Ekoloma kotimaassa vai taattua lämpöä etelässä? – ”En sanoisi, että lentämisen välttely olisi iso trendi Suomessa”

Julkaistu:

Ekomatkailu kiinnostaa tänä kesänä suomalaisia, mutta suosio ei silti välttämättä vähennä lentämistä.
Ilmastoahdistus. Lentohäpeä. Matkailussa puhuttavia teemoja, joiden todellinen vaikutus kotimaan matkailuun on toistaiseksi arvailujen varassa.

Jälkimmäinen viittaan huoleen ja huonoon omaantuntoon ulkomaille lentoteitse suuntautuvien lomareissujen hiilidioksidipäästöistä.

Kuluvasta kesästä on veikkailtu keskustelun vilkkauden takia sesonkia, jossa ilmastohuolet jo näkyvät. Monissa kotimaan lomakohteissa lähi- ja kotimaanmatkailu, myös vaatimattomasti varustelujen luomumökkien suosio näkyy.

– Luomumökkeily tuntuu lisääntyneen yleisesti, yllättävän suosittu on ollut omakin mökkini, kertoo Hirvensalmella sijaitsevan Verkkorannan mökkiyrittäjä Minna Kopra.

– Monet perheet ovat kyllästyneet siihen, että kesämökit ovat samanlaisia kuin kaupunkiasunnot.

Tilayrittäjä Tammelassa on samoissa tunnelmissa.

– Meillä Liesjärven kansallispuistossa, Korteniemen perinnetilalla oli tänään teemapäivä. Kahtena kesänä ihmisiä on ollut parisataa, nyt arviolta viisisataa. Keitot, pullat, mehut ja pannarit, kaikki loppuivat, Kristiina Liinaharja harmittelee.

Liinaharja itse pyörittää Tammelassa, Pyhäjärven rannalla sijaitsevaa Vekkilän museotilaa, jossa matkailijoita on tänä kesänä ollut runsaasti.

Hän näkee Kopran tavoin, että moni kaupunkilaisperhe kaipaa kesällä paluuta simppelimpään elämään, luonnon ja eläinten keskelle. Puuhastelua ilman kännykkää, ”sellaista leppoisaa mummolameininkiä”, Liinaharjan sanoin.

Näkyykö ekoajattelu kotimaan matkailuluvuissa?

Pieniä signaaleita on kotimaan kasvavasta imusta. Sellaisia ovat VR:n kesäkuun arviot junaliikenteen ja kotimaan matkailun kasvusta tänä vuonna. Samaan aikaan toisaalta Suomen lentomatkailukin oli kasvussa Finavian kevään lentotilastojen mukaan.

Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistyksessä ollaan varovaisia.

– Ympäristötietoisuus on ilman muuta lisääntynyt, mutta en sanoisi, että lentämisen välttelystä olisi tullut kovinkaan iso trendi Suomessa, Anne-Marget Hellén, Suoman, Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja sanoo.

Hellénin mukaan kotimaan kiinnostuksesta kielii sekin, että kotimaan matkailua edistävällä 100syytä.fi-kampanjasivustolla olevia kohteita on selattu jo lähes miljoona kertaa.

Toisaalta suvi on pohjoisen kansalle lyhyt, varsinkin lämmöllä hellivät viikot, ja siksi suomalaiselle kovin arvokas. Moni seurailee sääkarttoja yrittäen asemoida lomasuunnitelmia ja lykkää matkakohteen valinnan vasta viime hetkille.

Kun sää muuttuu koleaksi, kuten kesäkuussa kävi, iskee monille huoli, unohtuu lentohäpeä ja ulkomaan matkoja varaillaan innolla.

– Näppituntumalta en näe, että ekomatkailu-kyltin alla kasvua olisi, vaikka sitä on tosin vaikea tunnistaakin luvuista. Sellaista en ole haistanut tässä vaiheessa, että suomalaiset kokisivat jotakin lentohäpeää, Scandic Hotels Suomen toimitusjohtaja Aki Käyhkö sanoo.

– Meillä kesä näyttää ihan kohtuulliselta tässä vaiheessa, mutta säiden armoillahan me kaikki olemme. Hotelleille optimi kesäkeli on yleensä sellainen kuin juuri nyt maassa. Ei hellettä, mutta ei aivan surkeaakaan.

Käyhkön mukaan viime kesä oli hotellimajoituksen kannalta jopa liian helteinen. Ihmiset eivät enää lähteneet liikkeelle, kun oli liian kuuma, hän kertoo.

Sinänsä hotelliyrittäjien kertoman perusteella tuntuma on, että kotimaan matkailu olisi kyllä lisääntynyt, Hellénkin kertoo. Liittyykö mahdollinen majoituspalveluiden hyvä vire ilmastopohdintoihin, siitä ei ole luotettavia arvioita.

Varsinaisia kotimaan matkailutilastojakin saadaan vasta alkusyksystä.

Harrastatko staycationeita?

Kotimaanmatkailu kiinnostaa suomalaisia, ja tänä kesänä halutaan erityisesti tutkia lähiseutuja, kertoi Suoman kyselytutkimus toukokuussa. Jopa 74 prosenttia suomalaisista kertoi aikovansa matkustaa tulevana kesänä kotimaassa.

Suomalaisten kotimaankohteiden kärjessä ovat kyselyn perusteella tänä kesänä luontokohteet, kaupungit, päiväretket lähiseuduille, retkeily ja patikointi. Myös hyvinvointilomat hotellissa tai kylpylässä ja vuokramökit kiinnostavat.

Lähilomailu, staycation, eli retkeily omassa kotikaupungissa tai lähialueella on kasvutrendejä jo muutaman vuoden.

– Kansallispuistot, saaret, meri, järvet, ja niihin liittyvät aktiviteetit. Pyöräilymatkailu, ja vähän yllättäenkin leirintämatkailu, Hellén listaa ekomatkailuista kiinnostuneiden matkailijoiden suosikkeja.

– Tai jos mennään vaikka Savonlinnan oopperajuhliin, katsotaan matkan varrella muitakin paikkoja ja yövytään niissä.



Juttua korjattu 22.7 kello 13.50 kampanjasivuston kävijämäärän osalta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    3. 3

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    4. 4

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    5. 5

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    6. 6

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    9. 9

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    10. 10

      Turkin markkinoilla myyntiaalto – syynä Yhdysvaltojen nostamat syytteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    4. 4

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    5. 5

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    6. 6

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    7. 7

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    8. 8

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    9. 9

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    10. 10

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    4. 4

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    5. 5

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    8. 8

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    11. Näytä lisää