VM laski hieman ennustettaan talouskasvusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtiovarainministeriö laski ennustettaan tämän ja ensi vuoden talouskasvusta. Tänä vuonna kasvua tulee uuden arvion mukaan 1,6 prosenttia ja ensi vuonna 1,2 prosenttia.
Valtiovarainministeriö (VM) arvioi talouden kasvavan Suomessa kuluvana vuonna 1,6 prosentin vauhtia. Ensi vuonna kasvu hyytyy 1,2 prosenttiin.

Vielä huhtikuussa rahaministeriön ennuste kasvusta oli hieman suurempi. Kuluvalle vuodelle ennustettiin tuolloin 1,7 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 1,4 prosentin lukemaa.

– Suomen talouden kasvu on vaimenemassa. Nopeampi kasvu ja korkeampi työllisyys vaatisivat tuhtia kysyntää maailmantaloudessa, maltillista kustannusten nousua Suomessa sekä tehokkaita toimia, joilla työn kysynnän ja tarjonnan kohtaanto paranee, rakenteellinen työttömyys alenee ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevat aktivoituvat hakemaan töitä, osastopäällikkö, ylijohtaja Mikko Spolander totesi ministeriön tiedotteessa.

Vuosina 2022–2023 kasvu hidastuu alle prosenttiin. VM ei kuitenkaan ennusta laskusuhdannetta tai taantumaa, vaan nousukauden jälkeen tasaantuvaa kasvua. Työllisyysaste nousee 73,5 prosenttiin vuoteen 2021 mennessä, ja työttömyysaste laskee 6,2 prosenttiin.

Ilman uusia toimia julkisen talouden alijäämä alkaa vähitellen kasvaa vuodesta 2021 alkaen. VM:n mukaan talouden tasapainottaminen vuoteen 2023 mennessä edellyttää merkittäviä työllisyyttä vahvistavia toimia.

Ennuste ei vielä sisällä hallituksen menolisäyksiä

VM:n ennuste ei vielä sisällä Rinteen hallituksen suunniteltuja menolisäyksiä. Toimet huomioidaan tulevissa ennusteissa sitä mukaa, kun ne täsmentyvät.

Spolander totesi tiedotustilaisuudessa, että on vaikea arvioida, pitäisikö menolisäyksiä talouskehityksen kannalta nähdä riskinä vai mahdollisuutena.

– Lähdemme siitä, että menolisäykset luovat edellytyksiä työllisyyden kasvuun.

Julkisen talouden alijäämän arvioidaan kasvavan noin 2 miljardiin euroon vuoteen 2023 mennessä.

Erityisesti ulkomaankaupan heikkenevä kehitys tuo huolia Suomen talouskehitykseen. Maailmantalouden kasvu hidastuu huomattavasti viime vuodesta.

Ansiotason nousu tukee kotitalouksien taloutta ja siten yksityistä kulutusta. Yritysten investointien arvioidaan kääntyvän laskuun vuoden 2019 aikana, mutta julkiset investoinnit jatkavat kasvuaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

    2. 2

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    3. 3

      Marimekko varoitti tulosparannuksesta – osake nousussa

    4. 4

      Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

    5. 5

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    6. 6

      Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

    7. 7

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    8. 8

      Kullanhuuhdonta houkuttelee matkustajia Lappiin: ”Yksi kesän valteista”

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    10. 10

      Kiina asettaa polkumyyntitulleja ruostumattomalle teräkselle EU:sta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    2. 2

      Elenia korottaa jälleen sähkönsiirtomaksuja – katso, miten se näkyy laskussa

    3. 3

      Kullanhuuhdonta houkuttelee matkustajia Lappiin: ”Yksi kesän valteista”

    4. 4

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    5. 5

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    6. 6

      Mauri suosii luomumökkejä, joissa ei aina ole edes sähköä – talvi houkuttaa lentämään

    7. 7

      HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienaa viikossa saman kuin perus­palkansaaja vuodessa

    8. 8

      HS: Ison pörssiyhtiön pomo tienasi viime vuonna 48 kertaa enemmän kuin tavallinen palkansaaja

    9. 9

      Kiina syytti teräksen polkumyynnistä – näin vastaa Outokumpu

    10. 10

      Marimekko varoitti tulosparannuksesta – osake nousussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Ex-kansanedustajalla 114 000 euron tienestit: Sopeutumisrahat muhkeiden tulojen päälle – yksi vastasi olennaiseen kysymykseen

    4. 4

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    5. 5

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    6. 6

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    7. 7

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    8. 8

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    9. 9

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää