Euroalueen työttömyysaste laski, inflaatio hidastui

Julkaistu:

Euroalueen työttömyysaste oli odotettua pienempi huhtikuussa. Inflaatio oli puolestaan odotettua hitaampaa toukokuussa.
Euroalueen työttömyysaste laski huhtikuussa 7,6 prosenttiin. Tämä ilmenee Euroopan unionin (EU) tilastokeskuksen Eurostatin tänään julkistamista tiedoista.

Työttömyysaste oli odotettua pienempi, sillä uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit olivat povanneet sen pysyvän 7,7 prosentissa.

Koko EU:n alueella työttömyysaste pysyi huhtikuussa maaliskuun tasolla 6,4 prosentissa. Työttömyys on alimmillaan vuoden 2000 alusta alkavan tilastohistorian aikana.

Viime vuoden huhtikuussa euroalueen työttömyysaste oli 8,4 prosenttia ja koko EU-alueen 7,0 prosenttia.

Euroalueen nuorisotyöttömyysaste laski huhtikuussa 15,8 prosenttiin vuotta aiemmasta 17,2 prosentista.

Euroalueella oli huhtikuussa 12,53 miljoonaa ja koko EU:ssa 15,80 miljoonaa työtöntä.

Inflaatio hidastui 1,2 prosenttiin

Euroalueen kuluttajahinnat nousivat toukokuussa 1,2 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, kun huhtikuussa vuosi-inflaatio oli 1,7 prosenttia, Euroopan unionin tilastoviranomainen Eurostat kertoo.

Toukokuun inflaatiovauhti jäi ekonomistien ennusteista. Ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa ennakoineet 1,3 prosentin inflaatiota.

Euroopan keskuspankin tavoitteena on hieman alle kahden prosentin inflaatio.

Elintarvikkeiden ja energian vaikutukset pois sulkeva pohjainflaatio hidastui toukokuussa 0,8 prosenttiin huhtikuun 1,3 prosentista. Ekonomistit olivat myös odottaneet nopeampaa pohjainflaatiota.

Eniten nousi energian hinta, joka kohosi 3,8 prosenttia. Myös energian hinnannousu kuitenkin hidastui edelliskuun 5,3 prosentista.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

  2. 2

    Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

  3. 3

    OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

  4. 4

    Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

  5. 5

    Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

  6. 6

    Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

  7. 7

    Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

  8. 8

    Legendaarinen helsinkiläinen vaatekauppa on myynnissä – ”Kun perustin tämän liikkeen, kaikki sanoivat, että ei sillä elä”

  9. 9

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  10. 10

    Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

  2. 2

    Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

  3. 3

    Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

  4. 4

    Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

  5. 5

    Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

  6. 6

    Nordeassa valmisteltiin pörssitiedotetta, kun yhtäkkiä ikkunan takana leijui drone – Yle vahvistaa kuvanneensa pääkonttoria ilmasta käsin

  7. 7

    OP:lla ja Nordealla oli häiriöitä pankkipalveluissa

  8. 8

    Palkka 3 700 euroa tai 2 900 euroa kuussa – naisen euro yksityisellä sektorilla oli viime vuonna 78 senttiä

  9. 9

    Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

  10. 10

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  2. 2

    Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

  3. 3

    Näpistelijät luulivat löytäneensä porsaanreiän ruokakaupoista – asiantuntija: toiminta yhä röyhkeämpää

  4. 4

    Kysely: Kahden tyyppisten mökkien kysyntä väheni rajusti koko Suomessa – välittäjä pamautti syyn ykskantaan: ”Olisi tärkeää saada ihmiset ymmärtämään”

  5. 5

    5 vuoden liitto päättyi miehen kuolemaan: leski vaati puolta miehen 108-kertaisesta omaisuudesta – salasi pankkitilinsä tapahtumat

  6. 6

    Yli 10 000 suomalaista paljasti, paljonko tilillä on rahaa – asiantuntija kertoo, millainen saldon tulisi olla

  7. 7

    Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

  8. 8

    9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

  9. 9

    Kela paljasti: täällä maksetaan eniten asumistukia

  10. 10

    Katso 200 ammatin ansiot – nyt on bussikuskin vuosikymmen: yli 500 euroa lisää liksaa

  11. Näytä lisää