Veronmaksaja, varaudu myös mätkyjen lykkääntymiseen – muutos voi koskea myös puolisoa

Julkaistu:

Verohallinto lupaa tiedottaa muutoksesta asiakkailleen tarvittaessa.
Veronpalautusten lisäksi myös mätkyjen eräpäivät saattavat muuttua verotuksen toimittamisen aikana. Jos verotuksen päättymispäivämäärä siirtyy aikaisemmin ilmoitetusta päivämäärästä seuraavaan kuukauteen, siirtyvät myös maksujen eräpäivät. Verohallinto tiedottaa tästä asiakkailleen tarvittaessa.

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina, että tuhansien suomalaisten veronpalautuspäivä siirtyy myöhemmäksi aikaisemmin ilmoitetusta ajasta. Verottajan mukaan tuhansia suomalaisia koskevat viivästykset johtuvat veronpalautuksiin ja veroilmoituksiin tänä vuonna tehdystä uudistuksesta.
Suurimalla osalla mätkyjen, eli jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on joko 1. elokuuta tai 2. syyskuuta. Päivämäärä voi muuttua, jos veroilmoitukseen tehdään muutoksia tai jos verottajalla on muita syitä jatkaa asiakkaan verotuksen toimittamista.

Jos täydennät tai korjaat veroilmoituksen tietoja, Verohallinto ohjeistaa odottamaan uutta verotuspäätöstä ennen jäännösveron maksamista. Uudessa päätöksessä jäännösvero tai ainakin sen eräpäivä saattavat nimittäin muuttua.

Jos et ole ilmoittanut muutoksia veroilmoitukseen, Verohallinto lähettää ilmoituksen verotuksen jatkamisesta viimeistään aikaisemmassa päätöksessä ilmoitettuna verotuksen päättymispäivänä, jos verotuksen toimittamista täytyy jatkaa. Verohallinnon johtavan veroasiantuntijan Sami Varosen mukaan postin aikatauluista riippuen jatkosta kertova kirje saattaa saapua asiakkaalle vasta viikonkin kuluttua lähettämispäivästä.

– Myös aiempina vuosina verotuksen käsittelyssä tehtyjen muutosten johdosta on lähetetty uusi verotuspäätös, joka on korvannut aikaisemman päätöksen.

– Uudella verotuspäätöksellä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa vaikutusta myös verotuksen päättymispäivään, sillä aikaisemmin verotus päättyi kaikilla joka tapauksessa lokakuun lopussa.

Varosen mukaan suurin osa päätöksistä saatiin viime vuonnakin valmiiksi jo kesäkuussa, mutta lain takia päätökset jäivät makaamaan Verohallintoon. Nyt, kun laki on muuttunut ja kaikille yhteistä palautus- tai maksupäivää ei ole, saattaa vaikkapa naapureilla olla keskenään eri maksupäivät.

– Nyt on mahdollisuus laittaa asiakaskohtaisesti kirjat kiinni, kun saadaan kyseisen asiakkaan verotus käsiteltyä. Isolla osalla asiakkaista verotus päättyy esitäytetyn ilmoituksen mukaisena ja siinä ilmoitettuna päivämääränä.

Uudessakin menettelyssä puolisoilla maksu- tai palautuspäivät ovat kuitenkin aina samat. Jos toinen puolisoista tekee muutoksia veroilmoitukseensa, viivästyy myös toisen verotuksen valmistuminen.

– Tällöin henkilö saa uuden päätöksen, vaikka se olisi samansisältöinen kuin aikaisempi esitäytetty veroilmoitus, Varonen selittää.

Jos jäännösveroa ei maksa sen eräpäivään mennessä, kertyy maksamatta olevaan veroon viivästyskorkoa sen maksupäivään saakka. Jos täydentää tai korjaa veroilmoituksen tietoja ennen verotuksen päättymistä, jäännösveroa ei kuitenkaan tarvitse maksaa vanhan päätöksen mukaan eivätkä mitkään maksuerät eräänny ennen uuden päätöksen saapumista.

Verottaja lähettää yhteensä kolme maksukehotusta maksamatta jääneestä jäännösverosta, jonka jälkeen maksamatta olevat erät lähetetään ulosottoon.

– Aivan kuten muillakin veroilla, eräpäivien laiminlyömisestä alkaa viivästyskorko juoksemaan.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  2. 2

    Finnairin osake syöksyy pörssissä – odotettua heikompi tulos säikäytti sijoittajat

  3. 3

    Finnairin matkustajamäärä ennätystasolla – voitto heikkeni yllättäen

  4. 4

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  5. 5

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  6. 6

    Jan Hurrin kommentti: Yhä matalammat korot olisivat kehno talousenne

  7. 7

    Handelsbankenin tulos jäi odotuksista – kulut kasvussa

  8. 8

    Hillasato uhkaa jäädä heikoksi jo toista kesää perättäin – ”Vähän tulee olemaan lakkaa, mikä nostaa hintaa”

  9. 9

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  10. 10

    Suomalaista voittajaginiä ei saa mainostaa, koska laista puuttuu yksi sana – yrittäjät vaikenevat ”ettei tulisi sanomista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  2. 2

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  3. 3

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  4. 4

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  5. 5

    Finnairin osake syöksyy pörssissä – odotettua heikompi tulos säikäytti sijoittajat

  6. 6

    Jan Hurrin kommentti: Yhä matalammat korot olisivat kehno talousenne

  7. 7

    EU-komissio hyväksyi matkapuhelinoperaattori DNA:n myynnin norjalaiselle Telenorille

  8. 8

    Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

  9. 9

    Finnairin matkustajamäärä ennätystasolla – voitto heikkeni yllättäen

  10. 10

    Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

  2. 2

    Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

  3. 3

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  4. 4

    Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

  5. 5

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  6. 6

    ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

  7. 7

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  8. 8

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  9. 9

    Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

  10. 10

    Mies otti parin tonnin pikavipin – joutui lopulta maksamaan 35 000 euroa

  11. Näytä lisää