Suomen Pankki: Tästä syystä suomalaisille on määrättävä velkakatto, johon lasketaan asuntolainat ja kulutusluotot

Julkaistu:

Suomen Pankki haluaa asettaa kotitalouksille velkakaton hillitsemään taloyhtiölainoja ja pikavippejä. Taustalla on pelko siitä, että maailmantalouden ja viennin jarruttaessa Suomen talous jää yhä enemmän kotitalouksien harteille.
Suomen rahoitusjärjestelmä toimii vakaasti, mutta kotitalouksien velkaantumisen kasvu huolestuttaa, koska maailman talouskasvunäkymät ovat huonontuneet odotettua nopeammin.

Näin näkee Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen.

– Suomen kotitalouksien velka on kasvanut huolestuttavan suureksi, Nykänen sanoi Suomen Pankin Euro ja talous -julkaisun tiedotustilaisuudessa tänään.

Nykäsen mukaan velkaisuus on nyt aiempaa suuri uhka, koska maailman talouskasvuodotukset ovat heikentyneet alkuvuonna ennakoitua nopeammin. Se nakertaa myös Suomen vientinäkymiä.

Suomen kannalta suurin riski on Nykäsen mukaan euroalueen talousnäkymisen yllättävän nopea himmentyminen.

– Se vaikuttaisi Suomen talouteen erityisen vientimarkkinoiden kautta. Eli kun vientikysynnän kasvu hidastuu, Suomen talouden kasvu on sen jälkeen yhä enemmän kotimaisen kysynnän varassa, Nykänen sanoo.

Maailmalla talouskasvua uhkaavat muun muassa Yhdysvaltain ja Kiinan väliset kauppakiistat sekä brexit.

Suomen talouskasvu nojaakin yhä enemmän kotimaiseen kysyntään. Siksi kotitalouksien velkaantuminen voi johtaa noidankehään koko Suomen taloudessa, Nykänen sanoo.

Noidankehä saa alkunsa, kun talouskasvu alkaa hidastua tai korot nousta, jolloin runsaasti velkaantuneet kotitaloudet voivat joutua maksuvaikeuksiin.

Maksuvaikeuksiin joutuneet velkaiset kotitaloudet voivat selvitä pakollisista laskuistaan, mutta ne alkavat vähentää muuta kulutusta. Tämä puolestaan kutistaa kotimaisten yritysten tuotteiden ja palveluiden kysyntää, mikä voi aiheuttaa yrityksille maksuvaikeuksia. Seurauksena voi olla luottotappioita pankeille, Nykänen luettelee.

Velkakatto huomioisi myös taloyhtiölainat ja kulutusluotot

Nykänen kertoi tänään, että Suomessa tarvittaisiin uusia makrovakausvälineitä hillitsemään kotitalouksien velkaantumista.

Näihin kuuluisi esimerkiksi velkakatto, joka ottaisi huomioon kotitalouksien kaikki velat. Se täydentäisi nykyistä asuntolainakattoa, kun kotitalouksilla on yhä enemmän myös taloyhtiölainoja ja kulutusluottoja.

– Taloyhtiölainat ovat kasvaneet jopa huolestuttavan nopeasti, yli kymmenen prosentin vuosivauhtia, Nykänen sanoo.

Samaan aikaan kun asuntolainakannan kasvu on hidastunut, yhtiölainat ovat puolestaan yleistyneet vauhdilla etenkin uudiskohteiden rahoituksessa, Nykänen kertoo.

Monen asuntovelkaisen kannalta tilannetta pahentaa se, että asuntojen reaalihinnat ovat kallistuneet vain muutamassa suuressa kasvukeskuksessa.

Kiinteistömarkkinoilla Suomen haavoittuvuutta maailmantalouden suhdannevaihteluihin lisää Nykäsen mukaan se, että Suomi on yhä tiiviimmin kytköksissä ulkomaisiin kiinteistömarkkinoihin. Kahden viime vuoden aikana ulkomaisten sijoittajien osuus Suomen suurimmissa kiinteistökaupoissa on tilastojen mukaan ollut yli kaksinkertainen verrattuna esimerkiksi vuoteen 2016.

Taloyhtiölainojen lisäksi kotitalouksien velkataakkaa kasvattavat kulutusluotot. Ne ovat lisääntyneet suhteellisen nopeasti, 4–5 prosentin vuosivauhtia.

– Kotitaloudet ottavat yhtä enemmän lainoja ulkomaisilta verkossa toimivilta digipankeilta. Lisäksi kulutusluottoja myöntävät esimerkiksi autolainoihin ja pikavippeihin keskittyneet yritykset, Nykänen sanoo.

– Yhdellä ihmisellä voi olla useitakin korkeakorkoisia kulutusluottoja. Maksuhäiriöt ovatkin lisääntyneet ja ne kasaantuvat tietyille henkilöille.

”Laina-ajat eivät saisi pidentyä nykyisestä”

Suomen Pankilla ei ole vielä mitään kovin tarkkoja määritelmiä tai aikatauluja velkakatolle tai muille uusille makrovakausvälineille.

Velkakaton lisäksi keskuspankki haluaisi käyttöön rajoitukset asunto- ja taloyhtiölainojen pituuksiin ja taloyhtiölainojen määriin.

Nykänen ei halunnut vielä tänään ilmoittaa mitään tiettyjä lukuja.

– Mielestäni olisi hyvä, että asuntolainojen tai myöskään taloyhtiölainojen laina-ajat eivät nykyisestä kovasti pitenisi, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.

– Mitä tulee taloyhtiölainaosuuksiin, ottamatta kantaa sen kummemmin prosentteihin sanoisin, että jos taloyhtiölainaosuus myytävästä asunnosta on 70–80 prosenttia, se on minun mielestäni aika paljon.

Nykyiset asuntolainakatot ovat hänen mukaansa järkevällä tasolla. Tällä hetkellä ensiasunnon enimmäisluototussuhde on 95 prosenttia ja seuraavien asuntojen ostajan 85 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    2. 2

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    3. 3

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    6. 6

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    7. 7

      Swissport aloittaa Finnairin rahtikäsittelijänä Helsingissä

    8. 8

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    9. 9

      Helsingin telakan kauppa sinetöity –  uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

    10. 10

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    3. 3

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    4. 4

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    5. 5

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    6. 6

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    7. 7

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    8. 8

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    9. 9

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    10. 10

      Helsingin telakan kauppa sinetöity –  uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    3. 3

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    6. 6

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    7. 7

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    8. 8

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    9. 9

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    10. 10

      Kolari myöhästytti hakijat pääsykokeesta Oulussa – tuhansilla euroilla valmistautunut Hoger seisoi tunteja ruuhkassa, kunnes tajusi, että ”peli on hävitty”

    11. Näytä lisää