Lentoyhtiö voi joutua maksamaan toisen yhtiön myöhästymisen

Julkaistu:

EU-tuomioistuin teki yllättävän ratkaisun lentokorvauskiistassa.
Euroopan unionin tuomioistuin on päättänyt, että tshekkiläinen lentoyhtiö joutuu maksamaan korvauksia matkustajille EU:n ulkopuolisen lentoyhtiön operoiman jatkolennon myöhästymisestä. Viime viikon perjantaina annettu päätös on ensimmäinen laatuaan.

Käsittelyssä olleessa tapauksessa yhdentoista tshekkiläisen matkustajan seurue oli varannut lennot Prahasta Abu Dhabin kautta Bangkokiin. Ensimmäinen lento oli tshekkiläisyhtiö Czech Airlinesin (Ceske aerolinie) liikennöimä, ja se saapui ajallaan Abu Dhabiin. Kuitenkin Arabiemiraateissa kotipaikkaansa pitävän Etihad Airwaysin jatkolento myöhästyi yli kahdeksan tuntia.

Matkustajat olivat hakeneet korvausta myöhästymisestä tshekkiläisyhtiöltä, joka ei mielestään ollut korvausvelvollinen toisen yhtiön tekemästä virheestä. Kiistaa ratkonut tshekkiläinen tuomioistuin pyysi EU-tuomioistuimelta linjausta asiassa.

Samanaikaisesti varatut lennot muodostavat kokonaisuuden

EU-tuomioistuin perustelee päätöstään sillä, että samalla varauksella ostetut lennot muodostavat kokonaisuuden. Jos matkan ensimmäinen lento lähtee EU:n alueelta, matkustajilla on oikeus EU:n vahvistamiin korvauksiin koko matkan osalta.

EU:n säädösten mukaan matkustajalla on oikeus korvaukseen, jos lento myöhästyy vähintään kolme tuntia. Myöhästyneen lennon pituudesta riippuen korvaus voi enimmillään olla 600 euroa per lento.

Päätöksessä mainitaan, että ensimmäisen lennon operoineen, ajoissa olleen lentoyhtiön on kuitenkin mahdollista hakea korvausta myöhästyneeltä jatkolentoyhtiöltä. Tällöin sovelletaan niin sanottua codeshare- eli yhteistunnusjärjestelyä.

STT ei tavoittanut kilpailu- ja kuluttajaviranomaista kommentoimaan päätöstä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    2. 2

      Nyt se on tutkittu: näin rahakannustimet vaikuttavat eläkkeelle jäämiseen

    3. 3

      Kommentti: Iso osa sijoittajista unohtaa olennaisen keskimäärin 10 vuoden välein

    4. 4

      Sähkötupakan makuaineet kiellettiin 2016 ja tässä ollaan nyt: ”Kukaan ei tiedä, mitkä tuotteet ovat Suomessa myynnissä”

    5. 5

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    6. 6

      Microsoftin tulos nousi kohisten – syynä pilvipalvelut

    7. 7

      Haluatko eroon saastuttavasta pikamuodista? Näin löydät kierrätysvaatteiden massasta arvonsa säilyttäviä helmiä

    8. 8

      Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta kahdesta 2 000 euron pikavipistä – todellinen vuosikorko jopa 350 prosenttia

    9. 9

      Metalliyhtiö Afarak valittaa miljoona­sakostaan hallinto-oikeuteen

    10. 10

      Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut – koskee tuhatta työn­tekijää 20 paikkakunnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    2. 2

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    3. 3

      Omaishoitaja-Merjan, 58, mitta tuli täyteen ja siitä alkoi kansanliike – ”Mitä jos sovittaisiin, että nyt loppui omaishoito”

    4. 4

      Kuluttaja-asiamies harkitsee ryhmäkannetta kahdesta 2 000 euron pikavipistä – todellinen vuosikorko jopa 350 prosenttia

    5. 5

      Hissiyhtiö Kone ylitti odotukset – tulos kasvoi lähes viidenneksen

    6. 6

      Haluatko eroon saastuttavasta pikamuodista? Näin löydät kierrätysvaatteiden massasta arvonsa säilyttäviä helmiä

    7. 7

      Näin uhkaava Postin suurlakko vaikuttaisi tavallisen kansalaisen arkeen – ja näin siihen voi varautua

    8. 8

      Nokian Renkailta yllättävä tulosvaroitus pörssin sulkeutumisen jälkeen

    9. 9

      Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut – koskee tuhatta työn­tekijää 20 paikkakunnalla

    10. 10

      Nesteen tulos parani – uusiutuvien tuotteiden myyntimäärä kasvoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    3. 3

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    4. 4

      Tytär asui vuokratta vanhempien yksiössä 33 vuotta – perinnönjaosta repesi lopulta vuosien muheva riita

    5. 5

      Stockmann jakaa eri värisiä kangas­kasseja kulutettujen eurojen mukaan – palaute­vyöry yllätti yhtiön

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    9. 9

      Paljonko maitopurkki maksaa? Testaa, tunnetko tuttujen elintarvikkeiden hinnat!

    10. 10

      Kommentti: Möläytin kyläpaikassa jotain, mitä ei olisi pitänyt – raha-asiat ovat monimutkaisempia kuin itse olettaa

    11. Näytä lisää