Tallink Silja mainostaa lähiruokaa – listalla komeili kiinalaista kanaa ja romanialaista possua: ”Meille tulee lihaa muualtakin”

Julkaistu:

Somessa hämmästeltiin keittiömestarien tervehdystä. Laivayhtiön mukaan noin puolet laivojen ravintoloissa käytettävistä raaka-aineista tulee kuitenkin Suomesta.
Facebookissa leviää kuva Tallink Silja -yhtiön laivalta, jossa on listattu ravintolassa tarjolla olevien lihojen alkuperämaita.

”Porsaanleike - Romania, kanavartaat - Kiina, porsaanpaisti - Irlanti, kanaleike - Estonia”, lukee kuvassa näkyvässä keittiömestareiden tervehdyksessä, jossa kerrotaan myös, että tarjolle on haluttu valita parhaita ja turvallisimpia raaka-aineita.

Alkuperämerkinnät ovat herättäneet hämmennystä, sillä laivayhtiö kertoo samaan aikaan verkkosivuillaan vastuullisuutta käsittelevässä osiossa, että raaka-aineet pyritään hankkimaan lähialueilta aina kun mahdollista.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo, että kyltti on ollut luultavasti jommaltakummalta Helsingin ja Tallinnan välistä reittiä kulkevalta pikalaivalta.

– Mahdollisesti kyseessä on buffet-ravintolan kyltti, arvioi Nöjd, jonka mukaan kyltistä saa hieman väärän kuvan laivoilla käytettävien raaka-aineiden alkuperästä.

– Ikään kuin kaikki käyttämämme lihat tulisivat näistä neljästä maasta. Meille tulee lihaa muualtakin. Suomesta, Ruotsista, Brasiliasta ja Uudesta-Seelannista esimerkiksi.

Nöjd kertoo, että kiinalaiset kanavartaat poistuvat valikoimasta tällä viikolla.

– Muilta tavarantoimittajilta ei valitettavasti ollut mahdollista saada sellaista määrää kuin oli tarve ja siksi on päädytty tilaamaan vartaita Kiinasta. Tämän viikon jälkeen niitä ei kuitenkaan ole enää valikoimassa, kertoo Nöjd ja tähdentää, etteivät vartaat poistu valikoimasta somekohun takia.

– Valikoima ja menut vaihtuvat useita kertoja vuodessa ja toki silloin monessa kohtaa myös tuottajat ja tavarantoimittajat vaihtuvat.

Miten iso osa liha-, kala- ja äyriäistuotteista on kotimaisia?

– Siitä minulla ei ole tietoa, mutta kaikista raaka-aineista suunnilleen puolet tulee Suomesta. Siinä ovat toki mukana myös kasvikset, leivät ja kaikki mahdollinen, mitä laivalla on tarjolla, Nöjd vastaa.

Hän kertoo, että kotimaisuuden sijaan laivayhtiö puhuu mieluummin lähialueilta tulevasta ruoasta, koska konsernin laivat liikennöivät Viron, Suomen ja Ruotsin välillä, jolloin myös kotimaisuuden käsite vaihtelee matkailijoiden keskuudessa.

Lähialueilta tulevien raaka-aineiden käyttö on kuitenkin viestintäjohtajan mukaan kuitenkin lisääntynyt ja siihen on satsattu laivojen ravintoloissa.

– Alkavassa kesäbuffetissa on paljon enemmän lähialueilla tuotettuja raaka-aineita kuin aiemmin. Siihen on panostettu. Esimerkiksi kaikki laivoillamme käytettävät silakat ovat tulleet jo 7 vuotta suomalaiselta kalastajalta Uudestakaupungista, Nöjd kertoo.

– Haasteena on kuitenkin se, että tavarantoimittajan ja -tuottajan täytyy pystyä tuottamaan isoja määriä, koska asiakkaita on niin paljon. Etenkin buffet-ravintoloihin hankittavat määrät ovat suuria.

Asiasta uutisoi ensin Maaseudun Tulevaisuus. Laivaravintolassa olleessa keittiömestarien tervehdyksessä kerrotaan, että listalla ovat nähtävillä EU-lainsäädännössä harmonisoidut lihan alkuperämerkinnät.

Ruokaviraston ja EU:n ohjeistuksen mukaan tarjoilupaikkojen ja ravintoloiden tulee ilmoittaa kirjallisesti naudan-, sian-, lampaan-, vuohen- ja siipikarjan lihan alkuperämaa. Nöjd kertoo, että ohjeistus tuli voimaan toukokuun alussa ja kokeilu kestää Suomessa kaksi vuotta.

– Ryhdyimme ilmoittamaan alkuperästä toukokuun alusta, mutta esimerkiksi lihavalmisteiden, kuten kanavartaiden alkuperää ei tarvitse ilmoittaa kirjallisesti. Siinä on meillä ehkä parantamisen varaa, että pistetään laivoilla olevat kyltit kuntoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    2. 2

      Juhannusmenot kuriin! Kolme pennin­venyttäjää paljastaa vinkkinsä: ”Sähköä säästyy, kun kokkaa lihan maakuopassa”

    3. 3

      Adidas ei saanut lupaa kolmen raidan omimiseen

    4. 4

      Näillä sanoilla Valio avasi maitosodan, jossa kilpailijoita saalistettiin järjestelmällisesti – ”Täyslaidallinen” Arlan maitolaivojen vesirajaan

    5. 5

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    6. 6

      Fed piti korkonsa ennallaan – viesti valmiudesta elvyttää tarvittaessa

    7. 7

      Kommentti: Tuhlaatko rahaa, jota sinulla ei ole, tehdäksesi vaikutuksen ihmisiin, joista et välitä?

    8. 8

      Suomalainen ruokalähetti­­palvelu Wolt palkkaa yli 1 000 – sai 137 miljoonaa uutta rahoitusta

    9. 9

      ”Mökki­halloumia” menee nyt hullun lailla – tältä näyttää juhannuksen ostoskori

    10. 10

      Nokian Renkaiden ex-työntekijät veivät yritys­salaisuuksia Black Donutsiin – tuomituilta paljastui tuhansia tiedostoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    2. 2

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    3. 3

      ”Mökki­halloumia” menee nyt hullun lailla – tältä näyttää juhannuksen ostoskori

    4. 4

      Juhannusmenot kuriin! Kolme pennin­venyttäjää paljastaa vinkkinsä: ”Sähköä säästyy, kun kokkaa lihan maakuopassa”

    5. 5

      Attendon kurssi syöksyy: yli 20 prosentin rymylasku

    6. 6

      Suomalainen ruokalähetti­­palvelu Wolt palkkaa yli 1 000 – sai 137 miljoonaa uutta rahoitusta

    7. 7

      Suomalaiset tilaavat verkosta lääkkeitä henkensä uhalla – masennus­pillereistä löytyi tappavaa U-47700:aa

    8. 8

      Oriola irtisanoo – jopa 90 voi joutua lähtemään

    9. 9

      Näillä sanoilla Valio avasi maitosodan, jossa kilpailijoita saalistettiin järjestelmällisesti – ”Täyslaidallinen” Arlan maitolaivojen vesirajaan

    10. 10

      Adidas ei saanut lupaa kolmen raidan omimiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    5. 5

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    6. 6

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    7. 7

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    8. 8

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    9. 9

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    10. 10

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    11. Näytä lisää