Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

Julkaistu:

Viiden auton savonlinnalaisyrittäjä kertoo, että uusi Kela-kuljetusten malli ajaa kalustoa uusineen vanhan taksiyhtiön lopettamaan toimintansa.
Maakuntien Kela-taksiyrittäjistä osalla on jo vaikeita toimeentulo-ongelmia, kun taksiuudistuksen jälkeistä aikaa eletään yhdeksättä kuukautta.

Taksimarkkinan vapautumisen rinnalla lisäksi Kela kilpailutti korvattavat kyydit ja kyytien välitystoiminta siirrettiin keskuksiin, joista isoin on viiden maakunnan alueella toimiva Pro-Keskus.

Tyytymättömyys on laajaa ainakin Etelä-Savon yksinyrittäjien keskuudessa, ja uudistus on myös ruokkinut perinteistä kitkaa kaupunki- ja maaseutupitäjien taksien välillä. Yrittäjät sanovat, että Pro-Keskus ja sen osaomistaja, järjestelmätoimittaja Semel Oy lypsävät kuljettajia kuiviin provisioilla ja vuokrilla. Taksiyrittäjien esittämät kuluarviot perustuvat heidän omiin laskelmiinsa.

Kela-kyydit välitetään ainoastaan isojen taksiyhtiöiden omistaman Pro-Keskuksen kautta, ja kaikkien kuskien on käytettävä Semelin laitteistoa, jossa on kuljettajien mukaan paljon käyttöhäiriöitä.

Taloussanomat haastatteli kuutta taksiyrittäjää eri puolilta Etelä-Savoa. Osa oli toimitukseen yhteyttä ottaneita, osa soittokierroksella tavoitettuja henkilöitä. Semelin ja Pro-Keskuksen edustaja Börje Nummelin tyrmää väitteet.
Nummelin on ajovälitys- ja maksuliikennejärjestelmän toimittavan Semelin toimitusjohtaja ja Pro-Keskuksen hallituksen puheenjohtaja. Pro-Keskuksen omistavat kuopiolainen Savon Taksidata, mikkeliläinen Etelä-Savon Taksi ja Semel.

1. Taksiyrittäjiä ulos bisneksestä

Savonlinnalainen Hannu Häyrinen on hallituksen puheenjohtaja poikansa Jarkon firmassa, jossa on viisi autoa. Alun perin uskoa oli, että varautumalla uudistukseen yhtiö saisi kilpailuetua ja se panosti uuteen kalustoon. Toiveet ovat romuttuneet.


– Tuli henkinen väsyminen, kun on ollut 200 selvittelyä vaativaa asiaa, jossa jokin virhe, reklamointeja ja kaikissa menee aikaa molemmissa päissä. Kela-uudistuksen yhtenä tavoitteena oli, että kyytivälitys automatisoituu ja käsityö vähenee. Nyt ne ovat yötöitä.

– Heräsi kysymys, onko tässä mitään järkeä, varsinkaan kun emme näe mitään aikaikkunaa, että tilanne korjaantuu.

– Pojan taksiyrittäjäura on loppu, isä-Häyrinen suree.

Taksiyrittäjiä painaa raskas kulurakenne. Häyrisen mukaan moni yrittäjä ei välttämättä havainnut tilannetta uudistuksen alla, kun mietti mukaan lähtemistä. Moni allekirjoitti sopimuksen pakon edessä, koska ilman Kela-ajoja ei maaseudulla pärjää.


– Itse maksan 7–10 prosenttia joka eurosta Pro-Keskukselle alvillisesta hinnasta. Se on muhkea summa, sanoo juvalainen Kari Halonen.

Kun mukaan laskee kaikki kulut, summa on vielä suurempi, huomauttaa Häyrinen.

– Meidän autojen keskimääräisistä ajotuloista menee Kela-ajoissa 19 prosenttia välitysorganisaatioiden taskuun ja Sosterin (vammaispalveluajoissa) 16,5 prosenttia. Täysin kohtuuton kustannus palvelusta, jossa on ollut ja on edelleen toimintahäiriöitä, Häyrinen kertoo.

