua voitontavoittelun rajoittamisesta vanhustenhuollossa ja muissa hyvinvointipalveluissa.

Ruotsin pääomasijoitusyhdistyksen puheenjohtaja Gabriel Urwitz totesi tuolloin, että kun yksityistämiseen on kerran lähdetty, siitä on jälkikäteen paha enää perääntyä.

– Jos puhutaan yksityistämisestä hyvinvointisektorilla, näyttää minusta siltä, että pullon henkeä on mahdoton enää saada takaisin pulloon, kun se on kerran päästetty vapaaksi, Urwitz kommentoi uutistoimisto Reutersille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Yhden kaksion hinnalla jopa 8 kaksiota – näin hurjat ovat asuntojen hintojen erot eri alueilla

    3. 3

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    4. 4

      Haminalaisen laivurin vuosien piina Venäjällä: rikosepäily vesittyi – alus ruostuu silti Viipurissa

    5. 5

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    6. 6

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    7. 7

      Handelsbanken ennustaa talouskasvun hidastuvan lähivuosina

    8. 8

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    9. 9

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    10. 10

      Maailman ensimmäisen nollakorkoisen 30-vuotisen velkakirjan kysyntä jäi heikoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    2. 2

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    3. 3

      Sähköyhtiö hyvittää aurinkopaneelien tuotannon sähkölaskussa – verottajan valitus yllätti: ”Välillä näinkin”

    4. 4

      Kommentti: Finanssimarkkinoilla näkyy paniikin oireita

    5. 5

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    6. 6

      Yksi laite ylikuumenee herkimmin kesken lennon – Finnair: ”Muutamia raportoituja tapauksia”

    7. 7

      Telenor osti yli puolet DNA:n osakkeista – maksoi 1,5 miljardia euroa

    8. 8

      Lämmityskuluille povataan ripeää nousua – ”Taloyhtiöitä ajetaan kovalla kädellä lämpöpumppujen käyttäjiksi”

    9. 9

      Yhden kaksion hinnalla jopa 8 kaksiota – näin hurjat ovat asuntojen hintojen erot eri alueilla

    10. 10

      Yliopistotutkinto ja palkka 2612 e/kk – 7 ammattia, joissa koulutus on pitkä ja palkka matala

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Samin moottoripyörä löytyi vaurioituneena, haki liki 2 000 euron korvauksia vakuutuksesta – yhtiö tarjosi leffalippuja

    2. 2

      Katso laskurista, paljonko nelipäiväinen työviikko pienentäisi palkkaasi

    3. 3

      Hurjat erot: Näin paljon tupakka-aski maksaa Suomessa, laivalla ja Baltiassa

    4. 4

      Jättiuudistus tulee pian voimaan – uusi firma alkaa penkoa suomalaisten tilitietoja

    5. 5

      Kauppias Marko pahoinpideltiin viime vuonna, kun hän juoksi kiinni myymälävarkaita – kertoo nyt, miten kova linja on pistänyt varasongelman kuriin

    6. 6

      Taloyhtiö vei oikeuteen isännöitsijän, joka ohitti halvimman tarjouksen putkiremontille

    7. 7

      Yksi ruokakauppa tienaa keskimäärin 13 500 euroa peliautomaateilla – K-kauppias Petri kulkee vastavirtaan: ”Meidän missiomme ovat toiset”

    8. 8

      Vietnamista pakolaisena tullut Mr. Hau on työllistänyt kymmeniä: ”Suomi antoi meille kaiken”

    9. 9

      Ikea ja Finlayson nokittelivat, nyt iski lusikkansa soppaan pikkufirma Kangasalta: ”Siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja”

    10. 10

      Palkka nousee 3 600 euroon kuussa – Helsinki korottaa näiden ammattilaisten palkkoja toistamiseen tänä vuonna

    11. Näytä lisää