Adidas ei saanut lupaa kolmen raidan omimiseen

Julkaistu:

Saksalainen urheiluasuvalmistaja Adidas hävisi keskiviikkona yrityksensä laajentaa tavaramerkkioikeuksiaan kuuluisista ”kolmesta raidasta”.
Euroopan unionin yleinen tuomioistuin päätti, ettei muotoilu ole niin omalaatuinen, että se ansaitsisi tavaramerkkisuojan.

Adidas olisi halunnut laajentaa kolmeraitasymbolinsa suojaa Euroopan unionin alueella suojautuakseen kilpailijoilta, jotka pyrkivät myös markkinoille raidallisilla kengillä ja vaatteilla.

Adidas oli vaatinut, että tavaramerkkisuoja kattaisi ”kolmen rinnakkain, tasavälein olevan yhtä leveän raidan, sijoitettuna tuotteeseen mihin suuntaan tahansa”.

Adidaksella on entuudestaan tavaramerkkisuoja sen vinolle kolmeraitaiselle logolle.

Kiistat tavaramerkeistä ja patenteista ovat lisääntyneet urheiluvälineteollisuudessa kun suuremmat yhtiöt pyrkivät erottumaan tuotteillaan ja siten oikeuttaa niiden kalliimman hinnan.

Muun muassa Adidas on ottanut yhteen Skechers USA:n kanssa ja Nike Puman kanssa.

Adidas voi vielä valittaa päätöksestä Euroopan unionin tuomioistuimeen. Adidas kuitenkin totesi keskiviikkona, ettei nyt annettu päätös vaikuta sen tavaramerkkisuojan muuhun käyttöön Euroopassa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  2. 2

    KL: Anne Berner ei kertonut eduskunnalle sidonnaisuuksistaan kiinteistöbisnekseen ministerikautensa alussa

  3. 3

    Finnairin osake syöksyy pörssissä – odotettua heikompi tulos säikäytti sijoittajat

  4. 4

    Finnairin matkustajamäärä ennätystasolla – voitto heikkeni yllättäen

  5. 5

    Handelsbankenin tulos jäi odotuksista – kulut kasvussa

  6. 6

    Hillasato uhkaa jäädä heikoksi jo toista kesää perättäin – ”Vähän tulee olemaan lakkaa, mikä nostaa hintaa”

  7. 7

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  8. 8

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  9. 9

    Jan Hurrin kommentti: Yhä matalammat korot olisivat kehno talousenne

  10. 10

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  2. 2

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  3. 3

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  4. 4

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  5. 5

    Finnairin osake syöksyy pörssissä – odotettua heikompi tulos säikäytti sijoittajat

  6. 6

    Jan Hurrin kommentti: Yhä matalammat korot olisivat kehno talousenne

  7. 7

    EU-komissio hyväksyi matkapuhelinoperaattori DNA:n myynnin norjalaiselle Telenorille

  8. 8

    Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

  9. 9

    Finnairin matkustajamäärä ennätystasolla – voitto heikkeni yllättäen

  10. 10

    Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

  2. 2

    Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

  3. 3

    36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

  4. 4

    Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

  5. 5

    Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

  6. 6

    ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

  7. 7

    Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

  8. 8

    Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

  9. 9

    Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

  10. 10

    Mies otti parin tonnin pikavipin – joutui lopulta maksamaan 35 000 euroa

  11. Näytä lisää