Näin pelifirmoissa tienataan – yli puolella palkka nousi viime vuonna - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Näin pelifirmoissa tienataan – yli puolella palkka nousi viime vuonna

Palkkakyselyn perusteella pelialalla on keskivertoa tasa-arvoiset palkat ja naisilla on jopa enemmän alaisia kuin miehillä.

Pelialan ammattilaisten keskiansio hipoo 4 000 euroa alan ammattiliiton tekemän palkkakyselyn perusteella.

10.4.2019 18:10

Pelialan ammattilaisten kuvitellaan usein tienaavan hurjasti, mutta mikä on hypetetyn alan todellisuus?

Ammattiliitto Game Makers of Finland teki ensimmäisen palkkakyselyn alallaan loppuvuodesta 2018, ja siitä selviää, että pelialan keskiansio Suomessa on 3 950 euroa/kk. Mediaanitulo on 3 700 euroa/kk, eli palkoista puolet on sitä matalampia ja puolet sitä korkeampia.

Kyselyyn vastasi noin 200 pelialalla Suomessa työskentelevää henkilöä. Yli puolet kertoi palkkansa nousseen vuoden 2018 aikana. Perusteita palkannousulle olivat palkankorotus, oma ansioituminen ja työpaikan vaihto. Myös hieman yli puolet kertoi saaneensa kuukausipalkkansa lisäksi kannustinpalkkioita.

Ala on kansainvälinen ja kilpailtu, ja tämä näkyy myös palkoissa.

– Pelialan palkkojen kehitys on pitkään noudattanut Suomen yleisen keskiansion kehitystä, mutta nyt näyttää siltä, että ainakin pääkaupunkiseudun menestyvissä yrityksissä palkkataso on hieman korkeampi kuin suomalaisten keskiansio, sanoo Suomen pelialan etujärjestön Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen tiedotteessa.

Vaikka peliala on miesvaltainen, palkkatasa-arvo on liiton mukaan keskimääräistä parempi. Lisäksi pelialan naisilla huomattavasti useammin alaisia kuin alan miehillä. Naispuolisista vastaajista 18 prosentilla oli alaisia, kun miehillä oli vain 12 prosentilla.

Peliala ei kuitenkaan ole pelkästään koodaamista. Alalla on myös paljon muita tehtäviä kuin ohjelmointia. Tyypillinen työntekijä työskentelee täysipäiväisesti, todennäköisesti pääkaupunkiseudulla ja tekee työtä joko graafisen suunnittelun, ohjelmoinnin eli koodauksen tai pelisuunnittelun parissa.

Esimerkiksi alalla olevan graafisen suunnittelijan kuukausipalkka oli keskimäärin 356 euroa pienempi kuin pelinkehittäjän, joka tosin on useammin ”seniorin” roolissa kuin graafinen suunnittelija.

Puolet vastanneista oli käynyt tietojenkäsittelytieteen kandidaatin tutkintoa vastaavan tutkinnon. Kaikki eivät siis ole maistereita ja tutkinnon taso ei näytä kyselyn perusteella vaikuttaneen palkkatasoon.

Sen sijaa sijainnilla ja työpaikan koolla on merkitystä. Pääkaupunkiseudulla tienataan noin 300 euroa enemmän kuussa kuin pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja alan isoilla toimijoilla oli selvästi paremmat palkat kuin pienillä yrityksillä.

Palkkakyselyyn vastasi noin 200 pelialan ammattilaista, 26 eri yrityksestä. Tulokset osoittivat, että tyypillinen pelialan ammattilainen on tietojenkäsittelytieteen kandidaatin opinnot suorittanut 33-vuotias mies.

Palkkakyselyyn osallistuneista suuri osa työskenteli senioritason työtehtävissä ilman alaisia. Suuri osa, 78 prosenttia kyselyyn vastanneista ilmoitti kokevansa oman työsuhteensa vähintään melko vakaaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?