Keskusjärjestöt ehdottavat muutoksia eläkkeisiin: lesken­eläke määrä­aikaiseksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat tehneet ehdotuksia siitä, miten eläkejärjestelmää pitäisi uudistaa. Leskeneläkettä maksettaisiin jatkossa 10 vuotta, ja sitä voisi tietyin edellytyksin saada myös avopuoliso. Muutokset koskevat vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneitä.
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat yhdessä laatineet ehdotuksen, joka nostaisi eläkeputken alarajaa vuodella ja muuttaisi leskeneläkkeen määräaikaiseksi. Järjestöt esittävät, että toimenpiteet tukevat hallituksen tavoitetta työllisten määrän lisäämisestä 60000 henkilöllä ja säädösmuutosehdotukset tulisi valmistella pikaisesti kolmikantaisesti.

Keskusjärjestöt ehdottavat muutoksia myös lapsen eläkkeisiin, joiden maksamisaikaa pidennettäisiin kahdella vuodella 20 ikävuoteen.

leskeneläkettä maksettaisiin ehdotuksen mukaan jatkossa kymmenen vuotta tai vähintään siihen asti, että nuorin lapsista täyttää 18 vuotta.

Nykyisin leskeneläkettä maksetaan tietyin ehdoin aviopuolisolle ja rekisteröidyn parisuhteen puolisolla.

Ehdotuksen mukaan myös avoleski saisi tulevaisuudessa leskeneläkettä, jos avopuolisot ovat asuneet yhdessä vähintään viisi vuotta ja heillä on yhteinen lapsi. Avopuolisolle maksetaan leskeneläkettä siihen asti, että lapsi täyttää 18 vuotta, ja jos edellytykset leskeneläkkeeseen eivät täyty, lesken osuus maksetaan lapselle.

Muutokset koskevat vuonna 1975 ja sen jälkeen syntyneitä. Tätä vanhemmilla perhe-eläke säilyy entisellään.

SAK:n työura- ja eläkeasioiden päällikkö Sinikka Näätsaari sanoo blogikirjoituksessaan, että muutokset hillitsevät eläkejärjestelmän maksukorotuspainetta ja ajanmukaistavat perhe-eläkkeitä. Näätsaari viittaa siihen, että perhe-eläkejärjestelmä luotiin silloin, kun naisten työssäkäynti oli nykyistä vähäisempää.

EK:n mukaan perhe-eläkkeiden uudistaminen supistaa pitkällä aikavälillä eläkemenojen kasvua 0,4 prosentilla, kun sitä suhteutetaan työeläkemaksun pohjana oleviin palkkoihin.

Esimerkiksi eläkeyhtiö Varman maksamista eri eläkemuodoista leskeneläke on toiseksi yleisin. Sitä saa useampi kuin esimerkiksi työkyvyttömyyseläkettä. Selkeästi yleisin eläke on itsestäänselvästi vanhuuseläke.

Suurin osa leskeneläkkeen saajista on naisia, jotka elävät keskimäärin miehiä pidempään.

Varman asiakaskannassa keskimääräinen leskeneläke on noin 580 euroa kuussa, eläkeyhtiö kertoo verkkosivuillaan.

Eläkeputken alaikärajaa halutaan nostaa vuodella

Ehdotuksen mukaan eläkeputken eli työttömyysturvan lisäpäiväoikeuden alaikärajaa nostetaan yhdellä vuodella eli 62 vuoteen vuonna 1961 ja sen jälkeen syntyneillä.

Koska vanhuuseläkkeen alaikäraja nousee laskelmien mukaan yli 65 vuoden, työttömyyspäivärahan ja sairauspäivärahan saamisen yläikärajaa nostetaan.

Työministeri Timo Harakka (sd.) pitää keskusjärjestöjen ehdotusta lisäpäiväoikeuden ikärajan nostamisesta hyvänä.

– Ns. eläkeputken alarajan nostaminen vähentää ikääntyvien riskiä joutua työttömäksi ja on perusteltua yleisen eläkeiän nousun takia, kommentoi Harakka Twitterissä.

Eläkeputken ajatus on, että työttömäksi jäänyt eläkeikää lähestyvä ihminen voi saada ansiosidonnaista eläkeikään asti.

Ehdotuksen allekirjoittivat Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kirkon työmarkkinalaitos, Kuntatyönantajat KT, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK.

Aiemmat hallitukset ovat tavallisesti hyväksyneet työmarkkinajärjestöjen yhteiset esitykset. Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on alkutaipaleellaan korostanut työmarkkinajärjestöjen merkitystä, joten oletettavasti myös tämä hallitus hyväksyy työmarkkinajärjestöjen yhteisen linjan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    3. 3

      Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    6. 6

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    7. 7

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    8. 8

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    9. 9

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    10. 10

      Tallinna-Helsinki-tunneli­hankkeen ympäristö­arvio vaatii lisää työtä

    11. Näytä lisää

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    10. 10

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    3. 3

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    4. 4

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    5. 5

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    6. 6

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    7. 7

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    8. 8

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    9. 9

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    10. 10

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    11. Näytä lisää