Kommentti: Maantiet rapistuvat ja rautatiet jäävät rakentamatta – ja siihen on selvä syy - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Maantiet rapistuvat ja rautatiet jäävät rakentamatta – ja siihen on selvä syy

Kokoonpanosta riippumatta seuraavakin hallitus törmää julkisen talouden kaavamaisiin sääntöihin. Siksi järkeviäkin investointeja jää taas rästiin, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

17.4.2019 7:45

Ilmastoa ja muutakin ympäristöä pitäisi suojella. Koulutusta, tutkimusta ja muunlaista kehitystoimintaa pitäisi vahvistaa. Ja maan liikenneväylätkin pitäisi peruskorjata ja monin paikoin kokonaan uusia.

Viime viikkojen vaalikeskusteluista ja eri puolueiden vaalilupauksista tuttuja ja tärkeitä teemoja, joista hallitusneuvottelijat joutuvat vääntämään kättä ja vetämään köyttä.

Tärkeätkin investointihankkeet maksavat rahaa, ja tuottoisatkin hankkeet on yleensä maksettava ennen kuin niistä alkaa kertyä tuottoja. Siksi seuraavakin hallitus joutuu tasapainoilemaan vaikeiden ristipaineiden puristuksissa.

Seuraavallakin hallituksella on kokoonpanosta riippumatta vastassaan kuin kiveen hakattuja talouspolitiikan sääntöjä ja julkisen talouden rajoitteita.

Talouspolitiikan säännöt estävät seuraavaakin hallitusta panemasta toteen kaikkia vaalilupausten hankkeita. Mutta taloussääntöjen takia jäänee taas järkeviäkin investointeja tekemättä ja välttämättömiäkin korjauksia rästiin.

Puolueiden pitkistä toivomus- ja lupauslistoista huolimatta käykin helposti niin, että korjausvelkaa kertyy eri hallinnonaloille lisää eikä uusia investointeja saada toteen edes sitä tahtia kuin vanhat rakenteet rapistuvat.

Yksi pitkäjänteisen – ja aidosti vastuullisen – talouspolitiikan kynnys piilee kaavamaisessa tavassa, jolla Euroopan unionin (EU) ja Suomen omat finanssipoliittiset säännöt tarkastelevat julkisen talouden investointimenoja pääsääntöisesti kuin ne olisivat julkisen talouden kulutusmenoja.

Tästä syystä juuri julkiset investoinnit voivat törmätä julkisen talouden budjettirajoitteisiin vielä herkemmin kuin julkiset kulutusmenot, jos ja kun seuraava laskusuhdanne heikentää julkisen talouden tunnuslukuja ja painostaa hallitusta ”sopeutustoimiin”.

Menoleikkauksia on suoraviivaisinta ja poliittisesti kivuttominta panna toteen jättämällä suunnitteilla olleita investointeja tekemättä. Niin kuin on jo vuosien ja useiden hallituskausien ajan ollut tapana.

Siksi maantiet rapistuvat ja rautatiet jäävät rakentamatta. Ja siksi tulevien polvien hyväksi koituvat koulutus- ja ilmastoinvestoinnit uhkaavat jäädä tekemättä.

Ja siksi Suomen talouden kasvu- ja elinvoima heikkenee.

Tuotot voivat olla kuluja suurempia

Kaavamaisten taloussääntöjen takia Suomessa on edellisen ja parin sitä edeltäneen hallituskauden aikana jäänyt suuri määrä hyödyllisiä ja ajan oloon tuottavia investointeja tekemättä.

Näin on käynyt siksi, että talouspolitiikan ”oikeamielisiä” linjauksia on ohjannut ja ohjannee vastakin pyrkimys ”taittaa” julkinen velkaantuminen ja välttää velkaantumista. Kaikin keinoin ja seurauksista välittämättä.

Talouspolitiikan iskulauseet ovat vuosien ajan markkinoineet kaikenlaista velan välttämistä vastuulliseksi siitä riippumatta, mitä velkarahoituksella olisi saatu aikaan. Ja siitä riippumatta, olisiko velalla rahoitettu investointeja vai kulutusmenoja.

