Uusi viljelytekniikka Suomeen – marjapomo Ilomäki iloitsee: Mansikka kasvaa vielä lokakuussa

Julkaistu:

Etelässä paras mansikka-aika on juuri nyt, pohjoisessa saadaan odotella viikko.
Kuluva kesä on ollut marjantuotannon kannalta mainio, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki. Kevään ja alkukesän sää tarjosi otolliset kasvuolosuhteet monelle marjalle.

– Huhti-toukokuussa oli lämpöaaltoja, jolloin kukinta ja pölytys onnistuivat oikein hyvin. Kesäkuussa oli lämpimiä päiviä, mutta välillä myös satoi vettä ja kasvustoon tuli kosteutta. Siitä tietää, että tulossa on laadukas sato, Ilomäki kertoo.

Mansikan satokausi on Etelä-Suomessa kuumimmillaan juuri nyt. Pohjoisessa parasta avomaan mansikkaa saadaan odotella vielä noin viikko.

Uudet viljelytekniikat ovat venyttäneet mansikka-aikaa yhä pidemmäksi.

– Satokausi alkaa toukokuun alusta ja aina syys–lokakuuhun asti mansikkaa on mahdollista tuottaa Suomessa.

Kesällä on pääsatokausi, jolloin marja tulee avomaalta. Keväällä ja syksyllä mansikkaa viljellään kasvihuoneissa ja kylmältä ilmalta suojaavissa kasvutunneleissa.

– Kasvutunnelit ovat kevytrakenteisia, siirreltäviä viljelyteknisiä ratkaisuja. Tunneli on metallikehikko, jossa on muovi päällä, ja siellä lämpösumma kertyy sopivaksi, Ilomäki selittää.

Kasvutunnelit ovat uusi innovaatio Suomen puutarhataloudessa, ja niissä viljellään mansikkaa tällä hetkellä noin 25 hehtaarin alalla. Monissa muissa Euroopan maissa kasvutunneleissa tuotetaan jo valtaosa mansikkasadosta.

Mustaherukkaa melkein mansikan veroisesti

Mustaherukka on Ilomäen mukaan viljelypinta-alaltaan mansikan jälkeen Suomen toiseksi viljellyin marja. Ilomäen mukaan tämän kesän herukkasatokin vaikuttaisi olevan hyvä.

Kotimaista vadelmaa on alettu saada kasvutunneleista kesäkuun alusta alkaen. Avomaan vadelmasatoa saataneen odottaa vielä viikko tai kaksi. Kukintaa on Ilomäen mukaan ollut hyvin ja raakileita löytyy jo pensaista.

Vadelmaa viljellään ympäri Suomea.

– Yleensäkin marjakasvit ovat puutarhataloudessa viljeltynä etelärannikoilta aina eteläiseen Lappiin asti. Koko Suomi on hyvin katettuna, Ilomäki valottaa.

Marjaa ujutetaan smoothieen ja kahvipöytään

Perinteinen Polka on yhä mansikkalajeista suosituin. Sen viljelyyn on Ilomäen mukaan valjastettu noin 65 prosenttia viljelypinta-alasta.

– Suomessa viljellään varmasti yli 20:tä mansikkalajiketta. Viljelijältä kannattaa aina kysyä, mitä lajikkeita on tarjolla. Voi kysyä, saako maistaa, ja sitten päättää mitä itselle ostaa, Ilomäki sanoo.

Mansikka on marjojen kestosuosikki, mutta herukat ja pensasmustikka ovat Ilomäen mukaan marjamaailman nousevia trendejä. Herukka on ollut jo pitkään suosittu marja, mutta kuluttajat ovat alkaneet surauttaa sitä esimerkiksi smoothien sekaan. Pensasmustikka taas on suomalaiskuluttajille tuoreempi tuttavuus, jota on helppo syödä sellaisenaan tai käyttää koristelussa.

Kuluttajat ostavat mielellään 5–10 kilon laatikon mansikoita pakastettavaksi. Juuri nyt onkin hyvä aika pakastuspuuhiin, Ilomäki vinkkaa.

Viime vuosina myös pienemmät mansikkarasiat ovat löytäneet ostajansa.

– Ostetaan se pienempi rasia töihin iltapäiväkahvien seuraksi. Ylipäätään haetaan kaupasta pieni mansikkarasia ja syödään se tuoreeltaan välipalana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    2. 2

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    3. 3

      G7-maat: Teknojäteille veroja, Facebookin librasta ”vakava huoli”

    4. 4

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    5. 5

      Cargotecin tulos alitti odotukset – Vehviläinen: vuosineljännes oli kaksijakoinen

    6. 6

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    7. 7

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    8. 8

      Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

    9. 9

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    10. 10

      Telian tulos putosi kolmanneksen Suomessa – odottaa EU:n lupaa Bonnier-kaupalle vuoden lopulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    2. 2

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    3. 3

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    4. 4

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    5. 5

      Finnairin kurssi sakkasi yllättäen – Analyytikko: Tässä ovat syyt lentoyhtiön karuun syöksyyn

    6. 6

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    7. 7

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    8. 8

      Nordean liikevoitosta hupeni kolmannes

    9. 9

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    10. 10

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    5. 5

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    6. 6

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    7. 7

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    8. 8

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    9. 9

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    10. 10

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    11. Näytä lisää