Ympäristöministeri Terrafamen uraanisuunnitelmista: ”Valtioneuvosto tekee kokonaisarvion ympäristön ja ihmisten terveyden näkökulmasta”

Julkaistu:

Hallitus päättää suunnitelman kohtalosta aikaisintaan elo-syyskuussa.
Säteilyturvakeskus (STUK) ei näe säteily- ja ydinturvallisuuden kannalta esteitä Terrafame Oy:n suunnitelmille käynnistää uraanin talteenotto kaivoksellaan Sotkamossa Kainuussa. STUK ilmoitti kantansa tiistaina työ- ja elinkeinoministeriölle luovuttamassaan lausunnossa. Luvan toiminnan aloittamiselle myöntää hallitus.

Suunnitelman käsitteleminen jatkuu työ- ja elinkeinoministeriössä (TEM) ydinenergialainsäädännön mukaisesti. Hallitus päättää asiasta aikaisintaan elo-syyskuussa, TEM kertoo Twitter-tilillään.

Terrafamen aikataulu on sidoksissa päätöksen aikatauluun.

Ympäristö- ja ilmastoministerin Krista Mikkosen (vihr.) mukaan valtioneuvosto arvioi kokonaisuutta, kun Terrafamen uraanisuunnitelmia käydään läpi.

Hän ei osannut sanoa, millä aikataululla arvio tehdään.

Mikkonen kommentoi STUKin lausuntoa sanomalla, että STUK on katsonut asiaa säteilyn osalta, ja valtioneuvosto tekee kokonaisarvion ympäristön ja ihmisten terveyden näkökulmasta.

– Tässä koko prosessissahan oli se ongelma, että siinä vaiheessa, kun kaivoslupaa haettiin, niin tätä uraanin talteenottoa ei nostettu siihen lupaan, niin kuin tietysti olisi pitänyt. Nythän tässä hallitusohjelmassa kaivosluvan uudistamisen yhteydessä on nimenomaan kirjattu, että tämä pitäisi sitten ottaa huomioon jo. Sitä vaikutusten arviota kehitetään niin, että tällaiset uraanipitoisuudet tulevat jo siinä vaiheessa esiin, Mikkonen muotoili eduskunnassa.

STUK: Riskit ihmisille ja ympäristölle vähäisiä

Terrafame haki työ- ja elinkeinoministeriöltä lupaa tuottaa uraania 250 tonnia vuodessa. Yhtiön arvion mukaan todellinen vuosituotanto jäisi tätä pienemmäksi, noin 135 tonniin vuodessa.

– Valtioneuvostolta on haettu lupaa koko kaivoksen toiminta-ajaksi, joka on vähintään 30 vuotta, sanoo kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla Terrafamesta STT:lle.

Hillan mukaan Terrafame on halunnut jättää hakemukseen muun muassa bioliuotusprosessin kehittämisvaraa. Tämä tarkoittaa sitä, että tekniikan kehittyessä Terrafame saisi mahdollisesti samalla luvalla talteen enemmän uraania.

Toiminnan harjoittaja vastaa laitoksen, sen työntekijöiden sekä ympäristön säteilyturvallisuudesta. STUK valvoo, että velvoitteita noudatetaan.

STUKin lausunnon mukaan uraanin talteenoton ihmisille aiheuttamat riskit ovat vähäisiä.

– Vähäiset riskit tarkoittavat käytännössä sitä, että uraanin talteenottolaitoksen työntekijöiden säteilyaltistus jää vähäiseksi eikä väestölle aiheudu lisäaltistusta uraanintuotannon aloittamisesta, kertoo tiedotteessa STUKin ylitarkastaja Jarkko Kyllönen.

STUKin johtaja Pia Vesterbacka on samoilla linjoilla.

– Lähtökohtaisesti uraani on tiukasti kipsisakkaan sidottua, ja se ei säteilyturvallisuuden näkökulmasta aiheuta ympäristölle tai ihmisille vaaraa, Vesterbacka sanoo STT:lle.

Kyllösen mukaan myös riski siitä, että uraania pääsisi ympäristöön, on pieni.

Pahimmaksi onnettomuusskenaarioksi STUK arvioi tulipalon, jossa uraania vapautuisi ilmaan palokaasujen mukana. Senkin riski on arvioitu pieneksi. Tulipalossa päästö rajoittuisi analyysien perusteella pääosin kaivosalueelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

    2. 2

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    3. 3

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    4. 4

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    5. 5

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    6. 6

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    7. 7

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    8. 8

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    9. 9

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    10. 10

      Tallinna-Helsinki-tunneli­hankkeen ympäristö­arvio vaatii lisää työtä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    3. 3

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    6. 6

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    7. 7

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    8. 8

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    9. 9

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    10. 10

      Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    3. 3

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    5. 5

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    6. 6

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    7. 7

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    8. 8

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    9. 9

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    10. 10

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    11. Näytä lisää