Ennen uudistusta taksiyrittäjä Reino Vänskällä ei ollut ongelmia laskujensa kanssa. Nyt tilanne alkaa näyttää yhtä heikolta kuin Häyrisillä.

Vänskä laskee, että rahaa menee Semelille kolmessa vuodessa yhdeksän tonnia vuokrina. Puolessa vuodessa yrittäjällä on jäänyt rästiin työeläkemaksuja ja Semelin laitteiston vuokrat joulu–helmikuulta. Myös Vänskä on reklamoinut laskuista.

– Työ ei elätä, velkaannun koko ajan lisää. Onneton lähin tähän rumbaan.

Eräs kahden auton omistaja laskee, että maksaa Semelille kolmessa vuodessa laite- ja järjestelmävuokria 19 000 euroa. Jos ne olisi voinut ostaa omaksi, summa olisi ollut ehkä kuuden tonnin luokkaa.

Kela-kyydeissä tienestit jäävät pienemmiksi kuin 10 vuotta sitten, toinen kuski sanoo.

– Taksimiesten kielellä tämä on suurta kusetusta tällä hetkellä, kolmas sanoo.

– He ovat näillä vuokravehkeillä kuin torppareita, kuvaa yksi Semel-laitteensa itse omistava taksikuski.

Invataksit kärsivät eniten auton korkean hankintahinnan takia. Häyrisen kannattavuuslaskelman perusteella jokainen auto tekee 15 000 euroa vuodessa tappiota, jos kuljettajien palkat maksetaan työehtosopimuksen mukaan.

– Se johtaa siihen, että yhden auton yrittäjät ajavat autonsa loppuun. Harvempi lähtee sen jälkeen tappiota tekemään, Häyrinen sanoo.

2. Kuitti- ja reklamaatiosuma

Kela-taksiuudistuksen jälkeen moni taksi käyttää Semelin uusinta laitteistoa eli M2 -kosketusnäyttömittaria. Siinä on kuskien mukaan ollut paljon lastentauteja eli erilaisia häiriöitä. Ne ovat vähentyneet, mutta eivät hävinneet. Osa vanhoista taksinkuljettajista sai pitää vanhan Semel-mittarin ja siinä vastaavia vikoja ei ole.

– Laitteet eivät ole toimineet heinäkuun jälkeen yhtäkään kuukautta moitteettomasti, yksi taksiyrittäjistä sanoo.

Erään kuntataksiyrittäjän mukaan laitteet pelaavat jo paremmin. Vikoja on yhä, mutta niiden kanssa on oppinut elämään.

Usea yrittäjä on reklamoinut ja ilmoittanut Semelille, että ei maksa laskuja palvelusta, joka ei pelaa niin kuin pitäisi. Perintätoimisto on voinut laittaa yksittäisiä perintälaskuja jäihin, mutta yhtiö ei ole tullut vastaan laskuissa, haastatellut yrittäjät kertovat.


Myös Häyriset ovat reklamoineet Semeliä ongelmista. Mittarin, maksupäätteen ja ajovälityslaitteen välisissä yhteyksissä on häiriöitä päivittäin, maksupäätteen lähimaksut on veloitettu kahteen kertaan asiakkaalta tai tiedot ovat kadonneet kesken matkan. Välitysjärjestelmässä on ollut katkoja, ja virheiden korjailussa Ulataksissa kuukausien viiveitä. Selvityksiä on pitänyt lähettää samasta asiasta monta kertaa.

– Ymmärrän, että kun uutta järjestelmää otetaan käyttöön, ongelmia voi olla. Ollaan tarjouduttu auttamaan, mutta kun heidän silmiinsä mitään vikaa ei ole. Ihmetyttää, että miksi näin käyttäydytään, Häyrinen sanoo.

