Eläketurvakeskus: Työeläkemaksu mahdollista pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti

Julkaistu:

Ennustetulla väestökehityksellä maksu ylittää 30 prosentin rajan laskentajakson loppupuolella.
Työeläkemaksu TyEL voidaan pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti, kertoo Eläketurvakeskus. Sen jälkeen työeläkemaksuun syntyy useiden prosenttiyksiköiden korotuspaine.

Asia käy ilmi Eläketurvakeskuksen päivitetystä pitkän aikavälin laskelmasta lakisääteisten eläkkeiden kehityksestä.

Eläketurvakeskuksen mukaan rahoitusta vaikeuttaa matala syntyvyys.
Laskelmien lähtökohtana on Tilastokeskuksen viime vuoden väestöennuste. Sen mukaan työikäisten määrä laskee koko laskentajakson 2019–2085 ajan. Pitkällä aikavälillä lasku johtuu matalasta syntyvyydestä.

Tästä huolimatta yksityisen sektorin TyEL voidaan Eläketurvakeskuksen mukaan pitää alle 25 prosentissa 2050-luvulle asti. Sen jälkeen eläkemenot suhteessa palkkasummaan alkavat nousta voimakkaasti.

Ennustetulla väestökehityksellä maksu ylittää 30 prosentin rajan laskentajakson loppupuolella, sanoo Eläketurvakeskus.

– Eläketurvan rahoitusnäkymät ovat lähivuosikymmeninä varsin vakaat. Syntyvyyden aleneminen on kuitenkin syytä ottaa vakavasti. Nyt on aika miettiä, voiko väestökehitykseen vaikuttaa, sanoo tiedotteessa kehityspäällikkö Heikki Tikanmäki Eläketurvakeskuksesta.

Koko työeläkejärjestelmän tasolla sen sijaan ei Eläketurvakeskuksen mukaan ole maksunkorotuspainetta. Julkisella sektorilla eläkemenot suhteessa palkkasummaan laskevat vuosisadan puolivälissä muun muassa aikaisemmista paremmista eläke-etuuksista aiheutuvan maksurasitteen helpottaessa.

STTK ja SAK: Ei hätiköityjä päätöksiä

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK katsoo, ettei syntyvyyden lasku aiheuta välittömiä muutospaineita eläkejärjestelmään.

– Syntyvyyden lasku on huolestuttavaa, mutta se ei aiheuta välittömiä muutostarpeita työeläkejärjestelmään eikä hätiköityjä päätöksiä järjestelmän uudistamiseksi ole tarpeen tehdä. Syntyvyyden laskun syitä on kuitenkin analysoitava tarkasti, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo tiedotteessa.

Palolan mukaan maksuista neuvottelemista ei ole tarpeen aikaistaa. Työeläkemaksuista on sovittu vuoteen 2021 asti.

Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta myöntää, että syntyvyyden aleneminen koettelee eläkejärjestelmän kestävyyttä.

– Ennusteen perusteella hätiköityihin ratkaisuihin ei ole tarvetta, mutta tilannetta on syytä seurata tarkkaan, Eloranta sanoo tiedotteessa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

  2. 2

    Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

  3. 3

    EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

  4. 4

    Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

  5. 5

    Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

  6. 6

    Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

  7. 7

    Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

  8. 8

    Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

  9. 9

    Hämeen Sanomien päätoimittaja jätti tehtävänsä

  10. 10

    Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

  2. 2

    Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

  3. 3

    Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

  4. 4

    Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

  5. 5

    Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

  6. 6

    Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

  7. 7

    Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

  8. 8

    Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

  9. 9

    LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

  10. 10

    Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

  2. 2

    Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

  3. 3

    Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

  4. 4

    Ambulanssi­lennolle tuli kiire: asiakas lainasi yli 20 000 euroa ja maksoi – sitten lento­yhtiöltä tuli soitto, jollaista ei todellakaan olisi halunnut saada

  5. 5

    Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

  6. 6

    Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

  7. 7

    Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

  8. 8

    LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

  9. 9

    Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

  10. 10

    Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

  11. Näytä lisää