Suomen lukioissa opiskellaan valtavasti ja uuvutaan täysin – aivotutkija huolissaan nuorten jaksamisesta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Suomen lukioissa opiskellaan valtavasti ja uuvutaan täysin – aivotutkija huolissaan nuorten jaksamisesta

Julkaistu: 9.7.2019 17:52

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten jo 30-vuotiaat palavat työelämässä loppuun. Ilmiö on suhteellisen uusi ja kertoo varsin huolestuttavaa joko tästä ajasta tai tavastamme tehdä töitä – tai molemmista.

Aivotutkija ja kasvatustieteen professori Minna Huotilainen arvelee, että pidempään työelämässä olleet osaavat säädellä työntekoaan paremmin. He tietävät omat rajansa.

– Kun nuori tulee työelämään, hän voi olla hyvin innostunut töistä, muttei osaa vielä asettaa rajoja. Pahimmillaan vain tekee ja tekee töitä. Siinäkin vaiheessa, kun vanhemmat kollegat alkavat sanoa, että töitä on liikaa.

Parhaassa tapauksessa lähistöllä on esimies, jolle voi kertoa tilanteesta. Tai joka itse osaa katsoa, että nyt ollaan vaarallisella tiellä.

– Meillä on paljon myös itseohjautuvia tiimejä. Ei ihminen silloin sano, että enempää en jaksa. Koska hän tietää, että sitten kollega tekee työt.

Aivotutkija Minna Huotilainen antaa vinkkejä, miten työelämässä jaksaisi paremmin.

Jotta työkuorma pysyisi jossain määrin aisoissa, ihmisten pitäisi oppia käytöstä, jota Huotilainen kuvaa termillä selektiivinen tunnollisuus. Sillä hän tarkoittaa, että koska kaikkea ei pysty tekemään täydellisen hyvin, pitää osata tunnistaa tärkeät asiat. Ja tehdä ne tunnollisesti.

Jos yrittää tehdä kaiken täydellisesti, työt eivät lopu ikinä. Silloin palautumiselle ei jää riittävästi aikaa.

Lue lisää: Avokonttoreissa istuu ihmisiä, jotka eivät enää pysty tekemään järkeviä päätöksiä – näin tavalliset suomalaiset ajautuvat huomaamatta taistele tai pakene -tilaan

Erityisen huolissaan Huotilainen sanoo olevansa siitä, että jo lukiolaiset uupuvat.

– Meillä on alle 18-vuotiaita, jotka ovat vakavasti uupuneita. He opiskelevat valtavasti esimerkiksi siksi, että eivät täysin tiedä, mitkä aineet valintakokeissa ovat tärkeitä. Tästä kehityksestä olen todella huolissani.

Voit lukea lisää aivojen hyvinvoinnista ja niiden huoltamisesta Ilta-Sanomien erikoisjulkaisusta Elä hyvin ja nauti!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?