Ravintolayrittäjä turhautui: Kokit hukkuvat töihinsä, lisätyövoima jämähtää byrokratiaan – ”Tietävätkö poliitikot, mikä se todellisuus on?”

Julkaistu:

Työperäisen oleskeluluvan käsittelyajat ovat pidempiä nyt kuin pakolaiskriisin aikaan.
Pohjalaista ravintolayrittäjää turhauttaa: osaaville wok- ja sushiruoan kokeille on hirvittävä tarve ja heitä on jo löytynyt Kiinasta, mutta he eivät saa tulla töihin.

Tällä hetkellä kaksi kiinalaista kokkia odottaa oleskelulupaa Kiinassa ja kaksi lisää Suomessa. Maahanmuuttoviraston (Migri) käsittelyajat ovat venyneet heidän kohdallaan todella pitkiksi. Kiinassa lupaansa odottaneet ovat olleet putkessa jo yli vuoden.

Suomessa olevat kaksi kokkia ovat odottaneet päätöstä yli puoli vuotta. He eivät saa tehdä töitä ennen kuin päätös tulee. Yrittäjän mukaan heidän rahansa ovat lopussa.


Samalla jo töissä olevat kokit ovat täysin ylityöllistettyjä.

TE-toimisto on antanut ravintolalle myöntävän osapäätöksen niin sanotun tarvehankinnan osalta, eli TE-toimiston mukaan osaavaa työvoimaa haettuun pestiin ei ole tarjolla Suomesta tai EU-alueelta kohtuullisessa ajassa. Siksi työvoimaa on voinut hakea ulkomailta.

Käsittely on jämähtänyt Migriin.

– Poliitikot ja muut puhuvat koko ajan, että työperästä maahanmuuttoa pitää lisätä, ja se on Suomen etu. Tietävätkö he, mikä se todellisuus tällä hetkellä on? ravintolayrittäjä kysyy.

Ylitarkastaja Annika Kohvakka Maahanmuuttovirastosta sanoo, että hakemusten määrä on viime aikoina lisääntynyt ja siksi käsittelyajat ovat voineet pidentyä. Lakisääteinen käsittelyaika työntekijän oleskeluluvalle on neljä kuukautta.

– Ruuhkien takia en voi sanoa, että siihen ihan sataprosenttisesti päästään.

Hänen mukaansa yleisin syy käsittelyaikojen venymiselle on kuitenkin työnantajassa tai hakijassa, sillä usein hakemukset ovat puutteellisia. Tällöin joko työnantajalle tai hakijalle lähetetään selvityspyyntö. Jos hakemuksesta puuttuu tarvittavia asiakirjoja, käsittelyaika venyy.

Ravintolayrittäjä sanoo, että heidänkin kohdallaan molemmista Kiinassa odottavista hakijoista pyydettiin yksi lisäselvitys. Yrittäjä kuitenkin vastasi niihin viikon kuluessa.

 

Poliitikot ja muut puhuvat koko ajan, että työperästä maahanmuuttoa pitää lisätä, ja se on Suomen etu. Tietävätkö he, mikä se todellisuus tällä hetkellä on?

Yrittäjän mukaan hän ei ole ongelman kanssa yksin. Hänen mukaansa jotkin ravintolat ovat jo joutuneet perumaan hakemuksia, koska tarve kokille on mennyt ohi – joko sen takia että yrittäjä ei olekaan voinut perustaa ravintolaa tai siksi, että ulkomailla oleva kokki ei ole voinut enää odottaa.

Kohvakka sanoo, ettei hänelle ole tullut eteen tilannetta, jossa oleskeluluvan hakemus olisi vedetty pois yrittäjän kuvailemalla tavalla.

– Miten työnantaja on sitten ratkaissut työntekijän tarpeensa, jos hän ei ole ollut valmis odottamaan sitä päätöstä? En osaa sanoa, eikä minulle ole tullut tällaista eteen, Kohvakka toteaa.

Erikoista oleskelulupien käsittelyajoissa on se, että vielä muutama vuosi sitten ne olivat huomattavasti lyhyempiä, vaikka turvapaikanhakijoita oli Suomessa paljon nykyistä enemmän.

