Pyhäntäläisyritys alkoi maksaa työntekijöilleen ”Loimaan kassan” jäsenyyttä – valtava riita repesi ay-liikkeen kanssa

Julkaistu:

Teollisuusliitto, Suomen Yrittäjät ja pohjanmaalaisyritys Lapwall ovat ajautuneet poikkeuksellisen rajuun kiistaan.
Teollisuusliiton johto käsittelee parhaillaan aloitetta, jolla suurelementtejä valmistava pyhäntäläinen Lapwall haastettaisiin käräjäoikeuteen ja asetettaisiin lisäksi saartoon.

Asiasta uutisoi sanomalehti Kaleva.

Kiista juontaa juurensa viime vuoden lokakuulle, jolloin Teollisuusliitto asetti työsulkuja muun muassa Lapwalliin vastustaakseen hallituksen tuolloin valmistelemaa irtisanomislakia.

Ammattiyhdistysväki syytti yritystä työntekijöiden painostamisesta töihin ja Lapwall puolestaan työntekijöidensä painostamista työsulkuun.

Yhtiön väitettiin maksaneen työntekijöilleen 500 euron bonukset, jos tämä jätti osallistumatta työsulkuun sekä korvausta siitä, että hän eroaa liitosta.

–Sillä ei ole mitään todellisuuspohjaa. Se on täyttä valhetta, toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen sanoo erorahaväitteestä Taloussanomille.

Pääluottamusmies Ari Leinonen vahvistaa, että yhtiö kannusti työntekijöitä olemaan loppuvuoden töissä aiemmin sovitun bonusrahamallin mukaisesti.

Myös Pekkarinen sanoo, että 500 euron bonusraha maksettiin aiemmin ilmoitetun mallin mukaisesti niille, joille ylimääräistä poissaolopäivää ei kertynyt loppuvuonna.

– Eli voi olla vain työnantajan kanssa sovittuja poissaoloja, muut ovat sellaisia, että korvauksen menettää, Pekkarinen tarkentaa.

”Veteen piirretty viiva”

Teollisuusliitto harkitsee, viekö se bonusrahan oikeuteen, koska malli asettaa työntekijät eriarvoiseen asemaan.

Pekkarinen myöntää, että tulkinta mallin lainmukaisuudesta voi olla ”veteen piirretty viiva”. Oikeus viime kädessä ratkaisee, onko malli lainmukainen.

Ajatuksena on ollut Pekkarisen mukaan kannustaa terveellisiin elämäntapoihin, ja rahaa maksettiin sekä liiton jäsenille että sen ulkopuolella oleville. Jos syrjintäpykälä täyttyy, bonus poistuu kaikilta, Pekkarinen sanoo.

Leinosen mukaan malli on epäreilu, sillä se kohtelee esimerkiksi perheellistä, lapsen sairauden takia poisjäävää, eriarvoisesti.

Lapwall kapinoi ay-jäsenmaksuja vastaan

Kiistaa on myös siitä, että ay-liike katsoo Lapwallin ohjaavan henkilökuntaansa eroamaan liitosta kannustinmallilla. Yhtiö maksaa työntekijän työttömyyskassan jäsenmaksun Yleiseen työttömyyskassaan, mutta ei enää suostu perimään Teollisuusliiton jäsenmaksuja suoraan palkasta.

Lapwallin tuotannossa työskentelee 75 henkeä, joista liittoon kuuluu 15–20 henkeä.

– Lapwall Oy on järjestäytymätön työnantaja, joten sillä ei ole lakiin tai työehtosopimukseen perustuvaa velvoitetta periä ammattiliiton jäsenmaksua, Suomen yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula sanoi maanantaina.

– Työttömyyskassan jäsenyys ja ammattiliittoon kuuluminen ovat eri asioita. Se, että työnantaja ei maksa liittojen työttömyyskassojen jäsenmaksua, ei ole syrjivää.

Teollisuusliitossa sanktioita ajava puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen ei tiistaina halunnut kommentoida kiistaa.

Päätös liiton vastatoimista tullee lähipäivinä. Liitossa on kovan linjan ja sovittelevamman siiven edustajia.

Kiista liiton jäsenmaksuista on yhtä kaikki iso. Jos muut yritykset seuraisivat Lapwallin esimerkkiä, ja jäsenmaksut jäisivät työntekijöiden omalle vastuulle, se voisi murentaa ammattiliittojen jäsenmaksupohjaa merkittävästi.

Suomen Yrittäjät on rummuttanut 1960-luvun tupo-hengessä syntyneen sopimuksen kuoppaamista, ja Lapwall toteuttaa sitä nyt siis myös käytännössä.

– Se että maksamme työsuhde-etuna kaikille YTK-kassajäsenyyden, on kivi kengässä ay:lle, Pekkarinen sanoo.

YTK, eli Yleinen työttömyyskassa, on ammattiliittoihin kuulumaton työttömyyskassa. ”Loimaan kassan” perusti alkujaan loimaalainen yrittäjä Juho Paloheimo, joka perusteli sitä ammattiyhdistysliikkeen vastaisena toimena.

Ay-vastainen yhtiö?

Työseisauksen tapahtumat heikensivät ilmapiiriä, mutta ongelmia on yhtiössä ollut jo aiemmin. Lapwallissa on vaihtunut luottamushenkilöitä kohtalaisen tiuhaan.

Jo aiemmin lakkoilu aktiivimallia vastaan näkyi siten, että työntekijöitä kääntyi toisiaan vastaan, eräs pitkäaikainen entinen työntekijä kertoi. Keskusteluyhteys on ollut ajoittain heikkoa johtoon.

