Komissio: Suomen työllisyydessä jo merkkejä tilanteen kiristymisestä

Julkaistu:

EU:n komissio on julkistanut maakohtaiset suosituksensa niin sanotun talouspoliittisen kevätpakettinsa yhteydessä.
Komission mukaan Suomen taloudessa alkaa jo näkyä varhaisia merkkejä työllisyystilanteen kiristymisestä. Suomen työllisyysaste on edelleen alempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomella on haasteita saada erityisen vaikeasti työllistyviä työmarkkinoille. Tämän takia aktivointi- ja tukipalveluja pitäisi vahvistaa.

Riskin julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydelle tuottavat myös väestön ikääntyminen ja pitkäaikaishoidon kustannukset. Sote-uudistus olisi saatava siksi ratkaistua mahdollisimman pian.

Talouskasvu on palautumassa, mutta väestön ikääntyminen uhkaa jarruttaa tulevaa kehitystä. Talouskasvun vauhdittamiseksi tarvittaisiin lisää investointeja tutkimukseen, innovointiin ja osaamiseen. Kasvu auttaisi tasapainottamaan julkista taloutta uudelleen ja alentamaan julkista velkaa.

Liikenteen pullonkaulojen avaaminen voisi helpottaa työssäkäyntiä ja työmatkaliikennettä sekä palvella myös vientialoja.

Kotitalouksien velkaantuneisuusaste on komission mukaan varsin korkea ja suurin osa luotoista on lisäksi vaihtuvakorkoisia. Kattava luottotietorekisteri antaisi pankeille paremman kuvan kotitalouksien veloista ja auttaisi näin pienentämään luottoriskiä.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

  2. 2

    Nokian salaperäinen tutkimuslaitos on voittanut yhdeksän Nobelia ja yhden Oscarin

  3. 3

    Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

  4. 4

    Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

  5. 5

    Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

  6. 6

    Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

  7. 7

    Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

  8. 8

    Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

  9. 9

    Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

  10. 10

    Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

  11. Näytä lisää

    Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoaan

  10. 10

    Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

  2. 2

    Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

  3. 3

    Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

  4. 4

    Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

  5. 5

    Asunnon ostanut Riitta närkästyi, kun taloyhtiössä olikin hoivafirman palveluasuntoja – ”Tunsin tulleeni petetyksi”

  6. 6

    Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

  7. 7

    Esa rakensi itselleen 30 eurolla köyhän miehen jäähdytyslaitteen

  8. 8

    Euroopan syvin kaivos suljetaan ja elämä pikkuruisella Pyhäjärvellä mullistuu – tästä kaikki alkoi: ”Isän lapio osui outoon kiveen”

  9. 9

    Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

  10. 10

    Viisikymppinen ei saanut yhtään kutsua työhaastatteluun – asiantuntija: ”Liian kovia stereotypioita yhä edelleen”

  11. Näytä lisää