Juhannusmenot kuriin! Kolme pennin­venyttäjää paljastaa vinkkinsä: ”Sähköä säästyy, kun kokkaa lihan maakuopassa”

Julkaistu:

Säästää voi muutenkin kuin ostamalla aletuotteita. Muun muassa pihapelit saa kirjastosta ja yleisiä grillejä löytyy kaupungeista.
Juhannus on tuloillaan. Sen myötä suomalaiset on suuntavat sankoin joukoin mökeille tai festareille. Yhdistävänä tekijänä on, että rahaa kuluu.

Oli kyseessä mökkijuhannus tai armottomat festaripirskeet, juhannusherkut ja kurkunkostuttimet maksavat maltaita. Juhannusbudjettia kasvattavat myös matkakulut, mahdollinen mökkivuokra ja festivaaliliput. Ehkä joku haluaisi ostaa uuden pihapelinkin.

Rahan menoa ei voi siis estää, vai voiko?

Kysyimme kolmelta säästämiseen erikoistuneelta, kuinka penniä voi venyttää juhannustunnelmasta tinkimättä. Naisten vinkeissä on niin erikoisempia kuin yksityiskohtaisempia niksejä rahavuodon tyrehdyttämiseksi.
  • Onko sinulla säästövinkkejä kesään? Kommentoi alle tai osoitteeseen jesse.kuparinen@iltasanomat.fi
Pihin naisen elämää -blogia pitävä Leila Saarivirta on elänyt jo pitkään säästäväisesti. Hän on kirjoittanut myös yhdessä Martta Kaukosen kanssa kirjan Rikas elämä: Parempaa arkea hidastamalla. Hän muun muassa välttää vaatteiden ostamista uutena ja ruokahävikin syntymistä.

Saarivirta on sitä mieltä, ettei juhannuksena ole pakko säästää, mikäli muun ajan vuodesta elää säästeliäästi. Hänen perheensä juhannuskulut eivät kuitenkaan ole suuret, sillä hän on jo vuosia viettänyt juhannuksensa kotikaupungissaan Helsingissä.

– Pidän kaupunkijuhannuksesta ja haluan välttää ruuhkat. Käymme maalla vähän ennen juhannusta. Silloin on rauhallisempaa ja halvempaa matkustaa.

Myös muut matkansa Saarivirta tekee matkailusesongin ulkopuolella. Kaikista yleisimpiä turistikohteita hän haluaa myös välttää, sillä näin matkoista säästää pitkän pennin.


Kotikaupunkijuhannus voi tuoda muutenkin säästöjä, vaikkei niitä edes metsästäisi. Saarivirta grillaa juhannuseväät yleisellä grillipaikalla ja juhannusmenoa löytyy ilmaisesti muun muassa rannoilta ja luontopoluilta.

– Kaupungissakin pääsee luontoon helposti, ei siitä ole pakko luopua.

Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman -kirjan kirjoittanut Laura Honkasalo on samaa miltä Saarivirran kanssa siitä, että ruokahävikin syntyä kannattaa välttää.

Honkasalo viettää juhannukset mökillään sukulaistensa seurassa. Perinteiseen juhannukseen kuuluu ehdottomasti saunominen, hyvä ruoka ja yhdessäolo.

Matkoissa mökille Honkasalo säästää käyttämällä kimppakyytiä. Henkilöauto lastataan täyteen, ennen kuin suunnataan mökille. Lisäksi juhannuksen viettoon lähdetään jo keskiviikkona, jotta ruuhkassa jouduttaisiin seisomaan mahdollisimman vähän.

Juhannuskokkauksessa säästämiseen Honkasalolla on niin ikään hyvät vinkit.

– Poikani osaa valmistaa hyviä salaatteja villivihanneksista. Hän on tehnyt hyviä alkusalaatteja niin sanotuista rikkaruohoista. Suomen villivihanneksista, kuten suolavihanneksista, vain harvoin tulee maha täyteen.

Honkasalo pyrkii ostamaan mahdollisimman vähän kaupoista: jos mahdollista on, hän pyrkii hankkimaan poikansa kanssa ruoka-aineet suoraan viljelijältä tai kasvattajalta.

– Siinä säästää hieman, kun kauppa ei ota välistä. Muun muassa mansikat haemme paikalliselta tuottajalta.

Jos kaupasta jotain pitää ostaa, yrittää Honkasalo selvitä mahdollisimman halvalla. Esimerkiksi tuoremehua hän pitää hieman turhan kalliina, kun mieluummin voisi juoda vettä ja syödä hedelmiä.

