Joka kuudes suomalainen on elänyt köyhyys- ja syrjäytymisriskissä

Julkaistu:

Köyhyys- tai syrjäytymisriski tarkoittaa elämistä suhteellisesti pienituloisessa, vajaatyöllisessä tai vakavaa aineellista puutetta kokevassa kotitaloudessa.
Toissa vuonna 890 000 suomalaista eli köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Se on reilut 16 prosenttia koko väestöstä. Asia selviää Tilastokeskuksen elinolotilastosta.

Köyhyys- tai syrjäytymisriski tarkoittaa elämistä suhteellisesti pienituloisessa, vajaatyöllisessä tai vakavaa aineellista puutetta kokevassa kotitaloudessa.

Riski koskee pienituloisuuden myötä erityisesti nuoria aikuisia sekä yli 75-vuotiaita, joiden köyhyys- tai syrjäytymisriski on Suomessa EU:n keskitasolla. Nämä ryhmät kokevat myös eniten yksinäisyyttä.

Vuonna 2018 toteutetun tulo- ja elinolotutkimuksen perusteella yksinäisimpiä suomalaisia ovat 75 vuotta täyttäneet. Heistä noin 7 prosenttia oli koko ajan tai suurimman osan ajasta yksinäinen, ja vähintään joskus yksinäisiä oli noin 29 prosenttia.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

  2. 2

    Oletko ostamassa käytettyä puhelinta? Tarkista nämä 4 asiaa

  3. 3

    UPM päätti paperi­koneen sulkemisesta Saksassa

  4. 4

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  5. 5

    Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

  6. 6

    Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

  7. 7

    Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

  8. 8

    Ekonomisti varoittaa heikentyneen talouskasvuennusteen seurauksista: Olisimme hyvin varovaisia purkamaan aktiivimallia

  9. 9

    Päästöriita murjoo Mercedes-Benzin emoyhtiötä – jo kolmas tulosvaroitus vuoden sisään

  10. 10

    Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

  2. 2

    Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

  3. 3

    Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

  4. 4

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  5. 5

    Ekonomisti varoittaa heikentyneen talouskasvuennusteen seurauksista: Olisimme hyvin varovaisia purkamaan aktiivimallia

  6. 6

    Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

  7. 7

    Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

  8. 8

    Danske Bankin Tanskan-johtaja sai potkut – 87 000 ihmistä maksoi liikaa sijoitus­tuotteesta

  9. 9

    Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

  10. 10

    Oletko ostamassa käytettyä puhelinta? Tarkista nämä 4 asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

  2. 2

    Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

  3. 3

    TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

  4. 4

    Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

  5. 5

    Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

  6. 6

    Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

  7. 7

    Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

  8. 8

    LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

  9. 9

    Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

  10. 10

    9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

  11. Näytä lisää