Kommentti: Kapitalistin olisi parasta marssia työolojen ja palkkojen parannusten puolesta – oman etunsa takia - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Kapitalistin olisi parasta marssia työolojen ja palkkojen parannusten puolesta – oman etunsa takia

Helsingin työväen ja vasemmiston vappukulkue Helsingissä 1.5.2018.

Julkaistu: 1.5.2019 7:30

Vappu on työväen juhla, joten marssien iskulauseet vaativat usein työolojen ja palkkojen parantamista. Kapitalisteilla olisi hyvä syy yhtyä vaatimuksiin, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Työvoiman ja pääoman välisen perinteisen vastakkainasettelun luulisi jääneen viime tai paremminkin toissa vuosisadalle. Se on kuitenkin sitkeästi läsnä, vaikka siitä koituu haittaa kaikille – kapitalistit mukaan luettuna.

Vastakkainasettelu näyttää viime vuosikymmeninä jopa voimistuneen:

Vuosi vuodelta kasvava osa talouskasvun hedelmistä on useissa maailman maissa päätynyt yritysvoittojen muodossa pääoman omistajille, kun taas palkansaajien osuus kasvusta on vastaavasti supistunut.

Suomessakin tästä on näkynyt merkkejä, joskaan ei samassa määrin kuin useissa muissa länsimaissa tai varsinkaan Yhdysvalloissa. Silti Suomenkin talous on läheisessä yhteydessä muun maailman kehitykseen, joten tälläkin ilmiöllä on Suomelle suuri merkitys.

Talouskasvun aikaan saamien lisätulojen ohjautuminen kasvavassa määrin yritysvoittojen kasvuun näyttää yksiselitteisesti ja -puolisesti hyödyttäneen pääoman omistajia.

Ennestään rikkaimmat ovat rikastuneet lisää ja vieläpä ennen näkemättömällä tavalla. Miljonäärejä ja tuhatkertaisia miljonäärejä eli miljardöörejä on maailmassa nyt runsaammin kuin milloinkaan ennen, ja heidän pääosin omistamansa finanssivarallisuuden arvo on muhkeampi kuin koskaan ennen.

Mutta tämän lajin hyöty on ohimenevää, sillä lopulta liika on liikaa.

Tulo- ja varallisuuserot eivät voi kasvaa loputtomiin, sillä se tarkoittaisi lopulta kaikkien maailman tulojen ja varallisuuden päätymistä rikkaimman henkilön haltuun.

Niin tuskin milloinkaan käy, siitä pitävät huolen ensin kansan köyhtyminen ja – ellei se riitä – myöhemmin köyhtyvän kansan kapinointi.

Siksi kapitalistienkin kannattaisi lähteä vappuna marssimaan työväen puolesta. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Kun mikro muuttuu makroksi

Tulo- ja varallisuuserot ovat luonnollinen ja normaalisti luontevakin osa terveellisellä ja kestävällä tavalla toimivaa markkinataloutta. Mutta liian suuriksi kasvaneita ja yhä suuremmiksi kasvavia tulo- ja varallisuuseroja voi hyvällä syyllä luonnehtia talouden kasvuvoimaa heikentäväksi vitsaukseksi.

Siihen ei ole yhtä yksiselitteistä mittaria, mikä on ”oikea” tai edes joten kuten yleishyödyllinen tulojen ja varallisuuden jakauma, joten tulonjaon vaikutuksia on arvioitava epäsuorien vaikutusten kautta.

Yksi tällaisen puntaroinnin hyvin yksinkertainen lähtöoletus – tai paremminkin taustatieto – edustaa niin sanotun mikrotaloustieteen kiistattomia tosiseikkoja:

Suurituloiset käyttävät tuloistaan ja varsinkin ennestään runsaiden tulojensa lisäkasvusta sitä pienemmän osan kulutukseen mitä suuremmista tuloista ja mitä runsaammasta tulojen kasvusta on kyse.

Tulohaitarin toisella laidalla toimii samanlainen mutta vaikutuksiltaan vastakkainen yksityistalouden lähes luonnonlain veroinen tosiseikka:

Pienituloiset käyttävät tuloistaan ja varsinkin ennestään pienten tulojensa kasvusta sitä suuremman osan kulutukseen mitä niukemmista tuloista tai tulojen kasvusta on kyse.