Kasviksia kannattaa ostaa satokauden mukaan, jottei tule maksaneeksi ylihintaa.

Juhannuksena ruokaa voi myös valmistaa pihalla, vinkkaa Honkasalo.

– Sähköä säästyy, kun kokkaa lihan maakuopassa. Me valmistamme juhannuksena rosvopaistia ulkona maassa perinteiseen tapaan. Samassa maakuopassa voi valmistaa myös nauriita.

Kitsastelija-blogia kirjoittava Katja Saari kertoo, että aikoo viettää perinteisen, mutta halvan juhannuksen vanhempiensa luona. Ohjelmassa on saunomista ja grillausta, juhannusjuomana puolestaan limonadia.

Isoimmat säästöt saa Saaren mukaan ennakoimalla. Ennen juhannusta kannattaa seurata tarkasti eri kauppakeskusten mainoksia ja hajauttaa juhannuseväiden ostaminen useampaan päivään. Hyödyntää kannattaa Saaren mukaan myös ilta-alennuksia.

– Ostaa mahdollisimman paljon 30 ja 60 prosentin alennuksilla. Esimerkiksi lihoissa voi säästää paljon. Viimeisen käyttöpäivän lähellä olevat lihat voi pakastaa ja sulattaa juhannukseksi.

Saari toteaa, että nyyttärimeininki voi tulla halvemmaksi kuin kaiken ostaminen itse. Suuri joukko syö henkilöä kohden halvemmalla ja nyyttikesteissä yksittäisen ihmisen kulut eivät pääse nousemaan korkeiksi.

Tiukka taloudellinen tilanne ei myöskään estä juhannus- ja kesähuvittelua. Saari kehottaa ottamaan selvää, mihin kaikkiin etuihin on oikeutettu.

Hän sanoo, että esimerkiksi ammattiliittoon kuuluva voi saada mökin ilmaiseksi tai halvalla käyttöönsä. Veikkauskortti ja muut vastaavat etukortit voivat puolestaan avata ovet museoihin ja tuoda alennusta kesätapahtumista.

– Vähävaraiset puolestaan voivat saada tuettuja lomamatkoja. Lomaa voi hakea helposti netistä googlaamalla tuetut lomamatkat.

Saari muistuttaa, että tuetuista lomamatkoistakin jää lomailijalle maksettavaa, mutta lasku on huomattavasti huokeampi kuin ilman tukea.

Ilmaiseksi tekemistä voi saada kirjastosta. Nykyään monista kirjastoista saa lainattua jopa juhannukseen soveltuvia ulkopelejä, kuten Mölkkyä.

Juhannuksen säästövinkit

1. Selvitä alennukset ja tarjoukset ennakkoon. Osta myös ilta-alennuksesta.

2. Säästä sähköä valmistamalla ruoka ulkona. Maakuopassa voi valmistaa muun muassa rosvopaistia.

3. Osta herkut suoraan tuottajalta. Näin et joudu maksamaan kaupan katetta. Voit hyödyntää myös villivihanneksia.

4. Selvitä, onko lähikirjastosta saatavilla lainaan pihapelejä tai muuta juhannustekemistä.

5. Selvitä kaikki ammattiyhdistys- ja asiakasedut ennakkoon. Voit saada alennusta kesätapahtumista tai saada jopa mökin vuokralle kohtuu hintaan.

6. Jos mökkijuhannus ei ole välttämätön, kotikaupunkiin jäämällä voi säästää pitkän pennin. Kaupungeista löytyy niin ilmaista juhannustekemistä kuin ilmaisia grillipaikkojakin.

7. Aja ruuhkien ulkopuolella tai osta julkisen liikenteen liput hyvissä ajoin.

8. Vähävaraiset perheet voivat hakea tuettuja lomamatkoja. Näin ollen kesälomamatkan voi tehdä halvalla juhannuksen jälkeenkin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienasi viime vuonna 48 kertaa enemmän kuin tavallinen palkansaaja

    2. 2

      Kullanhuuhdonta houkuttelee matkustajia Lappiin: ”Yksi kesän valteista”

    3. 3

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    4. 4

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    6. 6

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    7. 7

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    8. 8

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    9. 9

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    10. 10

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    3. 3

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    4. 4

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    6. 6

      Kullanhuuhdonta houkuttelee matkustajia Lappiin: ”Yksi kesän valteista”

    7. 7

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    8. 8

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    9. 9

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    11. Näytä lisää