Jani, 41, huomasi taksikuitissaan jotain hyvin outoa – takana ajanut kuski huikkasi tarkastamaan luvut

Julkaistu:

Pimeä taksimatka voi maksaa enemmän kuin asianmukaisesti alv-verotettu.
Vuosi sitten voimaan astunut paljon parjattu taksilaki on saattanut innostaa etenkin joitakin uusia alalle tulleita kuskeja verovälttelyyn. Taksiuudistuksen yhteyttä alan harmaaseen talouteen selvitellään vasta, mutta taksikuskit tuntevat autoja, joissa tulostellaan oudon näköisiä kuitteja.

Eräs työseurue otti hiljattain Helsingin keskustasta kaksi taksia töölöläiseen ravintolaan. Mukana ollut Jani, 41, kertoo, että taksia kuljetti nuorempi mieshenkilö, jolla ei ollut kovin hyvä kaupunkituntemus. Autossa oli keltainen taksitunnus, mutta ei tuttujen firmojen logoa.

– Google Mapsista hän katsoi reittiä, mutta jokin mittari näytti olevan päällä, hän kertoo.


Kun asiakkaat astuivat ulos, perässä ajaneesta taksista huikattiin, että kannattaa tarkastaa kuitti. Sama matka ison taksiyhtiön kyydissä maksoi alle 13 euroa, Janin kyyti 15 euroa.

Janin kyyti oli kaksi euroa kalliimpi, vaikka ajosta ei ole maksettu arvonlisäveroa. Kuitista käy ilmi, että mittariin on syötetty virheellinen verotieto. Veroprosentti on kuitissa 0,10 prosenttia, ja veroa on 15 euron summasta yksi sentti.

Verohallinnon ylitarkastaja Tommi Lehtinen sanoo, että verokikkailuja tai muuta vilunkia jää harvakseltaan kiinni verottajan ja poliisin tarkastuksissa. Viimeksi viime viikolla verottaja kävi läpi toistasataa taksia Turussa.

– Näissä valvonnoissa joitain jälkiseurantoja tehdään eli tulee yksittäisiä tapauksia, joita tutkitaan lisää.

Uusissa luvanhaltijoista joka neljäs ei ole verottajan rekisterissä. Ovatko he kaikki alvista vapautettuja, alle 10 000 euroa tienaavia taksiautoilijoita, vai onko mukana myös verovilpin tekijöitä, sitä verohallinto ei pysty vielä arvioimaan.

Lehtinen miettii, olisiko Janin tapauksessa mittariin syötetty väärä prosenttimäärä, jos on ajateltu, että alv-kerroin on 0,1 bruttosummasta. Se on silti heikko selitys.

– Siinä on niin iso ero, satakertainen, että kyllähän yrittäjän pitäisi tällainen virhe huomata. Ei tätä voi perustella millään huolimattomuudella.

Ja jos kyseinen kuski ajaisi arvonlisäverosta vapautettuna, kuittitiedossa ei olisi arvonlisäveroa ollenkaan.

Jania harmittaa. Vaikka kyseessä oli vain 15 euron ajo, rahat menivät tällä kertaa epärehelliselle kuskille.

– Vähän ihmetytti jo autossa, kun kuski vaikutti maksaessani vaivautuneelta, kaivoi laitteen ja laittoi virran päälle. Jäi vaikutelma, että hän olisi toivonut käteismaksua eikä korttia.

Lue lisää: Kommentti: Tämän vuoksi Bernerin taksiuudistus on niin sanotusti hanurista



Tarkennus juttuun 3.7 kello 9.30, kuitin alv-merkintöihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    2. 2

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    3. 3

      Cargotecin tulos alitti odotukset – Vehviläinen: vuosineljännes oli kaksijakoinen

    4. 4

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    5. 5

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    6. 6

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    7. 7

      Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

    8. 8

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    9. 9

      Telian tulos putosi kolmanneksen Suomessa – odottaa EU:n lupaa Bonnier-kaupalle vuoden lopulla

    10. 10

      Rahanpesun jälkipyykki rasitti Danskea – tulos ylitti silti ennusteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    2. 2

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    3. 3

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    4. 4

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    5. 5

      Finnairin kurssi sakkasi yllättäen – Analyytikko: Tässä ovat syyt lentoyhtiön karuun syöksyyn

    6. 6

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    7. 7

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    8. 8

      Nordean liikevoitosta hupeni kolmannes

    9. 9

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    10. 10

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    5. 5

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    6. 6

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    7. 7

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    8. 8

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    9. 9

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    10. 10

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    11. Näytä lisää