S-ryhmä kokeilee lentävää ruokalähettiä: ”Sopivat pikkunälkään”

Julkaistu:

Lounaiden lennättämistä testataan Itä-Helsingissä kesäkuun alusta lähtien S-ryhmään kuuluva Food Market Herkku ryhtyy testaamaan lounastuotteiden kuljettamista droneilla, kertoo alueosuuskauppa HOK-Elanto.
Testivaihe alkaa kesäkuun alussa Itä-Helsingin Vuosaaressa. Asiakkaat voivat tilata kauppakeskus Itiksen Herkku-myymälän palvelutiskin lounastuotteita drone-kuljetuksina. Tiedotteen mukaan lennokki toimittaa tuotteet asiakkaille minuuteissa.

Lounastoimituksista vastaa kuljetuspalveluyhtiö Wing, joka on sopinut tässä vaiheessa puolen vuoden yhteistyöstä HOK-Elannon kanssa.

– Toimitamme Itiksen Food Market Herkusta aamuisin tuoreita palvelutiskin tuotteita Wingin Vuosaaren varastolle, mistä toimitukset tehdään. Drone-kuljetukset sopivat pikkunälkään ja nopean toimituksen tarpeeseen, kertoo HOK-Elannon verkkokaupan kehityspäällikkö Jukka Ranua tiedotteessa.

Kuljetuspalvelun ensimmäinen asiakas oli tänään Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Lounaiden lennättämistä kokeillaan Vuosaaressa asuvien ensitestaajien joukolla kesäkuusta alkaen. Toimituksia tehdään alkuvaiheessa lounasaikaan torstaista sunnuntaihin.

Ensitestaajiksi haluavat vuosaarelaiset voivat ilmoittautua mukaan kokeiluun Wingin verkkosivuilla.

Wing on Googlen emoyhtiönä tunnetun Alphabetin omistama yhtiö. Helsinki on Wingin ensimmäinen toiminta-alue Euroopassa.

Joulukuussa yhtiö kertoi lentävänsä Suomessa testilentoja talven aikana. Aiemmin Wing on kehittänyt drone-kuljetuksia Australiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    2. 2

      Nokian salaperäinen tutkimuslaitos on voittanut yhdeksän Nobelia ja yhden Oscarin

    3. 3

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    4. 4

      Nuoripari aiheutti talon putkistolle valtavan vahingon – vuokraemäntä joutui vuosiksi kymppitonnien velkoihin

    5. 5

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    6. 6

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    7. 7

      Putkiremontti on helppo tunaroida kalliiksi – kiinnitä huomiota näihin asioihin

    8. 8

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    9. 9

      Tallink paljasti alkoholin uusia hintoja – katso, miten Viron veroale vaikuttaa heinäkuussa

    10. 10

      Aiotko lähteä Airbnb-bisnekseen? Vältä tuhansien eurojen tappiot

    11. Näytä lisää

      Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

    3. 3

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    4. 4

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    5. 5

      Asunnon ostanut Riitta närkästyi, kun taloyhtiössä olikin hoivafirman palveluasuntoja – ”Tunsin tulleeni petetyksi”

    6. 6

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    7. 7

      Esa rakensi itselleen 30 eurolla köyhän miehen jäähdytyslaitteen

    8. 8

      Euroopan syvin kaivos suljetaan ja elämä pikkuruisella Pyhäjärvellä mullistuu – tästä kaikki alkoi: ”Isän lapio osui outoon kiveen”

    9. 9

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    10. 10

      Viisikymppinen ei saanut yhtään kutsua työhaastatteluun – asiantuntija: ”Liian kovia stereotypioita yhä edelleen”

    11. Näytä lisää