Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

Julkaistu:

Taloussanomien lukijat kertovat kokemuksia remonttien kotimyynnistä. Kotimyyjä sai vakuutettua eläkeläisnaisen siitä, että hormi kunnostettava heti. Korjaajat tekivät puolitoista, kaksi tuntia töitä ja laskuttivat 3 500 euroa.
Kotimyyntinä remontteja kauppaavat yritykset kuohuttavat Taloussanomien lukijoita. Moni kertoo ylihinnoista ja kummallisuuksista joko ilmiötä kuvaavien artikkeleiden jälkeisessä verkkokeskustelussa tai suorissa yhteydenotoissa.

Taloussanomat kertoi viikonloppuna hovioikeuden päätöksestä. Oikeus päästi velkajärjestelyyn 68-vuotiaan eläkeläisrouvan, joka oli ajautunut ahdinkoon ja velkakierteeseen remonttien kotimyyjien vuoksi. Velkajärjestelyhakemuksessa velkojen määrä oli runsaat 51 000 euroa.

Kotimyyjien keskuudessa on paljon aivan tavallisia ja yhteisiä pelisääntöjä kunnioittavia yrityksiä, mutta myös räikeitä ylilyöntejä on ilmennyt. Kuluttajaviranomaiset ovat käsitelleet tapauksia, ja joitakin on puitu myös oikeudessa.

Viikko sitten entinen kotimyyjä paljasti Taloussanomien haastattelussa, millaisia keinoja myyjät käyttävät saadakseen kaupat.
Taloussanomiin yhteyttä ottanut 69-vuotias nainen kertoo, miten haksahti hormin pinnoitukseen. Kotiin tulleet myyjät uskottelivat, että hormi on huonossa kunnossa ja siihen pitää tehdä perusteellinen korjaus. Rouva saa kansaneläkettä 670 euroa kuukaudessa, mutta huolestui niin, että allekirjoitti tarjouksen.

– Typerä kun olin, uskoin myyjän puheita, hän harmittelee.

Myyjät sanoivat, että pinnoitus vie päivän tai kaksi.

– Työt olivat kuitenkin puolentoista, parin tunnin jälkeen valmiit. Ja maksoin 3 500 euroa, nainen kertoo.

Hän ei tyytynyt osaansa, vaan alkoi valittaa. Kuukausien sinnikkään soittelun ja viestittelyn jälkeen yritys suostui hyvittämään 600 euroa. Nainen tyytyi tähän, vaikka summa hänestä ollut suinkaan tarpeeksi.

Kyseinen yritys on yksi niistä, joiden myyntitapaan kuluttajaviranomaiset ovat puuttuneet.

40 yhteydenottoa parissa vuodessa

Vilhelm kuvaa verkkokeskustelussa joitakin myyjiä ”aggressiivisiksi hyeenoiksi, jotka hyökkäävät heti, kun huomaavat kaksi vanhaa”. Hän asuu vaimonsa kanssa omakotitalossa. Kumpikin heistä on 80-vuotiaita.

Parille on kaupattu kiivaasti aurinkosähköjärjestelmiä ja vesijohtojen uusimista. Putkien myyjän hän joutui ajamaan pois. Yrityksen tarjous oli 6 200 euroa, mutta Vilhelm teetti työn paikallisella urakoitsijalla ja maksoi 1 650 euroa.

Myös Maija kertoo ylihinnoista. Yritys pyysi 180-neliöisen peltikaton teosta 22 000 euroa. Paikallinen toimija teki saman katon samanpaksuisesta pellistä 5 300 eurolla. Remontissa työn osuus oli 1 400 euroa.

Nimimerkki Leija puolestaan kertoo, että hänelle ja hänen vaimolleen on parin vuoden aikana tarjottu nelisenkymmentä kertaa remontteja, joihin liittyy tutkimuksia viemäreiden tarkistuksista savupiipun kuvauksiin. Osa yhteydenotoista on tullut puhelimitse ja osassa myyjät ovat tulleet ovelle.

– Moni on tälläkin seudulla haksahtanut noihin kalliisiin ja useasti täysin turhiin remontteihin. Me siirtelemme remonttireiskojen numeroita lähes päivittäin puhelujen hylkäyslistoille.

Myös työikäiset saavat yhteydenottoja.

