Postin työntekijäliitto jyrähtää: aikovatko poliitikot viedä kolmanneksen palkoista?

Julkaistu:

Työntekijäliitto PAU aloitti viikko ennen eduskuntavaaleja oman kampanjansa työehtosopimuksista.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on ryhtynyt kampanjoimaan ”työehtosopimusshoppailua” vastaan.

Työntekijäliitto PAU oli sunnuntaina ostanut Helsingin Sanomista koko aukeaman mainoksen.

Posti on valtion täysin omistama, ja PAU aloitti kampanjansa viikko ennen eduskuntavaaleja.

Mainoksessaan PAU kysyy jokaiselta puoluejohtajalta, että antaako puolueen puheenjohtaja viedä postilaisten palkoista kolmasosan.

Ketä PAU kehottaa äänestämään, puheenjohtaja Heidi Nieminen?

– Emme ole tehneet päätöstä, että kehottaisimme jotain tiettyä puoluetta äänestämään. Olemme kysyneet puolueelta kysymyksen. Kun puolueet ovat vastanneet, kerromme jäsenistölle ja kaikille kiinnostuneille, mitä puolueet ovat vastanneet.

Mitä luulette, miten kysymykseenne vastaavat vasemmistopuolueet ja porvaripuolueet?

– Toivon, että kaikki puolueet vastaavat, että he eivät hyväksy Postin eikä muidenkaan yritysten osalta työsopimusshoppailua. En uskalla lähteä arvailemaan. Sen tiedän, että Li Andersson (vas) on omilla Facebook-sivuillaan ottanut asiaan kantaa ja hän ei sitä hyväksy. Muiden puheenjohtajien osalta ei ole tietoa, että ovatko kantaa ottaneet.


Sanotte, että työehtosopimusshoppailu koskee 10 000 postin jakajaa ja lajittelijaa. Kuinka paljon työtehtäviä on niin sanotusti shoppailtu ulkopuolelle?

– 2017-2018 se koski sanomalehdenjakajia, joita oli noin 1 500 ja he joutuivat halvempaan työehtosopimukseen. Katsomme, että tällä hetkellä työehtosopimusshoppailu uhkaa vajaata kymmentätuhatta, koska Posti on ilmoittanut, että postinjakeluun ja -lajitteluun tulee vuokratyöntekijöitä halvemmalla työehtosopimuksella. Tällä hetkellä jakelussa ja lajittelussa on vuokratyöntekijöitä, mutta siellä on tähän asti noudatettu kaikkiin työntekijöihin samaa työehtosopimusta.

Ovatko vuokratyöntekijät kokopäiväisiä vai tarvittaessa töihin tulevia?

– Osassa kokopäiväisiä, osassa ei. Osassa työntekijät ovat olleet jo vuosia, ja vuokratyöntekijöitä on ollut enemmän tai vähemmän, osassa on kiireapua.

Miten työehtosopimuksen shoppailu on mahdollista? Miten joku tekee halvemmalla töitä kuin Postin sopimuksella?

– Kun työnantaja päättää vaihtaa työnantajaliittoa, se voi samalla vaihtaa työehtosopimusta. Usealla alalla on päällekkäisiä työehtosopimuksia.

Onko shoppailusta esimerkkiä muista liitoista?

– Vaikka kuinka paljon muutaman kymmenen vuoden ajalta. Siellä on paljon siivoojia, kiinteistöalan työntekijöitä, hoiva-alan ja päiväkotien työntekijöitä. Esimerkiksi meidän alalla siivoojat meni 2002 halvempaan työehtosopimukseen.

Jos Postin sopimuksessa on paremmat palkat siivoojille, ja toisessa sopimuksessa siivoojille on pienempi palkka – tästä on siis kysymys?

– Juuri näin. Esimerkiksi Posti siirsi sanomalehdenjakajat Postipalvelu-yritykseen ja siirtyi Medialiiton jäseneksi ja ovat nyt halvemmalla sopimuksella.

Millä lailla vuokratyöntekijät tai työehtosopimusshoppailu uhkaa Postin työntekijöitä?

– Noin 10 000 postinjakajan ja -käsittelijän osalta Posti on ilmoittanut, että se mahdollisesti käyttää tuhansia vuokratyöntekijöitä jatkossa halvemmalla työehtosopimuksella. Varmasti Posti pyrkii eroon niistä ihmisistä, joihin se joutuu käyttämään meidän työehtosopimusta, jos se löytää työntekijöitä halvemmalla sopimuksella.

Tiedetään, että jaettavan postin määrä pienenee koko ajan, kun on siirrytty sähköiseen asiointiin. Lienee luonnonlaki, että Postissa ei voi olla niin paljon henkilöstöä kuin aiemmin ja irtisanomisia on tiedossa?

