Kemistä äkäinen viesti vihreille: ”Luulevatko ne, että pohjoisessa eletään pyhällä hengellä ja luonnon tuoksulla!”

Julkaistu:

Kemin biotuotetehdasta vastustavat poliitikot ja puolueet saivat kuulla kunniansa Kemissä Metsä Groupin yleisötilaisuudessa.
Kun linja-auto kaartaa Pajusaaren tehdasalueelle lauantai-iltapäivänä, etupenkillä istuvat ikäihmiset huokaisevat. Nyt ollaan leivän isän lempeässä sylissä, Peräpohjolan väen hyvinvoinnin ja toimeentulon lähteillä.

88-vuotias Aino on ensimmäistä kertaa tehtaan porttien sisäpuolella, vaikka puoliso toi perheelle elannon yhtiöstä 32 vuoden ajan.

– Onpa hienoa päästä käymään täällä vihdoinkin. Katselen joka aamu kaupungissa kerrostalon viidennen kerroksen asunnosta tehtaalle päin ja ajattelen, että sieltä se mies löysi leivän perheelle, Aino sanoo ääni väristen.

Ritva, 86, ja Leila, 71, tuhahtelevat penkeissään vihaisesti, kun keskustelu lainehtii uuden hallituksen muodostamiseen ja päivän politiikkaan.

– Kyllä niin pihisin ja kihisin kiukusta, kun kuulin vihreiden älämölön tehdashankkeesta. Täällä on nyt ihmisten toimeentulosta kysymys. Luulevatko ne, että pohjoisessa eletään pyhällä hengellä ja luonnon tuoksulla, Ritva paukauttaa.

– Minusta on järkevää, että monta vanhaa ja saastuttavaa laitosta lopetetaan ja tilalle rakennetaan yksi uusi, vähemmän saastuttava, Leila säestää vieressä.

Metsä Group suunnittelee Kemiin uusiutuvalla energialla pyörivää tehdasta, joka toteutuessaan olisi yksi Euroopan suurimmista sellutehtaista. Hankesuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi on käynnistetty ja lopullinen investointipäätös olisi vuorossa kesällä 2020.

Lopulliseen investointipäätökseen vaikuttavat puunhankinnan ja kuljetusyhteyksien varmistaminen, maailmantalouden kehitys, yva-menettelyn tulokset sekä rahoitusmarkkinoiden ja vientirahoituksen tilanne.

Lauantaina yhtiö järjesti Kemissä hankkeesta avoimen yleisötilaisuuden vanhalla torilla. Päivän aikana esiteltiin hanketta ja vastailtiin kansalaisten kysymyksiin. Pajusaaren tehdasalueelle pääsi kurkistamaan bussikyydillä.

Moni linja-autoon istahtaneista oli tehtaan entisiä työntekijöitä. Kalevi Nurminen työskenteli Pajusaaressa 32 vuotta ja vieressä istuva Tuure Vesterling 45 vuotta. Bussia kuskannut Markku Kylmälä kertoo palvelleensa metsäyhtiötä kuukautta vaille 40 vuoden ajan. Kaikki kolme ovat uuden tehtaan vankkumattomia kannattajia.


– Biotuotetehtaan hanke oli aivan mahtava uutinen kaupungin kannalta. Se toteutuu ihan varmasti. Nyt on kysymyksessä ihan erilainen hanke kuin kiinalaisten hommat, Nurminen sanoo ja viittaa Kemiin suunniteltuun Kaidin biojalostamohankkeeseen.

Myös metsäyhtiön tarjoamaa hernesoppaa torilla nauttivat miehet arvioivat, että biotuotetehdas toisi Perämeren perukoille uutta väkeä ja hyvinvointia.

– Kemin väkimäärä väheni muutamassa vuodessa melkein 10 000 ihmisellä. Jos tehdas toteutuu, asukasluku lähtee taas nousuun, arvioi Paavo Miettinen.

Pajusaaren tehdasalueella on työskennellyt 1960-luvun lopulla parhaimmillaan noin 2 000 ihmistä. Sellua siellä on valmistettu sadan vuoden ajan ja kartonkia 48 vuotta.


Reino Springare, Alpo Juntunen ja Erkki Koskela ovat varmoja, että hanke toteutuu. Siitä eivät heidän mielestään määrää poliitikot, vaan Metsäliitto.

– Suomessa riittää metsää ja rääseikköjä tällekin tehtaalle. Kemi on logistisesti parempi paikka kuin Kemijärvi, miehet toteavat kuin yhdestä suusta.

Kemin kaupungin puolesta puhunut kaupunginjohtaja Tero Nissinen pitää Metsä Groupin suunnitelmaa massiivisena ympäristötekona. Hän toivoo, että tuleva hallitus ymmärtäisi asian laaja-alaisesti ja panostaisi pohjoisessa teihin, Ajoksen satamaan ja rautatien parantamiseen.

– Olemme saaneet hankkeen julkistamisen jälkeen enemmän mediahuomiota kuin koskaan ennen kaupungin 150-vuotisen historian aikana, Nissinen huomautti tyytyväisenä.



Kemin biotuotetehdas työllistäisi Metsä Groupin antaman tiedon mukaan suoraan noin 250 henkilöä ja koko arvoketjussa noin 2 500 - 3 000 henkilöä. Nykytilanteeseen verrattuna lisäystä olisi noin 1 500 henkilöä. Tehtaan rakennusvaihteen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan lähes 10 000 henkilötyövuotta, josta yli puolet rakennuspaikalla Kemissä.

Perjantaina joukko Elokapina-nimisen liikkeen aktivisteja asettui Metsä Groupin pääkonttorin sisäänkäynnin eteen Tapiolassa. He sanovat vastustavansa tehdashanketta sen ilmastovaikutusten takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    3. 3

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    4. 4

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    5. 5

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    6. 6

      Swissport aloittaa Finnairin rahtikäsittelijänä Helsingissä

    7. 7

      Helsingin telakan kauppa sinetöity –  uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

    8. 8

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    9. 9

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    10. 10

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    3. 3

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    4. 4

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    5. 5

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    6. 6

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    7. 7

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    8. 8

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    9. 9

      HS: Huippukokki Helena Puolakka paljastaa ravintoloissa näkemänsä kauhut – päivän päätteeksi pomo vei hakkaamansa työntekijät ensiapuun

    10. 10

      FT: Yhdysvaltain tiedustelu­palvelut ovat varoittaneet yrityksiä Kiinaan liittyvistä riskeistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    3. 3

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    4. 4

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    5. 5

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    6. 6

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    7. 7

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    8. 8

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    9. 9

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    10. 10

      Kolari myöhästytti hakijat pääsykokeesta Oulussa – tuhansilla euroilla valmistautunut Hoger seisoi tunteja ruuhkassa, kunnes tajusi, että ”peli on hävitty”

    11. Näytä lisää