Norwegianin ahdinko syvenee – 18 konetta lentokieltoon, yhtiö ei ole vuokraamassa korvaavia koneita - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Norwegianin ahdinko syvenee – 18 konetta lentokieltoon, yhtiö ei ole vuokraamassa korvaavia koneita

Julkaistu: 13.3.2019 9:12, Päivitetty 13.3.2019 9:50

Boeing 737 Max -mallin turvallisuusongelmat pahentavat jo ennestään vaikeuksiin ajautuneen yhtiön ahdinkoa.

Halpalentoyhtiö Norwegianin 163 koneen laivastosta 18 on Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASAn määräyksestä joutunut lentokieltoon.

Yhtiön tiedottaja sanoo norjalaiselle E24-uutissivustolle, ettei se kuitenkaan ole aikeissa vuokrata korvaavia koneita.

Norwegian tiedotti silti Suomen Facebook-sivuillaan, että matkustajiin kohdistuvia vaikutuksia pyritään rajoittamaan muun muassa korvaavilla lennoilla ja yhdistämällä lentoja.

– Teemme nyt kaikkemme huolehtiaksemme matkustajista, joihin tilanne vaikuttaa. Pyrimme rajoittamaan matkustajiin kohdistuvia vaikutuksia muun muassa korvaavilla lennoilla ja yhdistämällä lentoja, Norwegian tiedottaa sivuillaan.

– Pahoittelemme tilannetta matkustajillemme, joihin tilanne vaikuttaa, mutta matkustajiemme ja työntekijöidemme turvallisuus on aina etusijalla. Matkustajat, joihin tilanne vaikuttaa, saavat tietoa tekstiviestillä ja kotisivuiltamme.

Facebook-päivityksen alla ihmetellään, mistä oman lennon konemalli on nähtävillä ja millä aikataululla lentoyhtiö tiedottaa mahdollisista muutoksista.

Flight Radar24 -sivuston mukaan Boeing 737 MAX 8 -konemallilla lennetään Helsingistä lukuisiin suomalaisten suosimiin lomakohteisiin kotimaassa, Euroopassa sekä Euroopan ulkopuolella.

Boeing 737 Max -mallin turvallisuusongelmat pahentavat jo ennestään vaikeuksiin ajautuneen yhtiön ahdinkoa.

Norwegian on vastikään pannut toimeen osakeannin, jolla se sai kassaansa noin 300 miljoonaa euroa lisärahoitusta.

Yhtiö on viime vuosina laajentanut toimintaansa vauhdikkaasti, mutta rahaa ei ole virrannut sisään samaa tahtia.

Yhtiö on suunnitellut ottavansa käyttöön 16 uutta turmamallin konetta tämän vuoden aikana. Vuoteen 2021 mennessä yhtiön oli määrä täydentää laivastoaan vielä 40 uudella tämän mallin koneella.

Sekä Norwegianin että koneen valmistajayhtiö Boeingin pörssikurssit ovat olleet viime päivinä kovassa laskussa.

Katso alla olevalta videolta, kuinka matkustajat kommentoivat Boeing 737 MAX -lentojen ongelmia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?