Ekonomisti: hyvissä työllisyysluvuissa on kauneusvirhe – kokoaikainen työ jopa väheni

Julkaistu:

Työllisyys parani erityisesti miesten parissa, mutta miehiä on silti työttöminä enemmän kuin naisia.
Työllisiä oli tämän vuoden toukokuussa 32 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin samaan aikaan, käy ilmi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta. Samaan aikaan työttömiä oli 249 000, eli 12 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,6 prosenttia ja työttömyysasteen 6,6 prosenttia.

Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan työttömyysasteen trendi on Suomen historialliseen tasoon verrattuna hyvä, mutta parannusta ei tammikuun jälkeen ole nähty.

Ekonomistin mukaan työmarkkinoiden korkeasuhdanne jatkuu edelleen, mutta suunta on vaakatasossa. Sekä työllisyys- että työttömyysasteen trendit ovat pysytelleet alkuvuoden pitkälti paikallaan yksittäisten kuukausien heilumisesta huolimatta.

– Melko pirteältä vaikuttavia työllisyyslukuja himmentää myös se, että toukokuussa työllisyys kasvoi vain osa-aikaisen työn osalta, kun kokoaikaisen työn määrä jopa laski, Appelqvist arvioi tiedotteessa.

Appelqvistin mukaan toukokuun luvut eivät anna aihetta erityiseen huoleen, mutteivät toisaalta viittaa siihenkään, että työllisyys olisi Suomessa erityisemmin nousemassa tällä hetkellä.

– Uudelle hallitukselle työllisyystilastojen julkistuspäivästä uhkaa tulla kuukausittainen päänsärky, kun kylmä hiki otsalla joudutaan odottamaan, näkyykö tilastoissa minkäänlaista merkkiä toivotusta työllisyyden paranemisesta. Tämänpäiväisistä luvuista ei varsinaisesti sellaista merkkiä löydy, mutta lukemat ovat riittävän hyvät, jotta kesän vietto voi jatkua seuraavaan julkistukseen saakka kohtalaisen leppoisasti.

Miesten työllisyys parani enemmän kuin naisten

Työllisten määrä toukokuussa oli noin 2,6 miljoonaa. Työllisten määrän havaittu kasvu on 34 000:n virhemarginaalia pienempi.

Työllisten määrä kasvoi miesten parissa enemmän kuin naisten. Työttömiä miehiä oli 133 000 ja naisia 116 000.

Työllisyysasteen trendi on hieman noussut ja työttömyysasteen trendi on pysynyt ennallaan viime kuukausina. Trendiluvuista on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu, joten ne ovat keskenään vertailukelpoisia.

Työttömyys ja työllisyys vaihtelevat kuukausittain varsin paljon, ja muutos edellisen kuukauden havaintoon kertoo Tilastokeskuksen mukaan lähinnä kausi-ilmiöstä eikä suhdannekehityksestä. Tämän vuoksi tuoreinta tilastotietoa verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Kausitasoittamaton 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden toukokuusta 1,4 prosenttiyksikköä 74,3 prosenttiin ja naisten työllisyysaste 0,2 prosenttiyksikköä 71,8 prosenttiin.

Kausitasoittamaton työttömyysaste oli toukokuussa 8,8 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.

15–24-vuotiaita nuoria oli toukokuussa yhteensä 614 000, joista työllisiä oli 280 000 ja työttömiä 117 000. Työvoimaan kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen hieman alle 400 000.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    2. 2

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    3. 3

      G7-maat: Teknojäteille veroja, Facebookin librasta ”vakava huoli”

    4. 4

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    5. 5

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    6. 6

      Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

    7. 7

      Cargotecin tulos alitti odotukset – Vehviläinen: vuosineljännes oli kaksijakoinen

    8. 8

      EU kiistelee omasta ehdokkaasta: ”Vakaa ja pätevä ja mahdollistaa IMF:n pysymisen eurooppalaisissa käsissä”

    9. 9

      Rahanpesun jälkipyykki rasitti Danskea – tulos ylitti silti ennusteet

    10. 10

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    2. 2

      Kone harkitsee jopa 16 mrd:n euron yrityskauppaa – analyytikko HS:lle: ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt”

    3. 3

      Haisevien patjojen ongelmista lukuisia yhteydenottoja – Tukes: Terveysoireiden takia jopa lääkäriin

    4. 4

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    5. 5

      Nordean liikevoitosta hupeni kolmannes

    6. 6

      WSJ: Olli Rehn on noussut IMF:n pääjohtajakisan kärkikaartiin

    7. 7

      Sijoittajilla huoli Nordean osinkopolitiikasta – myös Wärtsilän osake painuu

    8. 8

      Nordea perkaa osingonjaon periaatteensa: ”Tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla”

    9. 9

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    10. 10

      KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Taloyhtiö haistoi palaneen käryä: pariskunnan kauppavenkoilu toi häädön ja 40 000 euron kulut

    5. 5

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    6. 6

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    7. 7

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    8. 8

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    9. 9

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    10. 10

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    11. Näytä lisää