Uutta muoviveroa harkitaan lisätuloksi EU:lle

Julkaistu:

Löytyisikö muoviverosta tilkettä EU:n kutistuvaan budjettiin, joka tarvitsee tekohengitystä Britannian lähdön jälkeen? Tätä pohditaan tänään Brysselissä EU:n valtiovarainministerien kokouksessa, jota johtaa suomalaisministeri Mika Lintilä (kesk).
EU:n budjettiin tarvittaisiin brexitin takia paikkausta uusista tuloista, mutta päätös ei Mika Lintilän mukaan näytä helpolta.

Komissio on ehdottanut, että EU:lle kanavoitaisiin tuloja esimerkiksi kierrättämättömän muovin verosta, yhtenäisestä yhteisöveropohjasta tai päästökauppajärjestelmästä. Mikään näistä kolmesta ei ole saanut taakseen vaadittavaa, yksimielistä tukea, Lintilä kertoi ennen kokousta.

Tiistaina ministereiden odotetaan haarukoivan uusia ideoita. Ranska on pitänyt esillä esimerkiksi hiiliveroa EU:n rajoille ja benelux-maat lentoveroa.

– Suomi vetää puheenjohtajan linjaa eli mikäli tällaisia (ideoita) tulee, arvioidaan onko niille riittävästi kannatusta. Pitää muistaa, että päätös vaatii yksimielisyyden, Lintilä sanoi STT:lle Brysselissä.

Hän ei uskonut läpimurtoihin uusien ajatusten suhteen.

– Kaikki tietävät, että paine on kova brexitin takia ja muutenkin toiveita budjetin suhteen olisi. Mutta kyllä se tiukkaa tulee olemaan.

Kierrättämättömän muovin vero näyttää Lintilän mukaan tällä hetkellä todennäköisimmältä.

Kansalaisaloite lentoveron puolesta

Samaan aikaan Euroopassa kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen lentopolttoaineen verottamisen puolesta. Aloite vaatii, että komissio esittää jäsenmaille lentopolttoaineen (kerosiini) verottamista.

Kansalaisaloitteen alulle panijoiden mielestä lentoliikenne hyötyy epäreilusta veroedusta, vaikka toimialan päästöt kasvavat.

Aloite otetaan käsittelyyn, jos se saa taakseen miljoona allekirjoitusta vähintään seitsemästä maasta. Nimien pitää olla kasassa 10. toukokuuta 2020 mennessä.

Komission mukaan lentoliikenteen suorat päästöt ovat noin kolme prosenttia EU:n kaikista kasvihuonekaasupäästöistä.

Julkisuuteen vuotaneen raportin mukaan lentokerosiinin veron minimitasollaan arvioidaan nostavan lippujen hintoja kymmenellä prosentilla. Raportista toukokuussa uutisoineen Financial Timesin mukaan matkustajien määrän arvioitaisiin vähenevän 11 prosentilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    2. 2

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    3. 3

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    4. 4

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    5. 5

      Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

    6. 6

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    7. 7

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    8. 8

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Silja Line kyllästyi hyttibileisiin – alkoholin myyntiin rajoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    4. 4

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    5. 5

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    6. 6

      Yrittäjä-Jarin pinna paloi tulorekisterin edessä: ”Jos tämä taakan lisääminen ei p..le lopu, niin sitten loppuu työnteko”

    7. 7

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    8. 8

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    9. 9

      Attendon alkuvuosi on ollut ”varsin haastava”

    10. 10

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    7. 7

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    8. 8

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    11. Näytä lisää