E-pillerien ja kipugeelin saatavuudessa merkittäviä ongelmia – Asiantuntijat: Tästä apteekkien tyhjät hyllyt johtuvat

Julkaistu:

Lääkkeiden saatavuudessa on maailmanlaajuisesti ollut vuosi vuodelta enemmän häiriöitä. Yksittäisenä isoimpana syynä asiantuntijat pitävät tuotannon keskittymistä.
Lääketurvallisuuskeskus Fimea joutuu nyt tiedottamaan joka päivä useasta uudesta saatavuushäiriöstä. Kesäkuussa häiriöilmoituksia on tullut esimerkiksi eri valmistajien peräpukamavoiteista ja televisiomainoksistakin tutusta kipugeelistä.

Häiriöilmoitukset eivät koske kokonaisia tuoteryhmiä, vaan esimerkiksi jonkin lääkkeen tiettyä pakkauskokoa tai vahvuutta. Rinnakkaislääkkeiden ja pakkauskokojen määrän lisääminen voi selittää osan häiriöilmoitusten määrän kasvusta, mutta ei kaikkea.

Tällä hetkellä kokonaisena tuoteryhmänä on puutetta eri valmistajien e-pillereistä.

Toistaiseksi ei tiedetä, että jonkin lääkkeen saatavuushäiriö olisi estänyt Suomessa kokonaan jonkin sairauden hoitoa. Aina on löytynyt rinnakkaislääkkeitä tai muita korvaavia lääkkeitä. Asiakkaalle tämä on kuitenkin stressaavaa ja aiheuttaa lisätyötä, sillä jos lääkettä ei apteekeista löydy, hänen pitää ottaa yhteyttä lääkäriinsä ja pyytää uusi resepti.

Uusi lääkekään ei välttämättä toimi täysin samalla tavalla kuin vanha tuttu. Asiakas saattaa kärsiä ikävistä sivuoireista. Näin on esimerkiksi e-pillereiden kohdalla.
Pahimmillaan jotain lääkettä saatetaan valmistaa vain yhdessä tehtaassa.

– Jos siellä tulee tuotanto-ongelmia tai vaikka hirmumyrsky tai tehdaspalo, lääkesaatavuuden ongelmat voivat olla hyvin laajoja, kertoo lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean jaostopäällikkö Johanna Linnolahti Taloussanomille.

Toiminnan keskittyminen kuuluu osaltaan lääketeollisuuden toimintaan. Lääkeyhtiöt käyttävät kymmeniä ja satoja miljoonia euroja lääkkeiden kehittämiseen. Jos kehitystyö päätyy valmiiseen lääkkeeseen asti, saa lääkeyhtiö lääkkeen valmistamiseen yksinoikeuden esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi.

Iso osa saatavuushäiriöistä koskee kuitenkin jo vuosikymmeniä markkinoilla olleita lääkkeitä.

Linnolahti kertoo, että hintakilpailu ja tuotannon tehostaminen on joidenkin lääkkeiden kohdalla johtanut tuotantoketjuihin, joissa lääkeyhtiöt ovat hyvin riippuvaisia yhdestä tai muutamasta alihankkijasta.

Lääkeyhtiö Orionin Suomen myynnin ja markkinoinnin johtaja Janne Maksimainen kertoo, että Orionissa työntekijät pyrkivät varmistamaan toimitusvarmuutta monipuolisuuden avulla.

– Esimerkiksi tärkeisiin lääkkeiden raaka-aineeseen hankimme kaksi toimittajaa.

Kaikki eivät kestä kilpailussa

Usein ongelmat jonkin lääkkeen saatavuudessa eivät johdu juuri kyseisen lääkeyhtiön toiminnasta, vaan jonkin kilpailijan. Kun yhdellä lääkevalmistajalla on ongelmia, näkyy se muiden lääkevalmistajien lääkkeiden kysynnän lisääntymisenä.

Orionin Maksimainen kertoo, että alan keskittymisen lisäksi saatavuuden häiriöitä aiheuttaa kova hintakilpailu.