Oma sivujuonteensa on, että joidenkin arvioiden mukaan Lapwall valikoitui järjestäytymättömänä työnantajana liiton työsulkukohteeksi siksi, että sen hallitukseen ja omistajiin kuuluu pääministeri Juha Sipilän (kesk) entinen yhtiökumppani ja perheystävä Ari Haapakoski.

Pekkarinen on Lapwallin pääomistaja. Hän kiistää, että vastustaisi järjestäytymistä ylipäätään. Hän vahvistaa sen, että työnseisaus herätti närää, mutta kertoo, että töitä tehdään tällä hetkellä hyvällä fiiliksellä.

– Meillä on myös liittoon kuuluvia hyviä työntekijöitä, jotka eivät millään tavalla tuo esiin liiton asiaa.

– Pidän sitä hyvänä asiana, kun valitaan henkilö, joka nauttii koko henkilöstön luottamusta. Sillä kuuluuko henkilö liittoon vai ei, ei ole merkitystä kunhan hoidetaan asioita, jotka liittyvät itse työhön.

Jos yritys julistetaan saartoon, työnteko jatkuu kuten ennenkin. Työvoimahallinto ei voi saarron aikana välittää työtekijöitä ja uusia työlupia. Se koskisi ulkomaalaisia työntekijöitä, joita Lapwallilla on kymmenkunta.

– Jos tällaista saartoa luvataan puuhaamaan, ja meidän työntekijöiltä menee työpaikka alta koska työlupa jää saamatta, niin siinä tuotetaan heillekin aika isoa vahinkoa.

Pekkarinen väläyttää laajempaakin seuraamusta.

– Voi olla, että vuokratyövoiman käyttö vain lisääntyy. Pälkäneellä meillä on vain vuokratyövoimaa käytössä eikä koskaan mitään tällaisia ongelmia.

– Jos ay-liike käyttää valtaansa väärin esimerkiksi poliittisiin lakkoihin, se on yhtiölle aina iso riski. Yhtiö katsoo kaikenlaisia liiketoiminnan riskejä, ja lakko on yksi poliittisista riskeistä laajemminkin työmarkkinoilla, kun mietimme esimerkiksi strategisia linjauksia siitä, onko uusi tehdas täällä vai vaikka Latviassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    2. 2

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    3. 3

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    4. 4

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin yritys ei ole maksanut palkkoja – myös Työllisyysrahasto karhuaa maksuja

    5. 5

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    6. 6

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    7. 7

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    8. 8

      Björn Wahlroos ei säästele ketään, vaan haukkuu kaikki – katso video

    9. 9

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    10. 10

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuret lakot alkavat Postissa – PAU uhkaa: Jakelu keskeytetään 2 viikoksi

    2. 2

      Björn Wahlroos: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja, vaan Nokia

    3. 3

      Suomalaiset villinneen puolalais­ketjun vaate­mallisto vaihtuu kahden viikon välein – nyt yhtiö kertoo, mitä vaate­jätteelle tapahtuu

    4. 4

      Ratkaisiko Kerava suomalaisen terveydenhuollon pahimman umpisolmun? ”Eihän tehtaanjohtajakaan mene linjastolle säätämään”

    5. 5

      Ahti otti takkiin ensin Nokian, sitten Soneran ja lopulta Talvivaaran osakkeissa: ”Jos olisin pitänyt Nokian, olisin nyt miljonääri”

    6. 6

      Postin työtaistelusta tulossa poikkeuksellisen rankka – PAU:n Nieminen: ”Olemme viimeksi uhanneet näin laajoilla lakkotoimilla 1960-luvulla”

    7. 7

      Wahlroos: Suomen kilpailuetuja ovat halvat insinöörit ja ”se, että täällä on saakelin kylmä”

    8. 8

      Olli Rehn muistelee dramaattista aamua, jolloin hänen onnellinen elämänsä särkyi – haudan äärellä syntyi johtopäätös

    9. 9

      Kommentti: Guggenheimin kaataminen oli ”status quon tyranniaa” – muutoin Nallen madonluvut eivät yllätä

    10. 10

      Posti vastasi lakkoilmoitukseen – suomii PAU:ta rajusti: ”Olemme historiamme vakavimmassa tilanteessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen luuli löytäneensä itselleen unelmien kodin järvenrannalta Kainuusta – järkyttävä totuus paljastui, kun viranomainen huomasi oudon fontin pöytäkirjassa

    2. 2

      Painajaisperinnöistä yksi on yli muiden – ”Kukaan ei huoli edes ilmaiseksi”

    3. 3

      IS kysyi tavallisilta suomalaisilta, paljonko he saivat perintöä – eläkkeellä oleva Matti, 67, tempaisi esiin kovan luvun

    4. 4

      Näin säästät ruokalaskussa satasia kuukaudessa – suurperheiden äidit paljastavat parhaat kikkansa

    5. 5

      Näin lainakatto vaikuttaisi sinuun – katso, millaiseen kotiin tulosi riittäisivät

    6. 6

      Köyhän lapsuuden kokenut Seppo, 64, asuu nyt miljonäärinä Aurinkorannikolla – ”Ensimmäiseksi pitää lopettaa lottoaminen”

    7. 7

      Suvin perheen Tjäreborgin luksus­loma meni solmuun vain kolme päivää ennen lähtöä – puhelu hotellille paljasti varauksen karun kohtalon

    8. 8

      Riittääkö Triplaan asiakkaita? Asiantuntija: ”Solmu­kohta­harha” voi koitua kauppa­keskuksen kohtaloksi

    9. 9

      Haluatko säilyttää elintasosi eläkkeellä? Näin paljon sinun pitäisi säästää joka kuukausi

    10. 10

      Kiistelty ”paskalaki” astuu voimaan kahden viikon päästä – yli 100 000 kiinteistössä muutokset on vielä tekemättä

    11. Näytä lisää