Jos matka- ja asiakastiedot häviävät laitteelta, kuskit tekevät suoraveloituksen välityskeskukselle ja matka korvataan aikanaan heille. Vänskän mukaan kuittikorvaus on tullut jopa kuukausien viipeellä.

– Auto seisoo kovalla pakkasella kolme tuntia, ajat kympin kyydin, ja menee puoli tuntia ennen kuin saat mittarilta summan siirrettyä maksupäätteelle, koska laitteet eivät toimi kylmässä. Sulakesulkeisia pidetään päivittäin, että virta laitetaan pois. Raporttiin ei voi luottaa, vaan lasken kaikki vielä kynällä, yksi taksiyrittäjä kuvaa.

Häyrinen kertoo, että ehdotti kompromissina 40 prosenttia maksuosuutta heinä–joulukuulta, mutta se ei käynyt Semelille.

– Minulla on vieläkin tilityksiä saamatta lokakuusta eteenpäin. Laitoin laskut lokakuusta tammikuulle reklamoinnin ja yritin myös ottaa heihin yhteyttä, mutta kun kukaan ei vastaa. Kunnes helmikuussa tuli ensimmäinen yhteydenotto ja aiheena oli että ’hei katkaisemme mittareidenne toiminnan jos laskuja ei makseta’, toinen taksiyrittäjä kertoo.

Toimintaongelmat tiedetään myös Taksiliitossa. Se on Taloussanomien tietojen mukaan saanut lukuisia yhteydenottoja mittariston häiriöihin liittyen. Tarkemmin liitto ei yhteydenottojen määrää tai sisältöä pysty kommentoimaan.

3. Vilunkia kyytien jakelussa?

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) selvittää parhaillaan välityskeskuksia ja taksiyhtiöitä koskevia syytöksiä kartellista tai kilpailunrajoituksista.

Useiden taksiyrittäjien verenpaineet ovat koholla jo valmiiksi uudistuksen takia. Taksikuskit väittävät, että vilunkia on myös kyytijärjestelmässä, varsinkin kun järjestelmä ei ole reaaliaikaisesti läpinäkyvä.

Kyytien puute poikii kateuttakin varsinkin kun jakajia on aiempaa enemmän. Todisteita Pro-Keskus/Semelin sisäpiiriin kuuluvien taksiyhtiöiden suosimisesta ei toistaiseksi ole saatu.

Kaksi kuskia kiittelee uutta mallia siitä, että pitäjän taksit ylipäänsä pääsivät kyytivälityksen kautta laajempaan markkinaan.

Kyydin saanti määräytyy sen mukaan, kuka on ollut pisimpään tyhjänä ja kenellä on tarvittava kalusto. Välityskeskus jakaa Kela-kyytejä alueittain niin sanottujen hakuruutujen kautta.

Esimerkiksi työvuoron lopulla leppävirtalainen Kela-taksi voi valita Kuopion yliopistosairaalan edessä olevan ruudun, joka syöttää kyytejä vieressä kulkevalle valtatielle etelään päin eli kotikunnan suuntaan.

Moni maalaispitäjän kuski kertoo arkihavaintona, että ruudussa voi joutua odottelemaan tuntejakin turhaan. Tai kun kyyti tulee, se on muutaman kilometrin ”säälikeikka”. Samaan aikaan useita kaupunkitakseja liikkuu oman kotikunnan suuntaan.

– Näissä hakuruuduissa on ollut joko tahallisia tai tahattomia virheitä, sanoo yksi pitkään alalla ollut taksimies.

– Kyytien tarjoaminen ei ole tasapuolista. Järjestelmä voi tarjota kymmenen euron kyytiä lähtöpaikalle, joka sijaitsee 25 kilometrin päässä. Jos et ota kyytiä, olet hyllytettynä puoli tuntia.

Uusin turhautumisen aihe on tullut Pro-keskuksen työvuorolistoista, joita Kela-taksit ovat alkaneet noudattaa Etelä-Savossa eräänlaisena pilottina. Taksiyrittäjiä epäilyttää, että päivystysvelvoite suosii kaupungin taksiyhtiöitä.

