Yhdysvaltain keskuspankin johtaja: Epävarmuus painaa maan taloutta, koronlasku mahdollinen

Julkaistu: , Päivitetty:

Donald Trump on vaatinut keskuspankkia laskemaan ohjauskorkoa.
Epävarmuus kauppasotien kehityksestä ja maailman talouskasvusta painaa Yhdysvaltain talousnäkymiä, ja keskuspankki Fedin ohjauskoron laskeminen heinäkuun lopussa on mahdollista. Näin Fedin pääjohtaja Jerome Powell arvioi tänään pidetyssä kongressin raha-asiainvaliokunnan kuulemisessa. Powell ei kuitenkaan selvästi tai nimenomaisesti ottanut kantaa koronlaskupäätöksen puolesta.

Yhdysvaltain talous- ja työllisyyskehitys on Powellin mukaan ollut kohtalaisen suotuisaa, mutta inflaatio on ollut tavoiteltua alhaisempaa. Investointitahti on kuitenkin hiipumaan päin.

Kesäkuussa Fed ilmoitti pitävänsä ohjauskoron ennallaan 2,25–2,5 prosentin vaihteluvälissä. Presidentti Donald Trump on useaan otteeseen vaatinut keskuspankkia laskemaan ohjauskorkoa ja uhannut siirtää Powellin pois pestistään.

Markkinat ovat odottaneet Fedin koronlaskua. Washington Post -lehden mukaan pörssitoimijat ovat ennustaneet koronlaskun tapahtuvan heinäkuun viimeisen päivän kokouksessa lähes sadan prosentin todennäköisyydellä. Powellin puheen jälkeen osakemarkkinat lähtivät Yhdysvalloissa maltilliseen nousuun.

Pääjohtaja aikoo palvella koko kauden

Kuulemisessa Powellilta kysyttiin lähtisikö hän paikaltaan, jos presidentti Trump ilmoittaisi erottaneensa hänet.

– En tekisi niin. Laki selvästi antaa minulle neljän vuoden kauden, ja aion palvella sen, Powell totesi. Hänen kautensa pääjohtajana päättyy vuonna 2021.

Koronlaskumahdollisuuden ohella Powellin toinen viesti kongressille oli keskuspankin itsenäisyyden vaaliminen. Hän korosti, että kongressi on taannut keskuspankille mahdollisuuden itsenäiseen päätöksentekoon, joka perustuu objektiiviseen tietoon talouskehityksestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    4. 4

      TeliaSonera valmis fuusioon Venäjän nurkanvaltaajan kanssa

    5. 5

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    6. 6

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    7. 7

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    8. 8

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    9. 9

      Näin tienaavat eri ammattilaiset kunnissa: 1 612–9 985 e/kk

    10. 10

      Sata suurinta suomalaista markkinointiosaajineen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    4. 4

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    5. 5

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    6. 6

      Yrittäjä-Jarin pinna paloi tulorekisterin edessä: ”Jos tämä taakan lisääminen ei p..le lopu, niin sitten loppuu työnteko”

    7. 7

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    8. 8

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    9. 9

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    10. 10

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    7. 7

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    8. 8

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    11. Näytä lisää