MobilePay- ja Wolt-sovelluksia joudutaan muuttamaan: ”Tässä on olemassa iso riski”

Julkaistu:

Mobiilimaksaminen
EU-direktiivi psd2 lisää vaatimuksia mobiilipalveluille.
Wolt-ruokatilauspalveluun kehitetään parhaillaan muutoksia, jotta se täyttää syksyllä voimaan tulevat psd2-direktiivin vaatimukset. Direktiivi vaatii verkkokauppoja ja mobiilisovelluksia tarkistamaan entistä paremmin maksajan henkilöllisyyden.

– Osa meidän asiakkaistamme joutuu todennäköisesti vahvistamaan ostotapahtuman vahvalla tunnistautumisella, kertoo Woltin maksutapahtumista vastaava johtaja Oskari Pétas.

– Tämä tarkoittaa ostotapahtumiin aiempaa enemmän tunnistustapahtumia, jotka vaikeuttavat ja muuttavat käyttökokemusta osalle käyttäjistä.

Uudistuksia on edessä myös maksamisen helppoudella markkinoidussa MobilePay-maksusovelluksessa.

– MobilePayssä valtaosa käyttäjistä on vahvasti tunnistautuneita, ja ennen syyskuuta loputkin käyttäjät tunnistetaan vahvasti, ja silloin palvelu täyttää direktiivin vaatimukset, sanoo MobilePayn toimitusjohtaja Anniina Heinonen.

Palvelulla on noin neljä miljoonaa käyttäjää Tanskassa ja lähes miljoona käyttäjää Suomessa. Heinosen mukaan MobilePay on ottanut psd2:n vaatimukset jo huomioon palvelun suunnittelussa.

Tähän mennessä palvelulla on voinut tehdä alle 100 euron maksuja ilman pankkitunnistautumista. Jatkossa kaikki MobilePay-sovelluksen käyttäjät käyvät läpi pankkitunnistautumisen rekisteröityessään sovelluksen käyttäjäksi. Myös uuden maksukortin lisäys sovellukseen vahvistetaan erikseen pankkitunnuksilla.

Vahva tunnistautuminen pankkitunnuksilla tehdään siis vain aluksi, mutta sovellus vaatii käyttäjää syöttämän pin-koodin tai käyttämään sormenjälkeä aina, kun sen avaa.

– Itse maksaminen onnistuu jatkossakin yhdellä pyyhkäisyllä, se on aina ollut MobilePayn maksukokemuksen ydin, sanoo Heinonen.

Direktiiviä voi lukea kuitenkin myös niin, että vahva tunnistautuminen olisi tehtävä jokaisen maksun yhteydessä. Heinosen mukaan MobilePay täyttää tämän psd2-direktiivin vaatimuksen pyytämällä pin-koodia tai sormenjälkeä sovellukseen kirjautumisen yhteydessä ennen maksun hyväksyntää.

– Uskomme, että se antaa meille etulyöntiasemaa joissain yhteyksissä. Jos käyttäjän pitäisi sovelluksella joka kerta tehdä vahva tunnistautuminen pankkitunnuksilla, niin kyllähän se aika monimutkaiseksi käy, Heinonen sanoo.

Myös Wolt otti viime vuonna käyttöön MobilePay-maksut, ja erilaisia maksutapoja tutkitaan korttimaksujen vaihtoehdoiksi.

– Tulkinta siitä, mitkä maksutavat lopulta ovat psd2:n mukaisia ja minkälaisia muutoksia näihin maksutapoihin on tulossa toivottavasti tarkentuu kesän aikana, Woltin Pétas kertoo.

Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi kannattaa uudistuksen tuoma lisäturvaa, mutta sillä on myös haittansa. Kuusen mukaan Wolt kattaa nykyään kustannukset, jos luottokorttiyhtiön tai pankin kautta tulee ilmoitus tilauksesta, joka on tehty vääriin käsiin joutuneella luottokortilla. Woltilla on noin kaksi miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, ja hyvitettävät tilaukset ovat muodostaneet joitakin promillen kymmenyksiä Wolt-tilauksista.

– Vaikka tarkoitusperä on hyvä, on tässä olemassa iso riski, että EU iskee suuren kilpailuhaitan eurooppalaisille verkkofirmoille ja ajaa kuluttajia esimerkiksi kiinalaisten ja yhdysvaltalaisten palvelujen piiriin, Kuusi arvioi.

– Tällä hetkellä eurooppalaiset pankit eivät ole valmiina säännöksen läpiviemiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    3. 3

      Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    6. 6

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    7. 7

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    8. 8

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    9. 9

      Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

    10. 10

      Tallinna-Helsinki-tunneli­hankkeen ympäristö­arvio vaatii lisää työtä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    2. 2

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    3. 3

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    4. 4

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    5. 5

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    6. 6

      Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

    7. 7

      OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

    8. 8

      Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

    9. 9

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    10. 10

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

    4. 4

      Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

    5. 5

      5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

    6. 6

      Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

    7. 7

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    8. 8

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    9. 9

      Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

    10. 10

      Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

    11. Näytä lisää