Turun taksinkuljettajat ajautuivat täyteen sotaan laivaterminaalin ajojärjestelyistä: ”Äijät huutavat pää punaisena” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Turun taksinkuljettajat ajautuivat täyteen sotaan laivaterminaalin ajojärjestelyistä: ”Äijät huutavat pää punaisena”

Taksien ohjaaminen kahdelle eri kaistalle on aiheuttanut kärhämää Viking Linen terminaalissa.

Julkaistu: 9.5.2019 10:53

Taksinkuljettavat kokevat, että heitä kohdellaan epätasa-arvoisesti.

Viking Linen laivaterminaalin edustalla oli tiistai-iltana vilkasta. Kaksi vierekkäistä taksijonoa odotteli asiakkaita satamaan saapuvalta risteilyltä.

Vihdoin ensimmäinen asiakas astui ulko-ovista ja hyppäsi jonon kärjessä odottavaan taksiin. Kun auto kurvasi paikalta, toinen kahdesta kuljettajaryppäästä puhkesi spontaaneihin suosionosoituksiin. Toinen porukka sitä vastoin pysyi hiljaa.

Kyseinen kuljettaja oli kiilannut Taxidatan vuokraaman kaistan kärkeen, vaikka hän ei ole kyseisen yrityksen palveluksessa. Hänen kollegansa ilmaisivat tukensa protestille.

Kuljettajat ovat jakautuneet Turussa kahteen leiriin, ja kärhämä on mennyt jopa niin pitkälle, että Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan maanantai-iltana konflikti muuttui fyysiseksi.

– Kaksi toisen yhtiön kuljettajaa tuli tönimään toista kuskia, ja tämä joutui menemään takaisin autoonsa, yksi Ilta-Sanomien haastattelema kuljettaja kertoo.

– Tuolla on ollut melkoinen kaaos, ja äijät huutavat pää punaisena.

Tilanteessa myös yksi kuljettaja joutui mahdollisesti auton töytäisemäksi.

– Välit ovat todella tulehtuneet, toinen kuljettaja summaa tilannetta.

Konfliktin taustalla on sopimus, jonka Viking Line on tehnyt Lounais-Suomen Taxidatan kanssa muutama viikko sitten. Laivaterminaalin edessä on nykyään kolme kaistaa: lähin on varattu Taxidatan kuljettajille, keskimmäinen muille autoille ja kolmas tilausajoille.

Takseja ohjeistetaan kaistojen käytössä. Oikea on varattu yhden yhtiön autoille.

Taxidatan ulkopuoliset taksiyrittäjät kokevat, että tilanne on epätasa-arvoinen sekä kilpailulain vastainen ja että yrittämistä rajoitetaan.

– Kyllä se siltä tuntuu. Asiakkaat ovat tottuneet ottamaan taksin tietystä kohdasta, eivätkä he osaa mennä toiseen jonoon, varsinkin, jos joku on ohjaamassa heitä, IS:n haastattelema kuljettaja sanoo.

Itseään ”vapaiksi kuskeiksi” kutsuvat taksinkuljettajat pitävät taksijonon lähelle ilmestyneitä keltaliivisiä Taxidatan miehiä sisäänheittäjinä, yhtiön toimitusjohtajan Tapani Ekurin mukaan heidän läsnäololleen on toinen peruste.

– Katsoimme viikon alkupuolella, että laitamme sinne meidän toimihenkilöitämme ohjaamaan tilannetta. Siellä oli autoja sijoitettu niin, että niillä on estetty meidän autojen pääsy sisimmälle kaistalle ja samalla asiakkaiden pääsy meidän autoihin, Ekuri sanoo.

Estämistä on todennäköisesti tapahtunut puolin ja toisin. Ilta-Sanomat on nähnyt videon, jossa keltaliiviset miehet estävät auton lähtemisen toisesta jonosta sekä kuvan, jossa Taxidatan auto on puoliksi ulommalla kaistalla tukkimassa taksien tien.

– En pysty ottamaan näihin kantaa, koska en ole nähnyt kyseistä videota enkä kuvia. Kyllähän se tilanne on siellä vähän erikoinen, Ekuri muotoilee.

Tuttu tilanne viime päiviltä: ”väärän yhtiön” taksi estää toisten taksien etenemisen omalla kaistallaan. Ylilyöntejä on tapahtunut puolin ja toisin.

Taxidatan ulkopuoliset kuljettajat ovat vetäneet tilanteesta omat johtopäätöksensä. He ovat tehneet asiasta valituksen kilpailuvirastoon ja kaupunginhallitukselle, ja viime viikonloppuna he järjestivät pienimuotoisen mielenosoituksen.

– Viime lauantaina muiden kuin Taxidatan autot eivät tulleet tänne ollenkaan vaan tehtiin ”italialainen lakko”. Asiakkaita oli kuulemma useita kymmeniä täällä jonossa. Kuljettajat odottivat tuolla vieressä Silja Linen terminaalissa ja kävivät välillä katsomassa, mikä tilanne on, yksi kuljettaja kertoo.

Kuljettavat kertovat, että entinen yhteisöllisyys on poissa, eivätkä kaikki enää tervehdi toisiaan. On mulkoilua, uhoamista ja huutelua.

– Minulle kävi niin, että asiakkaalla kesti vähän kauemmin laittaa turvavyö, ja eteen ehti kiilata toinen auto. Kävin asiallisesti pyytämässä, voisiko hän päästää minut ohi, kun minulla on asiakas. Vastaus oli, että mene vittuun siitä kuppaamasta, kuljettaja kertoo.

”Vapaat kuskit” puuhaavat tällä hetkellä omaa yhdistystä Turkuun. Keskustelu Whatsapp-ryhmässä käy kiivaana.

IS:n haastatteleman kuljettajan mukaan nykyinen järjestely uhkaa asiakkaiden turvallisuutta, kun nämä joutuvat kulkemaan kahden kaistan välissä halutessaan muun kuin Taxidatan autoon.

– Viikonloppuisin laivalta tulee 2 500 henkeä, ja kuskeja on muutama sata. Lisäksi täällä ajaa siviiliautoja, joten kaaos on melkoinen. Monet ovat nauttineet alkoholia, ja se aiheuttaa vaaratilanteen, kun he lähtevät puikkelehtimaan autojen välistä. On selvä, että jossain vaiheessa jotain ikävää tapahtuu.

Taxidatan toimitusjohtaja Ekuri kertoo, että tilanteesta on keskusteltu yrityksen kuljettajien kanssa.

– Meillä on taksitarkastaja ja ohjeet säilyttää maltti kaikissa tilanteissa. Eilen meidän toimihenkilömme ovat kehottaneen Taxidatan kuljettajia olemaan provosoimatta tai provosoitumatta.

– Meidän ainoa toivomus olisi, ettei mitään ohjaajia tarvittaisi ja jokainen saisi tehdä rauhassa työtään. On ihan selvä juttu, että kaikkien toimijoiden pitäisi tehdä samoin.

Lounais-Suomen poliisista vahvistettiin Ilta-Sanomille, että maanantai-illan tapahtumista on tehty rikosilmoitus ja poliisi selvittää asiaa parhaillaan. Kenttätoiminnassa tulenarka tilanne ei kuitenkaan ole vielä näkynyt, eikä poliisin ole tarvinnut vierailla toistaiseksi paikan päällä.

Taksikärhämästä kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?