– Jos edullisia lääkkeitä valmistava yhtiö ei pärjää kilpailussa ja lopettaa, kestää jonkin aikaa, ennen kuin pystymme vastaamaan kysyntään.

Maksimainen kertoo, että lääkkeiden kysyntä on normaalioloissa aika vakaata.

Tämä voi osaltaan syventää saatavuushäiriöitä, koska lääkeyhtiöt eivät ole tottuneet lisäämään nopeasti tuotantomääriä.

Suurempi ongelma on kuitenkin se, että lääkkeiden valmistus raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi kestää Maksimaisen arvion mukaan puolesta vuodesta vuoteen. Yleensä se on lähempänä vuotta.

Joten vaikka apteekeissa ja lääketukkureilla olisikin lääkkeitä varastossa, äkilliset muutokset markkinoilla näkyvät yleensä asiakkaille, koska uusia lääkkeitä ei pystytä tuottamaan markkinoille nopeasti.

Lääketukkuri Oriolan viestintäjohtaja Tuula Lehto kertoo, että lääketukku voi lähinnä parantaa tiedon jakamista ja tehdä yhteistyötä lääketehtaiden, apteekkien ja viranomaisten kanssa. Etukäteen markkinahäiriöitä ei voi oikein ennustaa.

Häiriöilmoitukset kasvussa

Lääkehäiriöt ovat lähes aina maailmanlaajuisia. Koska Suomi on pieni markkina Euroopan perällä, tänne ei välttämättä ensimmäisenä tuoda lääkkeitä, joista on markkinoilla pulaa.

Suomen Apteekkariliiton proviisori ja viestintäjohtajan sijainen Elina Aaltonen kertoo, että aina syytä toimitusongelmiin ei edes tiedetä Suomessa asti.

Se kuitenkin tiedetään, että lääkkeiden saatavuusongelmista on tullut apteekeissa asia, jonka kanssa pitää työskennellä joka päivä.

– Lääkepuutteita on tosi paljon, Aaltonen sanoo.

Samaa kertovat Fimean tilastoimat häiriöilmoitukset lääkkeiden saatavuudesta. Vuonna 2010 Fimea antoi niitä 67, viisi vuotta myöhemmin 430 ja viime vuonna jo 1213.

– Vaikuttaa siltä, että häiriöilmoitusten määrä on lisääntymässä entisestään, Linnolahti sanoo.

Ratkaisua vaikea löytää

Fimean Linnolahti ei ole vielä huolissaan lääkehäiriöiden lisääntymisestä, mutta pitää tilannetta pitkällä aikavälillä kestämättömänä.

Euroopan lääkealan järjestöt ja viranomaiset ovat etsineet ratkaisua tilanteeseen, mutta toistaiseksi sieltä ei ole kovin konkreettisia esityksiä tullut.

Asiaa ei olekaan helppo ratkaista. Vastakkain ovat kaksi asiaa: lääkkeiden hintojen pitäminen alhaisena kilpailun avulla ja lääkemarkkinoiden vakaana pitäminen.

Täydellistä kompromissia tuskin on mahdollista löytää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    2. 2

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    3. 3

      Cargotecin tulos alitti odotukset – Vehviläinen: vuosineljännes oli kaksijakoinen

    4. 4

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    5. 5

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    6. 6

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    7. 7

      Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

    8. 8

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    9. 9

      Telian tulos putosi kolmanneksen Suomessa – odottaa EU:n lupaa Bonnier-kaupalle vuoden lopulla

    10. 10

      Rahanpesun jälkipyykki rasitti Danskea – tulos ylitti silti ennusteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    2. 2

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    3. 3

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    4. 4

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    5. 5

      Finnairin kurssi sakkasi yllättäen – Analyytikko: Tässä ovat syyt lentoyhtiön karuun syöksyyn

    6. 6

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    7. 7

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    8. 8

      Nordean liikevoitosta hupeni kolmannes

    9. 9

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    10. 10

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    5. 5

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    6. 6

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    7. 7

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    8. 8

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    9. 9

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    10. 10

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    11. Näytä lisää