Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää” - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

Suomen suurimman pikaruokaketjun Hesburgerin perustaja ja omistaja Heikki Salmela sanoo, että hänen menestyksensä taustalla on kolme isoa asiaa: työ, työ ja työ.

Julkaistu: 17.3.2019 7:59

– Rahaa ei ollut. Kun äiti pyysi hakemaan maitoa, ensin piti käydä myymässä kotoa löytyneitä viinapulloja Alkoon, Heikki Salmela kertoo lapsuudestaan.

Moni huippumenestykseen noussut suomalainen on lähtöisin rahattomasta kodista ja monella on myös taustalla kovia kokemuksia.

Näin tarinansa kertoo Suomen suurimman pikaruokaketjun Hesburgerin perustaja ja omistaja Heikki Salmela, 72:

Synnyin vuonna 1946 Turussa autonkuljettajaisän ja ompelijaäidin perheeseen toiseksi pojaksi. Rahaa ei ollut. Kun äiti pyysi hakemaan maitoa, ensin piti käydä myymässä kotoa löytyneitä viinapulloja Alkoon.

Jos halusi tehdä jotain kavereiden kanssa, piti keksiä, miten rahat hankitaan. Kovaa oli koulussakin. Kolmannen luokan opettajani sanoi, ettei minusta tule koskaan mitään ja olen täysin toivoton tapaus. Hän sanoi niin, koska varmaan olinkin sen verran torvelo. Äiti teki ruokaa ja katsoi, että on siistit vaatteet, mutta ei kukaan kysynyt, onko läksyt tehty tai muuten kouluttanut.

 Taustalla on kolme isoa asiaa: työ, työ ja työ.

Minulla oli kuitenkin pienestä asti motivaatiota menestyä. Noin seitsenvuotiaana istuskelin yhtenä sunnuntaiaamuna kadulla ja katselin edessäni olevaa, todella hienoa mustaa Roveria. Kun omistaja pisti auton käyntiin, se hörisi sillä tavalla kuin nykyiset autot hörisevät. Siihen aikaan autot yleensä putputtivat ja savuttivat.

Ajattelin, että kyllä minäkin vielä joskus.

–Seitsemäntoistavuotiaana valmistuin ja pääsin Valhallan ravintolaan keittiöpäälliköksi, Salmela muistelee.

Tuuri kävi, kun äiti vei minut partioon. Partiojohtajasta tuli kuin toinen isä, jonka haudalla käyn yhä jouluisin. Hän laittoi meidät myymään partiomerkkejä ja -lehtiä. Itsetuntoni nousi, kun köyhän perheen poikana uskalsin mennä varakkaan herrasväen talon rappukäytävään ja kysymään, ostaisiko täti merkin ja täti osti!

Aloin organisoida erilaisia myyntiprojekteja kavereiden kanssa, jotta saimme rahaa. Neljätoistavuotiaana aloitin työt ravintolassa. Vuotta myöhemmin pääsin Helsinkiin Perhon ravintolakouluun. Tein opintojen ohessa koko ajan töitä.

Seitsemäntoistavuotiaana valmistuin ja pääsin Valhallan ravintolaan keittiöpäälliköksi. Sitten kävi taas hirveän hyvä tuuri, kun sain samanlaisista oloista tulevan, samanhenkisen vaimon. Loppu on historiaa.

 Nyt 72-vuotiaana teen töitä yhtä paljon kuin aina ennenkin.

Kunnianhimo on ajanut minua eteenpäin. En myöskään anna periksi. Yritystoiminnassa on ollut vaiheita, jolloin on vaadittu pitkäjänteisyyttä.

Ikkunan vieressä seisova Heikki Salmela poseeraa lapsuuden Turussa kaverinsa kanssa.

Nyt 72-vuotiaana teen töitä yhtä paljon kuin aina ennenkin. Minulla on hyvä auto, pikkuinen vene ja kesäpaikka, mutta muuten kaikki on yrityksen. Kaikki mikä tulee, investoidaan uudelleen.

Nykyinen yhteiskuntamme on tehnyt asiat liian helpoksi. Yritän kannustaa jokaista nuorta ihmistä tekemään asioita itse, kuten minäkin olen joutunut tekemään. Sanon myös, ettei tutkinnolla tee mitään, jos et osaa mitään.

Heikki Salmela, 72, sanoo, että häntä on ajanut eteenpäin kunnianhimo.

Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että on tämä ollut aikamoinen taival. Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää. Sen taustalla on kolme isoa asiaa: työ, työ ja työ. Kenellä vaan on mahdollisuus samaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?