Asiantuntija: Googlen 600 miljoonan investointi on ”hieno luku” – silti suurin osa summasta valuu ulkomaille - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Asiantuntija: Googlen 600 miljoonan investointi on ”hieno luku” – silti suurin osa summasta valuu ulkomaille

Googlen investoinnista vain osa tulee Suomen talouden hyväksi, Etlan Timo Seppälä sanoo. Hän toivoisi, että investoijat kertoisivat kokonaissumman lisäksi myös vaikutukset kansantalouteen.

Googlen palvelukeskus Haminassa.

27.5.2019 16:18

Hakukonejätti Google ilmoitti tänään 600 miljoonan euron investoinnista uuteen palvelinkeskukseen Summan vanhan paperitehtaan tontille Haminassa. Google käytti aiempaan keskukseensa Haminassa 800 miljoonaa euroa.

Kuinka merkittävästä asiasta on kyse, Etlan johtava tutkija ja Aalto-yliopiston työelämäprofessori Timo Seppälä?

– 600 miljoonaa euroa on hieno luku, mutta suurin osa investoinnista on laitteiden hankintoja, joita ei Suomessa valmisteta.

Suomen kansantalous hyötyy Seppälän mukaan lähinnä palvelinkeskuksen rakentamisesta. Sitten kun konesali on valmis, sen pyörittämiseen tarvitaan vain vähän henkilökuntaa nykyisen muutaman sadan lisäksi.

Google viittaa tiedotteessaan kaksi vuotta sitten julkaistuun Copenhagen Economicsin raporttiin, jonka mukaan investoinnit olisivat luoneet 1 600 työpaikkaa ja 660 miljoonan euron taloudelliset vaikutukset Suomeen.

Aalto-yliopiston työelämäprofessori Timo Seppälä.

Googlen edellisestä investoinnista noin kolmasosa jäi Suomeen ja loppu valui ulkomaille, Seppälä kertoo. Koska Google on jo aiemmin investoinut Haminaan, on todennäköistä, että nyt ilmoitetusta summasta korkeintaan kolmasosa jää Suomeen.

– Rakennusinvestointi pitkälti sanelee sen, mikä Suomen osuudeksi käytännössä tulee.

Mittaluokka on siis huomattavasti pienempi kuin vaikkapa 1,2 miljardia maksaneessa Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaassa tai yhtiön suunnitteilla olevassa Kemin-tehtaassa, joka maksaa arviolta 1,5 miljardia euroa. Kemin biotuotetehdas työllistäisi suoraan 250 ihmistä ja arvoketjussa 2 500 ihmistä.

– Datacenterissä ei voida puhua lähellekään sellaisista työllisyysvaikutuksista.

Suomi ei ole onnistunut houkuttelemaan palvelinkeskuksia samassa mittakaavassa kuin monet muut Euroopan maat. Suomessa on alle kaksi prosenttia kaikista Euroopan datakeskuksista, mikä on vähän suhteutettuna datan määrään, jota täällä käytetään.

Eniten keskuksia on Englannissa ja toiseksi eniten Saksassa. Ruotsiinkin on perustettu paljon enemmän keskuksia kuin Suomeen.

Seppälä huomauttaa, että ennusteiden mukaan datakeskusten kapasiteetista peräti 80 prosenttia käytetään ensi vuonna videoiden striimaukseen ja verkkopelaamiseen.

– Onko sillä loppujen lopuksi merkitystä, mistä se kapasiteetti videoiden katseluun ja online-pelaamiseen tulee? Ovatko ne sellaisia kriittisiä investointeja, joita kannattaa tukea? Se on iso kysymys.

Suomi on konesaleille sinänsä houkutteleva sijainti viileän ilmastonsa, vakaan yhteiskuntansa ja infrastruktuurinsa takia. Myös sähkön hinnalla on merkitystä, koska konesalit tarvitsevat suuren määrän energiaa.

Konesalien aiheuttamat päästöt riippuvat siitä, miten Suomessa sähköä tuotetaan. Google huomauttaa tiedotteessaan, että se on tehnyt viime vuonna hankintasopimuksen kolmen suomalaisen tuulipuiston kanssa.

Timo Seppälä toivoisi, että investoinneista kerrottaessa ilmoitettaisiin kokonaisinvestoinnin arvon lisäksi selvästi se, miten summa kohdistuu kansantalouteen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?