”Laskevan auringon maa” yllätti: ekonomistit olivat väärässä ja talous jatkoi kasvuaan

Julkaistu:

Japanin talous on jatkanut kasvuaan alkuvuonna, vaikka markkinoilla oli odotettu suunnan kääntyneen auringonlaskun puolelle.
Japanin tilastokeskuksen tänään julkistamien alustavien tietojen mukaan maan bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 2,1 prosenttia vuositasolle laskettuna edellisneljänneksen tarkistetun 1,6 prosentin jälkeen.

Vahva kasvu oli yllätys, sillä ekonomistit olivat uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa povanneet alkuvuodelle 0,2 prosentin laskua edellisneljänneksen alustavasti arvioidun 1,9 prosentin kasvun jälkeen.

Loka-joulukuuhun verrattuna talous kasvoi 0,5 prosenttia, kun odotuksissa oli 0,1 prosentin lasku.

Kauppaministeriön tänään julkistamien lopullisten tietojen mukaan teollisuustuotanto supistui maaliskuussa 0,6 prosenttia helmikuusta ja 4,3 prosenttia vuotta aiemmasta. Ministeriö tarkisti maaliskuun lukuja ylös. Alustavien tietojen mukaan tuotanto olisi supistunut 0,9 prosenttia edelliskuusta ja 4,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Helmikuussa teollisuustuotanto kasvoi 0,7 prosenttia edelliskuusta ja supistui 1,1 prosenttia vuotta aiemmasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    3. 3

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    6. 6

      EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

    7. 7

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    8. 8

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    9. 9

      Hämeen Sanomien päätoimittaja jätti tehtävänsä

    10. 10

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    8. 8

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    5. 5

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    6. 6

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    9. 9

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    10. 10

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    11. Näytä lisää