– Yllättävän usein, kun olen kotona lomalla tai etäpäivällä, ovella on joku kauppaamassa jotain, 1970-luvun omakotitaloalueella asuva myyntipäällikkö kertoo.

Äskettäin hänelle yritettiin myydä kymmentä aurinkopaneelia 8 800 eurolla.

– Soitin toiseen firmaan ja tein kaupat 12 paneelista 6 390 eurolla.

Vuosi sitten myyntipäällikölle tarjottiin ikkunoiden vaihtoa 11 000 eurolla. Hän osti ne pienemmältä yritykseltä 4 500 eurolla.

Härskejä ja taitavia myyjiä

Nimimerkki Kiinteistönhoitaja pitää ongelmana sitä, että nuoret myyntitykit kiertelevät ovelta seuraavalle provisiopalkalla. Kaupasta kilahtaa hänen mukaansa heti tuhat tai pari tuhatta euroa omalle tilille.

– Nuoret myyjät ovat nälkäisiä ja valehtelevat suut, silmät täyteen, jotta saisivat kaupan kiinni. He käyttäytyvät joskus jopa uhkaavasti, jotta nimi tulee paperiin.

Simo kertoo työskennelleensä neljässä eri suoramyyntiyrityksessä. Yksi entisistä työnantajista on viime kesästä lähtien ollut kuluttajaviranomaisten tarkkailussa.

– Toiminta on todella härskiä ja moraalitonta.

Simon mukaan yritysten johto tietää myyntitavoista.

Hän arvioi, että suurin osa kotimyyntiyrityksiltä ostaneista ei kehtaa puhua, koska pelkää, että heitä pidetään tyhmänä.

– Eivät he ole tyhmiä. Suoramyyjät ovat vain niin taitavia työssään, että onnistuvat myymään huomattavasti kalliimmalla tuotetta, jonka saisi paikallisesta rautakaupastakin, Simo kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    2. 2

      Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

    3. 3

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    4. 4

      Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

    5. 5

      Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

    6. 6

      Ekonomisti varoittaa heikentyneen talouskasvuennusteen seurauksista: Olisimme hyvin varovaisia purkamaan aktiivimallia

    7. 7

      Päästöriita murjoo Mercedes-Benzin emoyhtiötä – jo kolmas tulosvaroitus vuoden sisään

    8. 8

      Oletko ostamassa käytettyä puhelinta? Tarkista nämä 4 asiaa

    9. 9

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    10. 10

      UPM päätti paperi­koneen sulkemisesta Saksassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    2. 2

      Perintäyhtiö lähetti laskuja enemmän kuin laki sallii – rahoja karhuttu sukista, alushousuista, partateristä...

    3. 3

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    4. 4

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    5. 5

      Ekonomisti varoittaa heikentyneen talouskasvuennusteen seurauksista: Olisimme hyvin varovaisia purkamaan aktiivimallia

    6. 6

      Finanssivalvonta: paperisten tunnus­luku­listojen käyttöä voidaankin jatkaa

    7. 7

      Matias, 25, valmistui kauppa­tieteen maisteriksi – nyt hän on kesätöissä kyläkaupassa: ”En silloin vielä tiennyt, että tästä tulee tulevaisuuden alani”

    8. 8

      Danske Bankin Tanskan-johtaja sai potkut – 87 000 ihmistä maksoi liikaa sijoitus­tuotteesta

    9. 9

      Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

    10. 10

      Oletko ostamassa käytettyä puhelinta? Tarkista nämä 4 asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi on syönyt Suomen jokaisella ABC:llä – nämä kaksi asemaa ovat suosikit 145:n joukosta

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      TE: Tulli jysäytti: maku­lonkeroiden ja -siidereiden veroon 41 prosentin korotus

    4. 4

      Kansa hämmästyi ministerien veloista: ”On siinä jälkipolvilla ihmettelemistä” – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Mies ennakoi kuolemaansa ja osti kesämökin nuorikkonsa nimiin: Ei tullut viikatemiestä, vaan tuli ero – näin kävi mökille

    6. 6

      Juristit paljastavat 4 syytä, miksi testamentti kannattaa tehdä – ”Lapset voivat tehdä kiusaa leskelle”

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    9. 9

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    10. 10

      9 asiaa, joista ensiasunnon ostaja on usein ulalla – silmät aukenivat, kun totuus uudesta lainailmiöstä paljastui: ”Se saattoi tuntua halvalta”

    11. Näytä lisää