Vuorolista voi näyttää esimerkiksi siltä, että kolmen tuhannen asukkaan kunnassa päivystää viisi paikallista Kela-taksia, vaikka viikonloppuisin kyytejä tulee aniharvoin.

Mitä enemmän viikonlopun päivystyksiä, sitä vähemmän autoja jakamassa rahaa tuovia arkivuoroja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus

    2. 2

      Jan Hurrin kommentti: Keskuspankit ruokkivat zombitaloutta – ja heikentävät kasvua

    3. 3

      Ravintolayrittäjä turhautui: Kokit hukkuvat töihinsä, lisätyövoima jämähtää byrokratiaan – ”Tietävätkö poliitikot, mikä se todellisuus on?”

    4. 4

      Nokian osake kääntyi syöksyyn – nyt yhtiö julkaisi harvinaisen tiedotteen

    5. 5

      Caruna vastaa puheisiin sähkön siirtohinnan korotuksista: ”Hinnoittelu ei johdu omistajuudesta”

    6. 6

      Nokia aloitti selvityksen: Tehtiinkö Alcatel Lucentissa laiminlyöntejä? ”Tilanne voi johtaa seuraamuksiin”

    7. 7

      Onko eläkkeitä pakko leikata? Näin asiantuntijat vastaavat: ”Minä en ymmärrä argumenttia ollenkaan”

    8. 8

      HS: Suomessa pitäisi olla 30 vuoden päästä 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa, jotta eläkkeet turvattaisiin

    9. 9

      Nordea: Isyysvapaat pitämällä voi saada jopa tuhansien eurojen hyödyt – silti moni isä jättää sen käyttämättä

    10. 10

      Kalasataman tornitalon vesivahingosta koitui jopa 7 miljoonan euron vahingot – osakkaille luvataan korvauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autopomo julisti, että työntekijä pitäisi ampua – sen jälkeen alkoi helvetillinen simputus

    2. 2

      Jan Hurrin kommentti: Keskuspankit ruokkivat zombitaloutta – ja heikentävät kasvua

    3. 3

      Kalasataman tornitalon vesivahingosta koitui jopa 7 miljoonan euron vahingot – osakkaille luvataan korvauksia

    4. 4

      Onko eläkkeitä pakko leikata? Näin asiantuntijat vastaavat: ”Minä en ymmärrä argumenttia ollenkaan”

    5. 5

      Nokian osake kääntyi syöksyyn – nyt yhtiö julkaisi harvinaisen tiedotteen

    6. 6

      Ravintolayrittäjä turhautui: Kokit hukkuvat töihinsä, lisätyövoima jämähtää byrokratiaan – ”Tietävätkö poliitikot, mikä se todellisuus on?”

    7. 7

      Nordea: Isyysvapaat pitämällä voi saada jopa tuhansien eurojen hyödyt – silti moni isä jättää sen käyttämättä

    8. 8

      Nokia aloitti selvityksen: Tehtiinkö Alcatel Lucentissa laiminlyöntejä? ”Tilanne voi johtaa seuraamuksiin”

    9. 9

      Caruna vastaa puheisiin sähkön siirtohinnan korotuksista: ”Hinnoittelu ei johdu omistajuudesta”

    10. 10

      Yllättäen irtisanoutunut Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen: ”Tämä on ihan hyvässä hengessä sovittu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    4. 4

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    5. 5

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    6. 6

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    7. 7

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    8. 8

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    9. 9

      Onko eläkkeitä pakko leikata? Näin asiantuntijat vastaavat: ”Minä en ymmärrä argumenttia ollenkaan”

    10. 10

      Takseilla ja välityskeskuksella lihava riita – savolaiskuski arvioi maksavansa 19 000 euron lisäkulut 3 vuodessa: ”Kuin torppareita”

    11. Näytä lisää