Fed piti korkonsa ennallaan – viesti valmiudesta elvyttää tarvittaessa

Julkaistu:

Ensimmäistä kertaa pääjohtaja Powellin aikana korkopäätös ei ollut yksimielinen.
Yhdysvaltain keskuspankki Fed piti ohjauskorkonsa odotetusti ennallaan korkokokouksessaan tänään. Fed sanoo seuraavansa tarkasti taloudesta saatavaa informaatiota ja toimivansa tarpeen vaatiessa. Keskuspankin lausunnon mukaan epävarmuudet ovat lisääntyneet.

Keskuspankki Fed piti Fed funds -koron tavoitehaarukan odotetusti 2,25–2,50 prosentissa tänään päättyneessä avomarkkinakomiteansa kokouksessa.

Fed kuitenkin toi esiin valmiuttaan laskea ohjauskorkojaan ensi kertaa yli vuosikymmeneen tukeakseen Yhdysvaltain talouden kasvua. Se viittasi lausunnossaan epävarmuuksien lisääntymiseen. Samalla keskuspankki otti pois aiemman maininnan kärsivällisyydestä.

Vaikka inflaatio pysyy todennäköisesti lähellä keskuspankin tavoitetta ja työmarkkina vahvana, epävarmuudet ovat kuitenkin lisääntyneet, avomarkkinakomitea sanoo korkokokouksen jälkeen julkaistussa lausunnossaan.

– Näiden epävarmuuksien ja vaimeiden inflaatiopaineiden valossa avomarkkinakomitea seuraa tarkasti kaikkea talousnäkymästä saatavaa informaatiota ja toimii asianmukaisesti tukeakseen kasvua.

Fedin korkopäätös ei ollut yksimielinen. St. Louisin aluekeskuspankin johtaja James Bullard kannatti prosenttiyksikön neljänneksen laskua. Kyseessä on itse asiassa ensimmäinen eriävä mielipide Jerome Powellin pääjohtajakauden aikana.

– Vaikka Yhdysvaltain talous on kehittynyt suhteellisen hyvin, monet Fedin jäsenistä katsovat, että ”vähemmän suotuisan kehityksen riski on kasvanut”, Powell sanoi korkokokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    4. 4

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    5. 5

      EU-komissio hyväksyi matkapuhelinoperaattori DNA:n myynnin norjalaiselle Telenorille

    6. 6

      Gasum laajensi kaasun jakelua alkuvuoden aikana

    7. 7

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    8. 8

      Tuotannon lasku toukokuussa kertoo nousukauden hyytymisestä

    9. 9

      USA:ssa muhii uusi teknokupla

    10. 10

      Halpalentoyhtiö Ryanair sulkee tukikohtiaan 737 Max -koneen ongelmien vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    2. 2

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    3. 3

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    4. 4

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    5. 5

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    6. 6

      Lentoyhtiö voi joutua maksamaan toisen yhtiön myöhästymisen

    7. 7

      Kiisteltyä Matteo Salvinia odotetaan Suomeen – sisäministeri Ohisalo vaatii toimia Välimerellä

    8. 8

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      USA:ssa muhii uusi teknokupla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Suomessa vain neljä ”viinamaakuntaa” – katso kuinka kotiseudullasi juodaan

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    7. 7

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    8. 8

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    9. 9

      Näin paskalaissa vaadittava laitteisto pitää asentaa kesämökille – IS seurasi suorana

    10. 10

      Mies otti parin tonnin pikavipin – joutui lopulta maksamaan 35 000 euroa

    11. Näytä lisää