– Näin on ollut. Emme ole vaatineet, että aina pitäisi olla sama määrä ihmisiä töissä, vaikka volyymi pienenee. Postista on vuosittain hävinnyt 500–1 000 työpaikkaa. Onneksi tämä ei ole tarkoittanut näin paljon irtisanomisia, vaan suuri osa vähennyksistä on tapahtunut luonnollisen poistuman kautta, kun ihmiset jäävät eläkkeelle, vaihtavat työpaikkaa tai lähtevät opiskelemaan, Nieminen vastasi.

PAU syyttää Helsingin Sanomia sensuroimisesta 

Maanantaina kävi myös ilmi, että PAU syyttää Helsingin Sanomia ilmoituksensa sensuroinnista. PAUn ilmoituksesta oli poistettu kohta, joka liittyy työnantajien perustamaan SME-ammattiliittoon.

PAU pitää SME:n tekemien työehtosopimusten ehtoja surkeina. PAU nimeää Keskisuomalainen-konsernin työnantajaksi, joka on solminut mainosjakelussa työehtosopimuksen kiistellyn SME-liiton kanssa.

Helsingin Sanomien päätoimittajan Kaius Niemen mukaan kiistellyn kohteen poistaminen perustuu kansainvälisen kauppakamarin markkinointisääntöihin, joita mainonnan eettinen neuvosto soveltaa. Mainonnassa ei saa sääntöjen mukaan esittää halveksuvia tai väheksyviä väitteitä muun muassa yrityksistä. Niemi kertoo, että mainoksen alkuperäinen teksti oli ristiriidassa sääntöjen kanssa, koska siinä mainittiin yksittäinen yritys halventavalla tavalla.

Niemen mukaan HS oli esittänyt muutospyynnön mainokseen. Hän painottaa, että mainonnan on noudatettava sääntöjä riippumatta siitä, mitä mieltä julkaisija on esillä olevista asioista.

Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat kuuluvat Sanoma-konserniin. Sanoma on STT:n pääomistaja. Myös Keskisuomalainen kuuluu STT:n omistajiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    2. 2

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    3. 3

      Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

    4. 4

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    5. 5

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    6. 6

      Valmet Automotive haalii väkeä ympäri Suomea ja ulkomailta – parturista autonrakentaja jopa parissa viikossa

    7. 7

      Lehti: ”Vähittäiskaupan apokalypsi” riehuu Yhdysvalloissa – jo lähes 6 000 kauppaa on sulkenut tänä vuonna

    8. 8

      Reino- ja Aino-tossujen ostajiksi paljastuivat Finlaysonin omistajat – valmistus ei jatku Suomessa

    9. 9

      VR tilaa sveitsiläisyhtiöltä 60 veturia – kauppahinta 200 miljoonaa euroa

    10. 10

      Valmet Automotive ilmoitti valtavista rekrytoinneista: 1 000 uutta henkilöä töihin Saloon ja Uuteenkaupunkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    2. 2

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    3. 3

      Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

    4. 4

      Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

    5. 5

      Valmet Automotive haalii väkeä ympäri Suomea ja ulkomailta – parturista autonrakentaja jopa parissa viikossa

    6. 6

      Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

    7. 7

      Reino- ja Aino-tossujen ostajiksi paljastuivat Finlaysonin omistajat – valmistus ei jatku Suomessa

    8. 8

      Lehti: ”Vähittäiskaupan apokalypsi” riehuu Yhdysvalloissa – jo lähes 6 000 kauppaa on sulkenut tänä vuonna

    9. 9

      Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

    10. 10

      Verkkokauppajätti Amazonin tie päättyy Kiinassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaispoika odotti perintörikkauksia 99-vuotiaalta isotädiltä – uskoi huhujen vieneen arvotaulun, asunnon ja rahat

    2. 2

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    3. 3

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    4. 4

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    5. 5

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    6. 6

      Yle: Lähihoitaja haastoi Esperi Caren oikeuteen – liitto: Yritys kikkaili palkan­korotukset nollaan

    7. 7

      Hoiva-asukin omaisuus lihoiksi? Näillä konsteilla puolueet ratkoisivat käsistä karkaavia hoivakuluja

    8. 8

      Leluvalmistaja vetää takaisin 4,7 miljoonaa vauvan sitteriä – tuotteeseen yhdistetty yli 30 kuolemantapausta

    9. 9

      Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

    10. 10

      Saga Caren palvelu­talossa pyydetään yhden ikkunan pesusta 50 euroa – alan yritys: ”Meillä homma maksaisi 20 euroa”

    11. Näytä lisää