Kohvakka antaa tälle selkeän selityksen. Vuoden 2017 alusta Migrin työtaakka kasvoi, kun niin sanottujen jatkolupien käsittely siirtyi Poliisilta Maahanmuuttovirastoon. Tällöin käsiteltävien hakemusten määrä kasvoi huomattavasti ja johti siihen, että prosessiin muodostui jonoa.
Ravintolayrittäjät ja muut pitkää työsuhdetta ulkomailta etsivät työnantajat painivat eri sarjassa kuin vaikkapa marjanpoimijoita kaipaavat. Syy on kausityölaki.

Se on määrittänyt kausityön hakemusten käsittelyajat lyhyiksi, jotta akuutti lyhytaikainen tarve ei ehdi mennä ohi.

– Eihän ole tarkoituksenmukaista, että esimerkiksi maatalousyrittäjät saavat työntekijänsä vasta sen jälkeen, kun kausi on jo ohi, Kohvakka selittää.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

  2. 2

    Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

  3. 3

    Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

  4. 4

    Valmet Automotive haalii väkeä ympäri Suomea ja ulkomailta – parturista autonrakentaja jopa parissa viikossa

  5. 5

    Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

  6. 6

    Näillä amk-tutkinnoilla tienaa heti yli 4 000 euroa kuussa – katso lista keskipalkoista

  7. 7

    Reino- ja Aino-tossujen ostajiksi paljastuivat Finlaysonin omistajat – valmistus ei jatku Suomessa

  8. 8

    Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

  9. 9

    Lehti: ”Vähittäiskaupan apokalypsi” riehuu Yhdysvalloissa – jo lähes 6 000 kauppaa on sulkenut tänä vuonna

  10. 10

    Suomen hampurilaiskeisari teki yllättävän päästöehdotuksen: verolle liha, eikä tulot – ”Vain raha vaikuttaa käytökseen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

  2. 2

    Veronpalautukset kilahtavat tileille aiemmin kuin ennen – puoliso voi vaikuttaa maksupäivään

  3. 3

    Bisneksen aakkoset sököstä, ruplilla rahoiksi – kartanonherra Arto Hakala on poikkeuksellinen yrittäjä

  4. 4

    Valmet Automotive haalii väkeä ympäri Suomea ja ulkomailta – parturista autonrakentaja jopa parissa viikossa

  5. 5

    Reino-tossujen uusi omistaja kertoo, miksi siirtää tuotannon ulkomaille: ”Hyviä kumppaneita löytyy myös Euroopan ulkopuolelta”

  6. 6

    Verkkokauppajätti Amazonin tie päättyy Kiinassa

  7. 7

    Norwegianilta 22-sivuinen sääntökirja ulkonäöstä: Lentoemännille pakkomeikki – ”Uskomattoman vanhanaikaista”

  8. 8

    Reino- ja Aino-tossujen ostajiksi paljastuivat Finlaysonin omistajat – valmistus ei jatku Suomessa

  9. 9

    Lehti: ”Vähittäiskaupan apokalypsi” riehuu Yhdysvalloissa – jo lähes 6 000 kauppaa on sulkenut tänä vuonna

  10. 10

    VR tilaa sveitsiläisyhtiöltä 60 veturia – kauppahinta 200 miljoonaa euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sukulaispoika odotti perintörikkauksia 99-vuotiaalta isotädiltä – uskoi huhujen vieneen arvotaulun, asunnon ja rahat

  2. 2

    Tuntematon maksoi Juhan luottokortilta MobilePaylla: ”Löysin 430 euron katevarauksen”

  3. 3

    Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

  4. 4

    Veroilmoituksen uudistus herättää huolta – ”Miljoonia on mennyt paperipostiin, josta valtaosa menee roskiin”

  5. 5

    Uudet luvut hoivapommista julki – katso, miten kulut paisuvat vuosi vuodelta

  6. 6

    Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

  7. 7

    Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

  8. 8

    Yle: Lähihoitaja haastoi Esperi Caren oikeuteen – liitto: Yritys kikkaili palkan­korotukset nollaan

  9. 9

    Hoiva-asukin omaisuus lihoiksi? Näillä konsteilla puolueet ratkoisivat käsistä karkaavia hoivakuluja

  10. 10

    Leluvalmistaja vetää takaisin 4,7 miljoonaa vauvan sitteriä – tuotteeseen yhdistetty yli 30 kuolemantapausta

  11. Näytä lisää