Tästä Pirkka ja Rainbow -vieroksunnassa on kyse: ”Teollisuus pakotettu kaupan merkkien tekemiseen”

Julkaistu:

Reijo Karhisen mukaan kaupan into omiin merkkeihin vie rahaa tuotekehittelyä tekeviltä yrityksiltä. Ne puolestaan siirtävät ongelman tuottajille.
Kaupan alaa ja kuluttajia on ihmetyttänyt hallitusohjelman kohta, jossa sanotaan, että päivittäistavarakauppojen ylivoimaista neuvotteluasemaa hillitään. Samassa virkkeessä mainitaan epämääräisesti kaupan omat merkit eli private label -tuotteet.
Kirjaus on peräisin hallitusneuvottelujen maatalousryhmästä. Siihen kuulunut kansanedustaja Juha Pylväs (kesk) kertoo, että maininta haluttiin mukaan asiantuntijakuulemisten perusteella. Pylvään mukaan 11-jäseninen ryhmä päätyi kirjaamaan asian keskustelun pohjalta.

Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd) kertoo, että ryhmä kuuli eri osapuolia ja muistelee, että asia tuli esiin OP:n entisen pääjohtajan vuorineuvos Reijo Karhisen puheen yhteydessä.

Karhinen laati talvella Uusi alku -selvityksen, joka mainitaan myös hallitusohjelmassa. Katsauksessaan hän kertoo, että merkittävästi yleistyneet kaupan private label -tuotteet ovat yksi alaa närästävä ilmiö.

Asian ottamista hallitusohjelmaan Karhinen ei ehdottanut.

– Raporttiini ei sisälly sellaista ehdotusta, hän sanoo.

Karhisen tavoitteena on yhteishengen rakentaminen. Hän pitää avointa keskustelua tärkeänä.

– Selvitykseni ei olisi ollut uskottava, jos olisin ohittanut asian. Se vaikuttaa niin voimakkaasti ruokaketjun sisäiseen ilmapiiriin, hän sanoo.

Tuotekehitysrahat jää saamatta

Tuottajat ja elintarviketeollisuus pitävät tilannetta epäoikeudenmukaisena. Kyse on Karhisen ja Pylvään mukaan tuotekehittelystä, hinnoista ja kaupan ylivertaisesta neuvotteluvoimasta.

Alan yritykset pyrkivät kehittelemään uusia tuotteita, mikä vaatii paljon euroja. Kun ne saavat uuden tuotteen markkinoille, ne siirtävät kehittelyn kustannuksia hintoihin. Karhinen ja Pylväs kertovat, että usein kauppa tulee väliin.

– Näyttää siltä, että teollisuus on usein pakotettu taipumaan private label -tuotteiden tuottamiseen, Karhinen sanoo.

Kauppa voi Pylvään mukaan jo jopa kuukauden kuluttua alkaa vaatia tuotetta merkkinsä alle. Tällöin kehittelyyn menneet rahat voivat jäädä sanomatta. Se voi lamaannuttaa koko tuotekehittelyn.

– Private label vie pohjan koko idealta, Pylväs sanoo.

Kun elintarvikeyhtiö ei saa tuotteestaan koko hintaa, se siirtää ongelmaa maatalousyrittäjälle.

– Alkutuottajasta tulee välillinen kärsijä, Karhinen sanoo.

Kaupan omat merkit on maailmanlaajuinen ilmiö. Karhisen mukaan Suomessa ongelmaa pahentavat kolme asiaa: kuluttajien pieni määrä, kaupan keskittyneisyys ja sen merkeillään jo saavuttama vahva asema.

Karhinen kertoo, että haastavin tilanne on lihatuotteissa. Lihatiedotuksen mukaan puolet myytävästä tuoreesta lihasta on jauhelihaa. Hyvin suuri osa siitä myydään private labelien kuten Pirkka ja Kotimaista -merkkien alla.

Teosto-maksuja tai patentteja?

Maatalousryhmä ei jäänyt miettimään ratkaisua.

– Hallitusneuvotteluissa aika on rajallinen, Pylväs muistuttaa.

– Haemme lainsäädännöstä keinoja, ettei elintarvikeketjua kurmuuteta keskittyneen kaupan puolelta, hän lisää.

Ryhmän jäsenten mukaan ministeri linjaa, miten asiassa edetään. Jari Leppä (kesk) johti maatalousryhmää ja jatkaa maa- ja metsätalousministerinä Antti Rinteen (sd) hallituksessa.

Karhinen ei ole keksinyt, miten tilanne hoidettaisiin kestävästi. Piiraisen mukaan tarkoituksena on perustaa työryhmä. Eri osapuolet halutaan yhdessä pohtimaan, miten maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa niin, että kukaan ei häviä.

Elintarvikkeilla ei ole teosto-maksujen tai patenttien kaltaista suojaa. Karhisen mielestä tämäntyyppiset ratkaisut voisivat olla keskustelun arvoisia.

Kaupan alallakin kilpailu on kovaa. Esimerkiksi Suomen Lähikauppa, Spar ja Stockmannin elintarvikemyynti ovat jo hävinneet markkinoilta. Pylväs sanoo, että ei tunne alaa niin hyvin, että ottaisi asiaan kantaa. Hän kuitenkin huomauttaa, että maakunnissa liiketiloja rakennetaan kiivaasti.

– Jos kaupalla menisi huonosti, ei rakennettaisi turhia neliöitä, vaan keskitettäisiin ja tehostettaisiin, hän arvioi.

Mitä jauhelihaa ostat? Kerro alla olevassa keskustelussa, valitsetko kaupan merkin vai elintarviketeollisuus lihan? Kaupan merkkejä ovat esimerkiksi Pirkka, Kotimainen, Bergmann ja alan yritysten tuotteita Atria, Saarioinen ja Snellman -merkit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

    3. 3

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    4. 4

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    5. 5

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    6. 6

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    7. 7

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    8. 8

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    9. 9

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    10. 10

      Tallinna-Helsinki-tunneli­hankkeen ympäristö­arvio vaatii lisää työtä

    11. Näytä lisää

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    10. 10

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    4. 4

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    5. 5

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    6. 6

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    7. 7

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    8. 8

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    9. 9

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    10. 10

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    11. Näytä lisää