Lufthansan matkustamohenkilökunta äänestää lakoista: ”Uusi kaaoksen kesä on tiedossa”

Julkaistu:

Syynä lakkoäänestykseen ovat kariutuneet palkkaneuvottelut.
Saksalaisen lentoyhtiön Lufthansan matkustamohenkilökunta aikoo äänestää lakoista. Se lisää lentoyhtiön huolia kesäsesongin aikana entisestään vain päiviä osakkeen kurssia runnoneen tulosvaroituksen jälkeen.

Matkustamohenkilökunnan liitto UFO äänestää ulosmarsseista Lufthansan Eurowings- ja Germanwings-yksiköissä. Syynä tähän on liiton edustajien mukaan kariutuneet palkkaneuvottelut.

Lakot saattavat alkaa heinäkuussa ja saattavat laajentua koskemaan myös Lufthansan pääyksikköä.

– Uusi kaaoksen kesä on tiedossa, ellei yhtiö muuta lähestymistapaansa, liiton johtaja Sylvia de la Cruz sanoi Frankfurtissa.

Mikäli lakot toteutuvat, Lufthansan ongelmat syvenevät entisestään. Yhtiön osake heikkeni maanantaina eniten kolmeen vuoteen, kun Lufthansa kertoi eurooppalaisen hintataistelun laskevan voittoja ainakin loppuvuoden.

Lufthansan osake oli iltapäivällä laskenut 0,5 prosenttia Frankfurtin pörssissä. Yhtiön osake on pudonnut tänä vuonna jo 24 prosenttia.

Lufthansa odottaa Eurowings-yksikön myynnin laskevan tänä vuonna ja yrittää leikata yksikön kuluja kilpaillakseen halpalentoyhtiöiden, kuten Ryanairin ja Easyjetin, kanssa.

Yhtiön johto on neuvotellut liittojen kanssa uudesta palkkasopimuksesta jo yli vuoden. Eurowings- ja Germanwings-yksiköillä on yhteensä noin 2 100 matkustamotyöntekijää.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienasi viime vuonna 48 kertaa enemmän kuin tavallinen palkansaaja

  2. 2

    Kullanhuuhdonta houkuttelee matkustajia Lappiin: ”Yksi kesän valteista”

  3. 3

    Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

  4. 4

    Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

  5. 5

    Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

  6. 6

    Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

  7. 7

    Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

  8. 8

    Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

  9. 9

    Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

  10. 10

    McDonald’s yrittää valloittaa ”viimeisen koskemattoman alueen”

  11. Näytä lisää

    Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

  8. 8

    HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienasi viime vuonna 48 kertaa enemmän kuin tavallinen palkansaaja

  9. 9

    Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

  10. 10

    Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

  2. 2

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  3. 3

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  4. 4

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  5. 5

    Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

  6. 6

    ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

  7. 7

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  8. 8

    Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

  9. 9

    Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

  10. 10

    Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

  11. Näytä lisää