Tällaisen yksisilmäisen ja tekopyhän velkakammon takia on jäänyt paljon sellaisiakin investointeja toteuttamatta, jotka olisivat vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan tuottaneet talouskasvua ja muunlaista hyötyä selvästi enemmän kuin kulujensa verran.

Tarpeelliset infrastruktuuri-investoinnit ovat keskeinen keino ylläpitää ja kasvattaa kansantalouden pitkäaikaisia kasvuedellytyksiä.

Esimerkiksi oikeita liikkumis- ja kuljetustarpeita tyydyttävät maantie- ja rautatieinvestoinnit tai vaikkapa tietoliikenneverkkojen rakentaminen aiheuttavat väistämättä ensin rakennuskustannuksia ja myöhemminkin vielä ylläpitokustannuksia.

Mutta jos hankkeet ovat tarpeen eivätkä turhia, koituu niistä välittömästi talouskasvua vahvistavaa kysyntää ja valmistumisen jälkeen kansantalouden pitkäaikaisia kasvuedellytyksiä jopa vuosikymmenten ajaksi.

Samoin kansakunnan nuorten ikäluokkien korkealaatuinen kouluttaminen maksaa, mutta sen avulla on mahdollista vähentää syrjäytymisen riskejä ja haittoja sekä vahvistaa nuorten omia tulevaisuuden mahdollisuuksia ja samalla kohentaa koko kansakunnan tulevaisuuden elinehtoja.

Jos investoinnin pitkäaikaiset hyödyt ja koko kansantaloudelle koituvat edut ovat suurempia kuin niiden rahoittamisesta – vaikka velkarahoituksella – koituu kuluja, pitäisi sellaiset hankkeet toteuttaa epäröimättä.

Tuottavat investoinnit lisäävät kansantalouden velanhoitokykyä enemmän kuin velkaa, joten suhteellinen velkataakka kevenee eikä suinkaan kasva.

Varsinkin, kun valtiolle on tarjolla velkarahoitusta historiallisen edullisella nollan ja korkeimmillaankin runsaan yhden prosentin korolla. Ja varsinkin, kun maata hallinnoivalla keskuspankilla on keinot varmistaa rahoituksen edullisuus vastaisuudessakin.

Rahaa riittää mutta ei mihin tahansa

Kaavamaisten alijäämä- ja velkarajojen keinotekoinen ja osin haitallinen luonne käy selväksi kahdesta käytännön esimerkistä.

Ensimmäinen esimerkki olkoon EU:n niin sanottu strategisten investointien rahasto (ESIR), jonka EU perusti eurokriisin aikaan taltuttamaan lähinnä euroalueen taloutta ja kasvuvoimaa rapauttavaa investointilamaa.

Rahaston yksi erityispiirre tarjoaa jäsenmaille keinon kiertää EU:n omia taloussääntöjä, sillä jäsenvaltiot voivat ohjata tähän rahastoon velaksi hankkimaansa rahoitusta ilman kyseisten summien kirjaamista omiin velkatilastoihinsa.

Tämän velkatilastoinnin helpotuksen on tarkoitus houkutella jäsenvaltioiden rahoitusta investointiin mutta samalla keskittää investointien tarveharkinta komissiolle.

Vain kaavamaiset taloussäännöt estävät jäsenvaltiota tekemästä samaa.

Toinen esimerkki olkoon Suomen valmistelema hävittäjähankinta, joka on tarkoitus rahoittaa puolustusbudjetin normaalin kehyksen ulkopuolisella erillisrahoituksella.

Pyörein luvuin kymmenen miljardin euron hävittäjähankinta on edellisen eduskunnan mielestä tarpeen siitä huolimatta, että se ei mitenkään mahdu normaaleihin budjettiraameihin ilman alijäämä- ja velkarajojen pahanlaista paukkumista.

Ottamatta kantaa itse hävittäjähankkeen tarpeellisuuteen siitä voi helposti päätellä, että miltei minkä hintainen hanke tahansa on mahdollista toteuttaa, kunhan se on poliittisesti kyllin painava ja vallassa olevat poliitikot katsovat sen kyllin tarpeelliseksi.

Lähiviikkoina tai -kuukausina selviää, kuinka tärkeinä seuraava hallitus oikeasti pitää vaalikeskustelujen ja -lupausten investointihankkeita.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?