Kullanhuuhdonta houkuttelee matkustajia Lappiin: ”Yksi kesän valteista”

Julkaistu:

Matkailu
Suuri osa kullan perässä Lappiin matkustavista on suomalaisia tai EU-kansalaisia.
Generaattori surisee virtaa vesipumpuille, jotka nostavat vettä puisiin ränneihin Inarin Laaniojalla. Päiväksi kultaa kaivamaan tulleet matkailijat ähertävät hiekkaisia kiviä ämpäreihin, nostelevat ämpärit rännille ja pesevät kivistä hiekkaa. Sen seassa voi olla kultaa, joka jää rännin päässä oleviin metallirihloihin.

– Tämä on aarteen etsintää kuin lotto tai vähän vaikeampi pajatso, sanoo Inga Sokka, joka on tullut pohjoiseen kaivamaan kultaa miehensä Harri Alamartimon ja poikansa Ossi Alamartimon kanssa Liedosta Varsinais-Suomesta.

Laaniojalla kultamatkailijat saavat kokeilla kullankaivuprosessia alusta loppuun kullankaivaja-yrittäjä Paavo Holmiston valtauksella.

Pari vuotta sitten Holmisto hankki kiinalaisten matkailijoiden ryntäyksen varalta Alipay-maksujärjestelmän, mutta yhtään maksua ei sillä ole tehty.

– Kiinalaiset eivät ole paikkaa löytäneet. Eivät taida uskaltaa poistua metsään, sanoo Holmisto, jonka valtaukselle on Nelostieltä matkaa puolitoista kilometriä.

Holmiston kullankaivukeskuksessa riitti kävijöitä välillä bussilasteittain vuonna 2008 alkaneeseen finanssikriisiin asti. Nykyisin kävijöistä valtaosa on suomalaisia, ja ulkomaalaisista matkailijoista suurin osa on EU-kansalaisia. Holmiston valtauksella kaivaa myös kullankaivun harrastajia, jotka vuokraavat paikan ja kaivavat viikkoja tai kuukausia kerrallaan.


Vaskaamiskoulusta luomukultaan

Sodankylässä Tankavaaran kultakylässä opetellaan kullanhuuhdontaa oppaan johdolla. Hiekanruskea vesi lainehtii, kun kymmenisen matkailijaa huljuttelee hiekkaa vaskooleissa. Kullanhuuhdontaopas Kimmo Panulan kanssa tutkitaan, onko vaskoolin uraan jäänyt jyvä hiekkaa vai kultaa.

– Turistihuuhtomo perustettiin 1970-luvulla tänne, koska Lemmenjoki oli vaikeasti saavutettava, Panula sanoo.

Tankavaarassa valmistaudutaan elokuussa pidettäviin kullanhuuhdonnan maailmanmestaruuskilpailuihin. Jokavuotisia kilpailuita Tankavaara isännöi viimeksi 2006.

Viime vuosina kultaturismiin on kehitetty uusia ideoita. Lapin kultaa on brändätty kestävän kehityksen mukaiseksi Green Gold Lapland -hankkeessa. Metsähallitus avasi viime kesänä kultareitin Lemmenjoella, missä kullan konekaivu loppuu ensi kesänä. Kutturantien varressa toimii kultakioski toista kesää.


Jalometallin pitkä historia rahataloudessa

Kullanhuuhdonta ja sen historia ovat kiehtoneet Lapin matkailijoita puoli vuosisataa, vaikka rikastumisen mahdollisuus on vähäinen.

– Ihmiset ovat himoinneet kultaa tuhansien vuosien ajan. Se on universaali ilmiö, sanoo Tankavaarassa toimivan Kultamuseon johtaja Kaisa Nikkilä.

Kullan ja rahajärjestelmien historia on pitkälti yhteinen. Nikkilän mukaan kullan ominaisuudet ovat tehneet siitä ylivertaisen maksuvälineen muihin alkuaineisiin verrattuna.

– Kulta ei kulu, ja sitä on helppo muokata.

Inarin ja Utsjoen matkailumarkkinointi on pitänyt kullankaivua esillä materiaaleissaan Lapin kullan löytymisen 150-vuotisjuhlapäivän takia.

– Kultamatkailu on yksi kesän valteista, sanoo markkinointikoordinaattori Eeva Flinkman Inari-Saariselkä Oy:sta.

Kultamatkailu on pieni osa muusta Lapin matkailusta, ja kullankaivuun liittyviä tuotteita tarjoaa kourallinen yrityksiä. Iso osa kultamatkailusta on vapaamuotoista.

– Valtauksille otetaan ystäviä ja tuttuja kokeilemaan kaivua, sanoo Lapin Kullankaivajain liiton puheenjohtaja Maija Vehviläinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    2. 2

      Nyt se on tutkittu: näin rahakannustimet vaikuttavat eläkkeelle jäämiseen

    3. 3

      Kommentti: Iso osa sijoittajista unohtaa olennaisen keskimäärin 10 vuoden välein

    4. 4

      Sähkötupakan makuaineet kiellettiin 2016 ja tässä ollaan nyt: ”Kukaan ei tiedä, mitkä tuotteet ovat Suomessa myynnissä”

    5. 5

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    6. 6

      Haluatko eroon saastuttavasta pikamuodista? Näin löydät kierrätysvaatteiden massasta arvonsa säilyttäviä helmiä

    7. 7

      Microsoftin tulos nousi kohisten – syynä pilvipalvelut

    8. 8

      Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta kahdesta 2 000 euron pikavipistä – todellinen vuosikorko jopa 350 prosenttia

    9. 9

      Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut – koskee tuhatta työn­tekijää 20 paikkakunnalla

    10. 10

      Metalliyhtiö Afarak valittaa miljoona­sakostaan hallinto-oikeuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    2. 2

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    3. 3

      Omaishoitaja-Merjan, 58, mitta tuli täyteen ja siitä alkoi kansanliike – ”Mitä jos sovittaisiin, että nyt loppui omaishoito”

    4. 4

      Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta kahdesta 2 000 euron pikavipistä – todellinen vuosikorko jopa 350 prosenttia

    5. 5

      Hissiyhtiö Kone ylitti odotukset – tulos kasvoi lähes viidenneksen

    6. 6

      Haluatko eroon saastuttavasta pikamuodista? Näin löydät kierrätysvaatteiden massasta arvonsa säilyttäviä helmiä

    7. 7

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    8. 8

      Nokian Renkailta yllättävä tulosvaroitus pörssin sulkeutumisen jälkeen

    9. 9

      Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut – koskee tuhatta työn­tekijää 20 paikkakunnalla

    10. 10

      Nesteen tulos parani – uusiutuvien tuotteiden myyntimäärä kasvoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    3. 3

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    4. 4

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    5. 5

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    9. 9

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää