Ilmarisen Jaakko Kiander siirtyy Eläketurvakeskuksen johtajistoon

Julkaistu:

Työeläkeyhtiön ovet käyvät toistamiseen lyhyen ajan sisään.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen johtoryhmän jäsen, yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Jaakko Kiander siirtyy Eläketurvakeskukseen (ETK). Kianderista tulee ETK:n tutkimuksesta, tilastoista ja suunnittelusta vastaava johtaja ja ETK:n johtoryhmän jäsen.

Paikka ETK:ssa vapautui, kun tehtävää hoitanut Mikko Kautto yleni ETK:n toimitusjohtajaksi. Kiander aloittaa ETK:ssa syksyllä.

– Odotan myös mielenkiinnolla uutta tehtävää, jossa korostuvat eläkejärjestelmään ja tutkimukseen liittyvät tehtävät. Samalla saan tilaisuuden palata lähemmäksi ennestään tuttua tutkimustyötä, Kiander sanoo Ilmarisen tiedotteessa.

Kiander on toiminut Ilmarisella vuodesta 2010 lähtien, jolloin hän aloitti työnsä talousjohtajana. Hän on myös ollut Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATTin tutkimusprofessori ja tutkimusjohtaja.

– Jaakko on Suomen arvostetuimpia työeläkealan asiantuntijoita ja on hienoa, että hänen osaamisensa on jatkossakin eläkealan käytettävissä. Yhteistyömme tulee jatkumaan tiiviinä myös uudessa roolissa, Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo tiedotteessa.

Myös vakuutusmatemaatikko jätti Ilmarisen

Kiander on toinen lyhyen ajan sisään Ilmarisesta poistunut johtoryhmän jäsen. Viime viikolla kerrottiin, että Ilmarisen aktuaari- ja riskienhallintajohtaja Hillevi Mannonen jätettiin ulos heinäkuussa aloittavasta uudesta johtoryhmästä. Vakuutusmatemaatikko Mannonen jätti tämän jälkeen yhtiön.

Ilmarinen on Suomen suurin työeläkeyhtiö. Sijoitusvarallisuutta sillä on 47 miljardin euron edestä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

  2. 2

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  3. 3

    Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

  4. 4

    Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

  5. 5

    Päästöriita murjoo Mercedes-Benzin emoyhtiötä – jo kolmas tulosvaroitus vuoden sisään

  6. 6

    Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

  7. 7

    Plenware haali tietosärmän

  8. 8

    Ekonomisti varoittaa heikentyneen talouskasvuennusteen seurauksista: Olisimme hyvin varovaisia purkamaan aktiivimallia

  9. 9

    Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

  10. 10

    Oletko ostamassa käytettyä puhelinta? Tarkista nämä 4 asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

  2. 2

    Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

  3. 3

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  4. 4

    Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

  5. 5

    Ekonomisti varoittaa heikentyneen talouskasvuennusteen seurauksista: Olisimme hyvin varovaisia purkamaan aktiivimallia

  6. 6

    Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

  7. 7

    Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

  8. 8

    Danske Bankin Tanskan-johtaja sai potkut – 87 000 ihmistä maksoi liikaa sijoitus­tuotteesta

  9. 9

    Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

  10. 10

    Oletko ostamassa käytettyä puhelinta? Tarkista nämä 4 asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  2. 2

    Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

  3. 3

    TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

  4. 4

    Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

  5. 5

    Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

  6. 6

    Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

  7. 7

    Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

  8. 8

    LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

  9. 9

    Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

  10. 10

    9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

  11. Näytä lisää