Kemijärven biojalostamo sai poikkeusluvan: työt voivat alkaa – rakennusvaiheessa töitä jopa 3 000:lle

Julkaistu:

Kemijärven biojalostamon ympäristöluvan ehdot ovat tiukat, mutta eivät estä rakentamista.
Kemijärven biojalostamohankkeelle myönnetyn ympäristöluvan ehdot ovat erittäin tiukat vesiin ja ilmaan johdettavien päästöjen osalta, hankkeen takana oleva Boreal Bioref kertoo. Yhtiö kertoo, etteivät ehdot kuitenkaan estä biojalostamon rakentamista.

Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala arvioi STT:lle eilen, että päästöehtoja joudutaan syynäämään laitetoimittajien kanssa.

– Käsitykseni mukaan päästöehdot ovat kireämmät kuin olimme hakeneet, joten joudumme tarkastamaan laitetoimittajien kanssa, pääsemmekö nykyisillä suunnitelmilla päästöehtoihin, Nivala kertoi eilen illalla.

Yhtiön mukaan Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt poikkeusluvan töiden aloittamiseen.

Biojalostamon ympäristölupa tulee julkiseksi huomenna.

Tehtaan vuosittainen tuotantomäärän on määrä olla 500 000 tonnia ja pääosin sellua Kiinan pehmopaperimarkkinoille. Tehtaassa on tarkoitus valmistaa myös muun muassa kankaisiin käytettävää liukosellua, mikrokiteistä selluloosaa esimerkiksi lääketeollisuuden tarpeisiin ja mäntyöljyä.

Hankkeessa on Boreal Biorefin lisäksi mukana kiinalainen valtionyhtiö China CAMC Engineering (CAMCE) ja viime vuonna enemmistöomistajaksi itsensä ostanut kiinalainen sijoitusyhtiö Shanying.

Lähes miljardiluokan hanke

Biojalostamohankkeen kokonaisinvestoinniksi on arvioitu 950 miljoonaa euroa. Boreal Bioref ei ole halukas arvioimaan investointipäätöksen tarkempaa aikataulua, mutta sanoo palaavansa päätökseen myöhemmin tänä vuonna.

Toimitusjohtaja Heikki Nivala sanoi eilen, että ennen investointipäätöstä yhtiö tekee urakkakilpailutuksen ja viimeistelee laitetoimitus- ja asennussopimukset. Myös hankekumppanit käyvät ympäristölupaa läpi tiukalla seulalla.

– Eiväthän tämän kokoisessa investoinnissa rahoituspäätökset ole muodollisia. Investoijat ja lainoittajat tutkivat kyllä tarkkaan ympäristöluvan ja siihen liittyvät ehdot, Nivala sanoi.

Boreal Bioref arvioi, että biojalostamo työllistää käynnissä ollessaan arviolta vajaat parisataa henkeä ja kokonaistyöllisyysvaikutus on noin 1 100 henkilötyövuotta.

Tehtaan rakennusvaiheessa töissä on arvioitu olevan enimmillään lähes 3 000 ihmistä.

Puun tarve lähes 3 miljoonaa kuutiometriä

Biojalostamon on arvioitu käyttävän vuosittain 2,8 miljoonaa kuutiometriä puuta, pääosin mäntyä. Boreal Biorefilla on yhteensä kahdeksan raaka-aineen hankintasopimusta.

Yhtiön mukaan puu hankittaisiin lähialueilta eli Itä-Lapin alueelta, Koillismaalta sekä Keski- ja Ylä-Lapista. Hankinta-alueen metsistä noin 20 prosenttia on suojeltu, yhtiö kertoo.

– Suojeluprosentti on erittäin korkea ja täyttää esimerkiksi ympäristöjärjestöjen suojeluvaatimukset, Boreal Biorefin tiedotteessa sanotaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    2. 2

      Työllisyysaste nousussa: 2 587 000 suomalaisella töitä

    3. 3

      Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

    4. 4

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    5. 5

      Oletko ostamassa käytettyä puhelinta? Tarkista nämä 4 asiaa

    6. 6

      Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

    7. 7

      Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

    8. 8

      Päästöriita murjoo Mercedes-Benzin emoyhtiötä – jo kolmas tulosvaroitus vuoden sisään

    9. 9

      Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

    10. 10

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    2. 2

      Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

    3. 3

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    4. 4

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    5. 5

      Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

    6. 6

      Ekonomisti varoittaa heikentyneen talouskasvuennusteen seurauksista: Olisimme hyvin varovaisia purkamaan aktiivimallia

    7. 7

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    8. 8

      Danske Bankin Tanskan-johtaja sai potkut – 87 000 ihmistä maksoi liikaa sijoitus­tuotteesta

    9. 9

      Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

    10. 10

      Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    4. 4

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    6. 6

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    7. 7

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    8. 8

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    9. 9

      17-vuotiaat Aija ja Heini pystyttivät kahvilan tienvarteen ja leipovat joka ilta – ”Vapaata ei ole ollut ollenkaan”

    10. 10

      Attendo haluaa neuvotella kunnilta kovemman hinnan palveluilleen – ”Liikaa vaadittu, että tekisimme vielä tappiota”

    11. Näytä lisää