Espoo kouluttaa 40 työtöntä koodareiksi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Espoo kouluttaa 40 työtöntä koodareiksi

Koulutettavilla on taustaa tietotekniikka-alalta, mutta heidän osaamisensa on vanhentunutta, koulutuksen järjestäjä Soprano kertoo.

Koodarikoulun jälkeen he tekevät kolmen kuukauden harjoittelun yrityksissä ja tavoitteena on, että he saavat töitä kyseisestä yrityksestä.­

2.4.2019 10:46

Espoon kaupunki kouluttaa 40 Suomessa asuvaa työtöntä koodareiksi espoolaisyritysten tarpeisiin, koulutuksen järjestäjä Soprano kertoo tiedotteessaan.

Koulutus kestää kolme kuukautta, ja ensimmäinen ryhmä aloittaa torstaina. Kaikilla osallistujilla on perustaidot ohjelmoinnista, mutta heidän osaamisensa on vanhentunut ja he ovat nyt työttömiä.

– Koodaripulasta kärsitään myös peliteollisuuden ulkopuolella. Koodareita tarvitsevat esimerkiksi terveysyhtiöt, konepajat ja vakuutus- ja rahoitusyhtiöt. Myös julkishallinnon puolella on tarvetta osaaville koodareille, Sopranon toimitusjohtaja Arto Tenhunen sanoo tiedotteessa.

Koodarikoulun jälkeen he tekevät kolmen kuukauden harjoittelun yrityksissä ja tavoitteena on, että he saavat töitä kyseisestä yrityksestä.

– Asiakasyrityksessä suoritetun harjoittelun jälkeen opiskelijoiden kanssa käydään henkilökohtaisesti läpi toimenpiteet työllistymisen edistämiseksi. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi lisäosaamisen hankkiminen ja vaikkapa yrittäjyysvaihtoehdon pohtiminen, Sopranon ict-koulutusohjelmien liiketoimintajohtaja Pauliina Lautanen-Nissi sanoo.

Juttua on täsmennetty 2.4. kello 15.45 Espoon kaupungin mukaan koulutus ei ole vain ulkomaalaistaustaisille toisin kuin Soprano aiemmin kertoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?