Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

Julkaistu:

Vuosi sitten heinäkuussa voimaan tuleen taksiuudistuksen kummallisuuksista on Savonlinnan seudulla Etelä-Savossa selviydytty pääosin terveellä maalaisjärjellä.
– Ainakaan minun tietooni ei ole tullut, että uudistus olisi nyrkkitappeluihin asti johtanut. Jonkin verran kyytien saaminen maaseudulle on ehkä huonontunut iltaisin, yöaikaan ja viikonloppuisin, Savonlinnan Ulataksin puheenjohtaja Jouko Suomalainen toteaa.

– Jos kyytiä ei ole omalta kylältä saanut, kaikki eivät ole olleet valmiita maksamaan siitä, että taksi tulisi kaupungista. Siitä tulee vähän lisää hintaa.

Uudistus poisti takseilta päivystysvelvollisuuden. Osa maaseudun taksikuskeista onkin sulkenut puhelimensa iltaisin ja viikonloppuisin.

Pitkän linjan taksiyrittäjä Matti-Pekka Parkkinen Savonlinnan Savonrannalta ei oikein ymmärrä sitä, että asiakaspalveluvelvollisuus pitäisi olla lakiin kirjoitettu.

Hän kertoo kuulleensa uudistuksen jälkeen ammattikunnan keskuudesta sellaisia kommentteja, että nyt ei enää hiljaisina aikoina päivystetä, tyhjän saa pyytämättäkin.

– Menkööt sitten tehtaalle töihin, jos ei asiakaspalvelu kiinnosta. Meillä Savonrannalla on sovittu taksien kesken niin, että ainakin yksi päivystää iltaisin ja viikonloppuisin yötä päivää, mutta ajoon saa pyydettäessä lähteä kuka tahansa. Tällä haluamme turvata, että palvelu pelaa. Tämä on palveluammatti.

Parkkinen tietää, että kilpailulaki kieltää takseja sopimasta ajovuorojärjestelmää, mutta Savonrannan järjestelmä ei hänen mukaansa sellainen olekaan.

– Ei kai laki terveen maalaisjärjen käyttöä kiellä. Se on asia erikseen, jos sovitaan kuka ajaa ja koska ja millä hinnalla ajetaan.

Uusia takseja uudistuksen jälkeen on Savonlinnan seudulle tullut muutama. Suomalaisen mukaan pari lopettaneiden tilalle tullutta uutta on tullut mukaan Ulataksiin, parista "villistä yrittäjästä" on havaintoja muun muassa ravintoloiden sulkemisaikaan niiden lähettyvillä pyörimässä.

– Tämä on vapaa maa, kunhan vain lakeja noudattavat.

Villeillä takseilla ei kaikilla ole maksupäätteitä eikä taksamittareita. Se herättää närää avoimesti ammattiaan harjoittavien kuskien keskuudessa.

– Tätä osin lakiuudistus suosii harmaata taloutta. Itse en ilkeäisi lähteä ajoon sellaisella autolla, jossa ei ole taksamittaria. Mittari on osoitus reilusta pelistä. Asiakas tietää, mitä hän joutuu kyydistään maksamaan, Parkkinen sanoo.

Yksi Savonlinnan seudulla lakiuudistuksen jälkeen aloittanut kylätaksi on Raimo Puumalainen. Hän ei ole liittynyt Ulataksiin, eikä hänellä ole vielä taksamittaria, mutta se on hankinnassa.

– Ei tämä kultakaivos ole ollut. Kun kaikki pakolliset kulut on maksettu, niin miinuksen puolella vielä ollaan. Kilpailu Savonlinnassa on niin kova.

Puumalaisen mukaan hän on tähän asti saanut harjoittaa uutta ammattiaan häiriöttä.

– Jonkin kerran olen ollut kaupungissa päivystämässä kyytejä oopperan jälkeen, eikä minuun ole siellä suhtauduttu mitenkään pahasti.

Bernerin taksiuudistusta enemmän maaseudun takseja riepoo Kela-kyytien kilpailutus ja niiden tilaamisen keskittäminen välityskeskukseen.

Kun lääkäriin tai kuntoutukseen matkalla ollut asiakas ennen pyysi kyydin tutulta oman kylän taksikuskilta, on hänen nyt tilattava kuljetus välityskeskuksesta.

Kun ennen uudistusta tuttu taksi vei asiakkaan lääkäriin, toi hän usein tämän takaisin paluukyydillä. Nyt taksi ei saa jäädä odottamaan, vaan asiakkaan on erikseen tilattava paluukyyti välityskeskuksesta.

Asiakkaalle järjestelmä on hankala, takseilta se on heikentänyt hankkeita.

Kela-kyytejä saadakseen heidän on pitänyt vuokrata autoihinsa välityskeskuksen edellyttämät päätelaitteet. Sen lisäksi välityskeskus perii takseilta kuukausimaksun ja provision niille välittämistään kyydeistä.

– Kaikki tämä on pois taksiyrittäjän leivästä, eikä siitä myöskään synny säästöä yhteiskunnalle. Kun Kela-kyytejä ajaneet autoilijat olivat ennen itsenäisiä ammatinharjoittajia, ovat he nyt välityskeskuksen torppareita, Parkkinen laukoo.

Hän ei ymmärrä sitä, miksi hyvin toimineita käytäntöjä on täytynyt uudistaa vain uudistamisen vuoksi.

– Sama koskee niin taksilakia kuin Kela-kyytejäkin. Jos järjestelmät eivät joltain osin toimi, korjattakoon viat, mutta jätettäköön ne toimivilta osin ennalleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    3. 3

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    4. 4

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    5. 5

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    6. 6

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    7. 7

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    8. 8

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    9. 9

      Turkin markkinoilla myyntiaalto – syynä Yhdysvaltojen nostamat syytteet

    10. 10

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    2. 2

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    4. 4

      Onni potkaisi lomaa odottavia – näin kikkailemalla saat pitkät vapaat jouluna

    5. 5

      Vaimon paha kolari mullisti Voiton, 75, elämän kertaheitolla – ”Pahinta oli persoonallisuuden muutos”

    6. 6

      Ekonomisti: On vain yksi kestävä tapa varmistaa, että työssäkäyville on tarpeeksi asuntoja

    7. 7

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    8. 8

      Kommentti: ”Tähtisijoittaja” syyllistää suosittuja rahastoja kuplariskistä, mutta kaikkia väitteitä ei kannata niellä

    9. 9

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    10. 10

      Bloomberg: Kone neuvottelee Thyssenkruppin hissien ostosta yhdessä sijoitusyhtiön kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri huomasi kahvihuoneen seinällä omituisen lapun – uskoo, että siihen kiteytyy koko terveydenhuollon jättiongelma

    2. 2

      Esko Ylisen Halpa-Halli laajeni hurjasti ja suututti kilpailijat – sitten viinaan retkahtanut nuori liike­mies teki täys­käännöksen, joka yllätti kaikki

    3. 3

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    4. 4

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    5. 5

      Juha, 57, teki Kauhukeittiötä, nyt ei saa töitä millään, vaikka on lähettänyt kahden vuoden aikana yli 300 hakemusta

    6. 6

      Toivo Sukari aikoo myydä Seinäjoen Ideaparkin – vain yksi kauppakeskus jää: ”Se on minulle kuin lapsi”

    7. 7

      Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku

    8. 8

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    9. 9

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    10. 10

      Sara Blakely teki mullistavan alusvaatekeksinnön ja on nyt miljardööri – idea lähti valkoisista housuista

    11. Näytä lisää