Valuuttarahasto IMF:n pääjohtajapeli käynnistyi – arvioissa mukana kova kattaus suomalaisia

Julkaistu:

Kataisen, Rehnin ja Stubbin nimet nousivat esiin IMF:n pääjohtajaspekulaatioissa
Euroopan hallitukset valmistautuvat Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n uuden pääjohtajan valintaan, kun Christine Lagarde siirtyy todennäköisesti Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtajaksi.

On vielä varhaista arvioida, kuka Lagardea todennäköisesti seuraa. Aikaakin on. Jos Lagarden nimitys EKP:n johtoon menee läpi, hän siirtyy uuteen tehtävään vasta 31. lokakuuta jälkeen.

Yhdysvaltalaisen David Malpassin valinta Maailmanpankin johtoon jatkaa kirjaamatonta sääntöä johtotehtävien jaosta Atlantin molemmin puolin. Pääjohtajan valinnassa noussevat kuitenkin esiin myös argumentit kehittyvien markkinoiden edustajan puolesta.

Uutistoimisto Bloombergin keräämällä nimilistalla on myös kolme suomalaiskandidaattia, joilla arvioidaan olevan tehtävään potentiaalia. He ovat Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn, Euroopan komission varapuheenjohtajan tehtävät jättävä Jyrki Katainen ja Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb.

Rehn, jota spekuloitiin aiemmin EKP:nkin johtoon, on kuitenkin tunnettu talouskurin kannattaja. Tämä ei välttämättä kelpaa kehittyvien markkinoiden edustajille, jotka ovat jo pitkään vastustaneet IMF:n kovan budjettilinjan politiikkaa.

Bloombergin nimettöminä esiintyvien lähteiden mukaan Britannian entinen valtionvarainministeri George Osborne olisi kiinnostunut tehtävästä. Osborne kuitenkin kärsii samasta ongelmasta kuin Rehn, sillä hänkin oli ministerinä vahvan talouskurin kannalla. Osborne lisäksi on tunnettu brexitin tukija, joten EU:n johtajilla ei välttämättä ole suurta intressiä nimittää häntä IMF:n johtoon.

Muita ehdokkaita ovat EKP:n pääjohtajan paikallekin sovitellut keskuspankkiirit kuten Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann. EKP:n neuvoston jäsen Benoit Coeure ei todennäköisesti paikkaa saa, koska kaksi edellistä IMF:n pääjohtajaa on ollut Ranskasta.

Varteenotettavia ehdokkaita on myös kehittyvien markkinoiden mailta. Esimerkiksi meksikolainen Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) johtaja Agustin Carstens ja Intian keskuspankin entinen johtaja Raghuram Rajan ovat potentiaalisia ehdokkaita, kun otetaan huomioon kehittyvien markkinoiden kasvava vaikutus maailmantalouteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    2. 2

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    3. 3

      Cargotecin tulos alitti odotukset – Vehviläinen: vuosineljännes oli kaksijakoinen

    4. 4

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    5. 5

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    6. 6

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    7. 7

      Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

    8. 8

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    9. 9

      Telian tulos putosi kolmanneksen Suomessa – odottaa EU:n lupaa Bonnier-kaupalle vuoden lopulla

    10. 10

      Rahanpesun jälkipyykki rasitti Danskea – tulos ylitti silti ennusteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    2. 2

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    3. 3

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    4. 4

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    5. 5

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    6. 6

      Finnairin kurssi sakkasi yllättäen – Analyytikko: Tässä ovat syyt lentoyhtiön karuun syöksyyn

    7. 7

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    8. 8

      Nordean liikevoitosta hupeni kolmannes

    9. 9

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    10. 10

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    5. 5

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    6. 6

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    7. 7

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    8. 8

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    9. 9

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    10. 10

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    11. Näytä lisää