Tekoäly korvaa yhä useamman ammatin – Asiantuntija: Näitä työpaikkoja ei tietokone vie!

Julkaistu:

Yksi työelämän viime aikojen suurista uhkakuvista liittyy tekoälyn esiinmarssiin. Onko kukaan turvassa koneälyltä?
Yksinkertaistetusti tekoälyllä tarkoitetaan tietokonetoimintoja, jotka muistuttavat ihmiselle tyypillisiä älykkyyttä edellyttäviä toimintoja. Tekoälyyn liittyviä, työelämää mullistavia asioita ovat digitalisaatio ja robottien yleistyminen.

Digitalisaation, robotisaation ja automaation on pelätty syrjäyttävän yhä enemmän ihmisiä työelämästä. Toisaalta on myös niitä, joiden mukaan ne johtavat vain rutiininomaisen ja rasittavan työn vähenemiseen.

Tilalle uusi teknologia luo uusia työpaikkoja ja jopa ammatteja. Samalla se kehittää vanhoja töitä luovempaan suuntaan, kun työntekijä voi käyttää tekoälyä työprosessin tukena.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) viime vuonna julkaistussa raportissa ”Tekoälyajan työ” arvioitiin, että tekoäly on kuin sähkö: yleiskäyttöinen teknologia, joka tunkeutuu ajan myötä lähes kaikkialle.

Yleensä parhaana turvana tulevaisuuden varalta pidetään hyvää ammatillista koulutusta. Puhutaan myös elinikäisestä oppimisesta.

– Työn sisältöjen muuttuessa meidän on saatava suomalaisille sellaiset tiedot ja taidot, joiden avuilla työmarkkinoilla pärjää, kommentoi raporttia sen vastaanottanut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).

Mutta tekoäly voi viedä töitä myös korkeasti koulutetuilta, kuten lääkäreiltä, lakimiehiltä ja pankinjohtajilta, totesi raportissa tekoälytyöryhmän puheenjohtaja Osmo Soininvaara.

Vuorovaikutus paras turva

Ohjelmistoyhtiö Microsoftilla projektipäällikkönä toimivan Essi Marjamäen mukaan muutos näkyy ensimmäiseksi ammateissa, joihin liittyy paljon rutiininomaisia tehtäviä, kuten asiakaspalvelussa taikka taloushallinnossa.

– Esimerkkinä voivat olla vaikkapa pikaruokaravintoloiden tilausten vastaanottajat, hän kertoo Taloussanomille.

Marjamäki johtaa Microsoftilla Suomen tulevaisuus nyt -hanketta, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista tekoälyosaamista.

Hänen mukaansa tekoäly ei todennäköisesti korvaa ihmistä sellaisissa ammateissa, joissa vaaditaan monipuolista viestintää, tunneälyä taikka luovuutta.

– Tekoäly ei ole ainakaan vielä ole hyvä empatiassa taikka vuorovaikutustaidoissa. Tällaiset taitoja vaativat työt eivät tule todennäköisesti syrjäytymään.

Tällaisia ammatteja voivat olla esimerkiksi fysioterapeutti, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, kampaaja, hieroja, teatterinäyttelijä, televisio- tai radiotoimittaja, poliitikko, opettaja taikka yrityksen johtaja.

– Vaikka tekoäly pystyy tekemään monenlaisia tehtäviä puolestamme, se ei kuitenkaan tule syrjäyttämään ihmistä työntekijänä. Tekoäly pystyy todella monessa ammatissa olemaan ihmisen tukena ja auttamaan esimerkiksi ennusteiden teossa. Ihminen on kuitenkin se, joka viime kädessä on vastuussa päätöksistä.

Marjamäki kertoi aiheesta aiemmin Supla-palvelussa julkaistussa Tekoäly Nyt -podcastissa.

Voit kuunnella Supla-lähetyksen tästä.


Uusia tehtäviä ammatteihin

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Mika Maliranta korostaa, että työelämän muutos voi näkyä siinä, että ammattien sisällä tapahtuva tehtävien muutos muuttaa samalla vanhan ammatin sisällön uudeksi.

– Ammatit pitävät nykyisin sisällään hyvin monenlaisia tehtäviä. Alan kirjallisuudessa ollaankin siirtymässä pois tarkastelemasta työpaikkoja ammatteina vaan puhutaan tehtävien muutoksista. Työsuhde voi jatkua edelleen, mutta tehtävien kokoonpano muuttuu, jolloin huomataan että vanha ammattinimike ei pidä enää paikkaansa. Kysymys kuuluu: tuhoutuiko tämä työpaikka?

Maliranta suhtautuu tekoälyn vaikutuksiin eri toimialoilla toiveikkaasti. Työpaikkojen uusiutuminen on vasta alussa.

– Minusta tekoälyssä ollaan nyt samassa tilanteessa kun tietotekniikassa oltiin 1980-luvun puolivälissä. Pöytätietokoneiden yleistyessä ihmeteltiin, miksi tuottavuuden kasvu on näin hidasta. Puhetta tekoälystä on paljon, mutta sitä ei vielä käytetä paljon tuotannossa. Toivon mukaan olemme vasta uuden tuottavuusaallon alkupisteessä.

Näihin taitoihin ei tekoäly pysty

  • Tunneäly ja empatia. Vaativat vuorovaikutustaidot.
  • Luovuutta vaativat alat, improvisointi.
  • Microsoftin projektipäällikkö Essi Marjamäen mukaan turvassa ovat ainakin seuraavat alat: fysioterapeutti, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä, kampaaja, hieroja, teatterinäyttelijä, televisio- tai radiotoimittaja, poliitikko, opettaja, erilaiset yritysjohdon tehtävät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    2. 2

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    3. 3

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    4. 4

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    5. 5

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    6. 6

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    7. 7

      Helsingin telakan kauppa sinetöity –  uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

    8. 8

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    9. 9

      Swissport aloittaa Finnairin rahtikäsittelijänä Helsingissä

    10. 10

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    3. 3

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    4. 4

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    5. 5

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    6. 6

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    7. 7

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    8. 8

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    9. 9

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    10. 10

      Helsingin telakan kauppa sinetöity –  uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    3. 3

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    6. 6

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    7. 7

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    8. 8

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    9. 9

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    10. 10

      Kolari myöhästytti hakijat pääsykokeesta Oulussa – tuhansilla euroilla valmistautunut Hoger seisoi tunteja ruuhkassa, kunnes tajusi, että ”peli on hävitty”

    11. Näytä lisää