Kun näiden kahden sinänsä helppotajuisen mikrotalousilmiön vaikutukset kertautuvat kansan- ja maailmantalouden mittoihin, syntyy niistä raskaan sarjan makrotaloudellinen luonnonvoima.

Rikkaiden rikastuminen synnyttää ajan oloon tarpeettoman ja lopulta jopa haitallisen suureksi paisuvan määrän säästöjä, joista kasvava osa alkaa mielekkäiden investointikohteiden puutteessa ohjautua kiihtyvään finanssikeinotteluun.

Samaan aikaan suuren enemmistön tulojen polkeminen paikoillaan ja jopa supistuminen alkaa heikentää ei vain pienituloisimman vaan vähitellen myös keskituloisen kansan ostovoimaa.

Palkkatulojen heikkenevän kasvun oloissa talouden kokonaiskysyntää on mahdollista ylläpitää vain kotitalouksien tai julkisen talouden tai molempien velkaantumisen avulla.

Kun velkavetoinenkin kulutuskysyntä alkaa hiipua, viimeistään siitä alkavat yritystenkin kannattavuusvaikeudet. Voittojen hupeneminen tai niiden muuttuminen tappioiksi merkitsee osinkojenkin hupenemista.

Viimeistään osinkovirran ehtyminen havahduttaa kapitalistinkin oivaltamaan, että työllisyyden lisäksi työolojen ja palkkakehityksen koheneminen ei ole pelkästään työväen etu. Se on työvoiman ja pääoman yhteinen etu.

Ei vain talouden vaan yhteiskunnan riski

Työllisyyden ja työolojen sekä palkkakehityksen koheneminen ja niiden saattaminen tasapainoiselle tolalle on kaikkien eduksi pelkkää taloutta laajempien yhteiskunnallisten vaikutusten takia.

Tulo- ja varallisuuserojen liiallinen kasvaminen heikentää palkkatuloilla ja/tai tulonsiirroilla elävän suuren enemmistön suhteellista talousasemaa. Ja se synnyttää ja voimistaa eriarvoisuuden ja tyytymättömyyden tunteita.

Siitä syntyy otollista maaperää poliittisen protestihengen voimistumiselle ja populismin sekä erilaisten ääriliikkeiden nousulle. Niin kuin on näkynyt useiden länsimaiden vaalituloksissa vajaan kymmenen viime vuoden ajan.

Toki populismin voimistumisesta voi tiettyyn rajaan asti aluksi koitua taloudelle hyödyllisiäkin muutoksia, jos esimerkiksi populistiset vaikutteet vähentävät etenkin EU-maissa harjoitetun talouspolitiikan pahimpia vyönkiristyshaittoja.

Mutta protestihenkisen populismin ja etenkin radikaalien ääriliikkeiden voimistuminen ei suinkaan takaa talouskasvua eikä minkään uudistusten mielekkyyttä. Sen sijaan ne synnyttävät ilmiselviä uhkia poliittisten ja yhteiskunnallisten olojen vakaudelle.

Eurooppalaiset viime vuosisadan ääriesimerkit muistuttavat, mitä ääriliikkeiden valtaan nouseminen voi pahimmillaan saada aikaan. Pahimmillaan rikkaita ei pelastanut edes henkivartijoiden turva.

Saksan natsit tappoivat miljoonittain mielestään vääräuskoisia ja -rotuisia ihmisiä, mukaan luettuna suuri osa aikansa varakkaimmista kansalaisista. Venäjän kommunistit tappoivat miljoonittain muun muassa mielestään liian rikkaita kansalaisia.

Tämän takia liian jyrkkä tulo- ja varallisuuserojen kasvu koituu lopulta kapitalistienkin tappioksi.

Siksi pääoman omistajien on korkea aika lähteä vappumarsseille – ja yhtiökokouksiin – vaatimaan työolojen kohennuksia ja palkkojen parannuksia.

Ellei solidaarisuuden niin edes oman edun takia.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?