Tuloerojen kasvaminen on poliittisesti vaikea yhteiskunnallinen ilmiö ja muutenkin hankala puheenaihe. Se on silti yhtä totta kuin siitä koituvat seuraukset.
Ilmiselvistä yhteiskunnallisista uhkista ja muista haitoistaan huolimatta tuloerot ovat kasvaneet Suomessa ja useimmissa muissakin Euroopan maissa jo vuosikymmenten ajan.
Tuloerojen pitkäaikaisen kasvun vahvistaa viime kuussa julkistettu tutkimus Kuinka epätasa-arvoinen on Eurooppa? (How unequal is Europe?). Koko tutkimusraportti löytyy tästä, lyhyt esittely tästä ja vähän pidempi esittely tästä.
Poikkeuksellisen laajaan tulo-, vero- ja tilastoaineistoon perustuva tutkimus on Pariisin kauppakorkeakoulun yhteydessä toimivan ”Maailman epätasa-arvolaboratorion” (World Inequality Lab) tutkijaryhmän käsialaa.
Tutkimuksen mukaan tuloerot ovat kasvaneet useimmissa Euroopan maissa koko tutkimuksen kattaman ajanjakson eli vuosina 1980–2017. Suomi on yksi niistä maista, joissa tuloerot olivat vuonna 2017 selvästi suurempia kuin vuonna 1980.
Ainakin näiden viimeksi kuluneiden vajaan neljän vuosikymmenen aikana ennestään suurituloisimman vähemmistön tulot ovat kasvaneet tuntuvasti ripeämmin ja runsaammin kuin ennestään pienituloisimman enemmistön tulot.
Tulonjakokehitys on vaihdellut eri Euroopan maissa melko paljon. Suurinta tuloerojen kasvu on ollut Itä-Euroopan entisissä kommunistimaissa, mutta ilmiö on silti käytännössä koko Euroopan laajuinen.
Tästä kertoo esimerkiksi se, miten koko Euroopan kaikkien tulojen kasvu on vuosina 1980–2017 jakautunut eri tuloluokkien kesken:
Pienituloisin 50 prosenttia aikuisväestöstä sai 15 prosenttia kaikkien tulojen kasvusta, kun suurituloisin yksi prosentti kahmaisi 17 prosenttia tulojen kasvusta. Pienituloisimman 80 prosentin reaalitulot kasvoivat keskimäärin 40 prosenttia, mutta suurituloisimman prosentin tulot paisuivat sata prosenttia ja suurituloisimman promillen peräti 200 prosenttia.
Verotus tasaa eroja entistä vähemmän
Euroopan maiden väliset tuloerot – tai paremminkin tuloerojen väliset erot maasta toiseen – ovat suurimmillaan ennen verotuksen vaikutuksia, mutta verraten suuria myös verovaikutusten jälkeen.
Ennen verojen vaikutusta tuloerot ovat suurimpia Länsi-Euroopan maissa ja pienimpiä Pohjois-Euroopan maissa. Verovaikutus tasaa tuloeroja eniten Länsi-Euroopan maissa ja melkein yhtä paljon Pohjois-Euroopassa mutta vähiten Itä-Euroopan maissa.
Esimerkiksi Pohjois-Euroopassa suurituloisimman kymmenesosan tuloero suhteessa pienituloisimpaan aikuisväestön puolikkaaseen oli toissa vuonna ennen verotuksen vaikutuksia noin viisi ja puolikertainen ja verovaikutusten jälkeen vähän yli nelinkertainen.
Tämän tutkimuksen perusteella verotuksen tuloeroja tasaava vaikutus on viime vuosikymmenten mittaan kautta Euroopan jonkin verran heikentynyt.
Näin on käynyt, kun tuloerot ovat jatkaneet kasvamistaan mutta samaan aikaan yritysverotusta ja korkeimpia tuloveroasteita on madallettu ja arvonlisäveron kaltaisia epäsuoria veroja on korotettu.
Esimerkiksi kulutukseen kohdistuvat arvonlisäveron kaltaiset epäsuorat verot ovat tyypillisesti tasaveroja, joiden rasitus kohdistuu suhteellisesti raskaimmin pienituloisiin.
Moni Euroopan maa on Suomen tavoin vähitellen siirtänyt verotuksensa painopistettä progressiivisesta tuloverotuksesta tasaverotuksen suuntaan. Näin on usein tehty esimerkiksi kansainvälisen verokilpailun paineessa talouden kilpailukyvyn kohentamiseksi.
Samalla tuloerot ovat kasvaneet lisää. Suurituloisimman vähemmistön eduksi ja pienituloisimman enemmistön haitaksi.
Tuloerojen kasvu ruokkii populismia
Tuloerotutkimuksen tekijät muistuttavat, että useimmissa Länsi-Euroopan maissa tuloerot ovat sentään pienempiä ja ne ovat kasvaneet vähemmän kuin vaikkapa useissa Itä-Euroopan maissa tai varsinkin Yhdysvalloissa.
Suomikin päätyy laajahkon vertailujoukon parhaaseen puoliskoon.
Tämä ei kuitenkaan kerro Suomen tai muiden läntisten EU-maiden onnistumisesta vaan siitä, että ne ovat epäonnistuneet vähemmän kuin vielä raskaammin tulonjaon tasoitustavoitteista lipsuneet verrokkimaat.
Näin on käynyt siitä huolimatta, että Suomi on yhdessä muiden Yhdistyneiden kansakuntien YK:n jäsenmaiden kanssa katsonut tuloerojen liiallisen kasvun haitalliseksi ja epäoikeudenmukaiseksi vitsaukseksi, joka on syytä kitkeä pois.
YK vahvisti vuonna 2015 sosiaalisen kehityksen tavoitteensa, joiden yksi vaatimus – ei siis ehdotus tai suositus vaan vaatimus – edellyttää, että pienituloisin 40 prosenttia kansalaisista nauttii nopeammasta tulojen kasvusta kuin koko kansa keskimäärin.
Entistä oikeudenmukaisempi tulonjako ja riittävien vähimmäistulojen takaaminen on myös EU:n toissa vuonna julistaman ”Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin” keskeistä sisältöä.
Tuloerojen kasvun hillitseminen saati kasvun taittaminen eivät ole kuitenkaan yltäneet juhlavista julistuksista eurooppalaiseen arkeen.
Sen sijaan eurooppalaisessa arkitodellisuudessa näkyy ja tuntuu yksi tuloerojen kasvusta ja eriarvoisuudesta kasvuvoimaa ammentava ilmiö.
Se voi nousta yhdeksi tässä kuussa pidettävien EU:n parlamenttivaalien suureksi muutosvoimaksi. Ja se voi olla tuloerojen kasvuakin vaikeampi poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmiö.
Se on populismi ja erilaiset protestiliikkeet.